Suuri apu.
Nyt oli lauvantai. Äiti ja Trull olivat asettaneet kaikki
järjestykseen. Toiselle verandapöydälle oli katettu kahvit ja suuri
hajuhernekimppu seisoi keskellä pöytää. Viiniköynnöksiä riippui
pöytäliinan reunoilta alas, ja Naperon hyvä vehnäleipä tuoksui
makealta. Toisella pöydällä oli kokonainen kimppu astereita, sen takana
omenamaljakko ja niiden vieressä päärynöitä ja keltaisia luumuja.
Äiti ja Trull istuivat kiikkulaudalla ja odottivat, sillä he olivat
saaneet kaikki niin tavattoman varhain valmiiksi.
"Montako päivää me olemme vielä maalla?" kysyi Trull. "Viisi tai
kuusi", vastasi äiti, "nyt on syksy, ja meidän täytyy muuttaa majaa
aivan kuin muuttolintujen." "Äiti, laula syksystä", pyysi Trull, ja
heidän astuessaan laivarantaan lauloi äiti:
Pian koivut on lehtiä vailla,
me muutamme lintujen lailla
pois maalta, pois maalta —
Kesä kaunis loppunut on.
Tripp, Trapp — he lähtivät ennen,
jo kouluhun, työhön mennen,
vaan lauvantaisin
he saapuvat luoksemme taas.
Me kirjokukkia tuomme,
kesäloistohon huoneet luomme.
Jo laiva ääntää —
nyt vastahan riennetään.
Hyvät omenat, päärynät vuottaa,
puut parhaita luumuja tuottaa.
Jo tulkaa, lapset!
"Tervetultua!" riemu soi.
Tämä äidin on lauleloita,
kun poimimme puolukoita —
ja hongat huokaa:
"Jää hyvästi, hyvästi, Trull!"
"Niin se on", sanoi Trull, ja samassa laiva vihelsi.
Mikä ilo nähdä heitä kaikkia taaskin. Tripp, Trapp ja Trull juoksivat
edeltä aivan kuin sanansaattajat. Suuri uutinen oli kaupungin lapsilla
kerrottavana, heillä oli maanantaina lupaa koulusta. Äkkiä päätettiin,
että omenat olivat otettavat alas puista, ja äiti oli mielissään, kun
hän sai niin monta apulaista.
Nyt heidän piti huvitella parhaalla tavalla, sillä tämä oli viimeinen
matka tältä vuodelta. Jäähyväissauna houkutteli jo samana iltana.
Uuninpiippu savusi, hei, miten hauskalta se näytti; Trull kuiskasi
Tripille ja Trapille, että hän yhdessä Idan kanssa oli vienyt useita
simapulloja leivintupaan.
Sunnuntaina luettiin läksyt ensin, ja kun kaikki sen jälkeen olivat
laulaneet virren, sekä suuret että pienet, läksivät he yhdessä
urheilukentälle. Täti, isä ja äiti läksivät mukaan katselemaan iloisen
nuorison huvia.
Iltapäivällä kaikki menivät soutelemaan. Olihan toki heitettävä
hyvästit saarille ja rannoille, ennenkuin soutuveneet vietiin
talvikorjuuseen.
Trull kertoi lakkaamatta erinomaisista "talkookorpuista". Äiti lupasi
vihdoin, että he maanantaiaamuna saisivat mennä kauppiaalta niitä
ostamaan.
Iloisin mielin he läksivät matkaan. Tripillä oli kori käsivarrella,
Trapilla oli varpu, jota hän heilutteli vähä väliä. Se vingahti niin
hauskasti. Trull piteli käsiään housuntaskuissa; hän vihelteli, sen
konstin hän oli vastikään oppinut, ja oli kovin ylpeä taidostansa.
Miten paljon sieniä oli metsässä! hyväpä että heillä oli kori
matkassansa. Se alkoi tuntua oikein raskaalta; Trapp sai vuoroin
Tripin kanssa kantaa sitä. Lopulta se heitettiin kuusen juurelle.
"Odota nyt kauniisti, kunnes me tulemme takaisin", huusi pikku iloinen
Trull. Sitten he juoksivat eteenpäin eikä kestänyt kauan ennenkuin
he palasivat reippaasti, kullakin suuri korppu kädessä. He päättivät
kulkea oikotietä peltojen poikki, sillä he halusivat taas kotiin
omenapuiden luokse.
Kulkiessaan tyytyväisin mielin eteenpäin pysähtyivät he äkkiä kuin
kivettyneinä, kaikki kolme. Kylmänväre kulki heidän selkäpiitänsä
myöten, sillä aidan takana he huomasivat sepän vihaisen sonnin, joka
oli pelästyttänyt niin monia kesän kuluessa. Sonni oli huomannut
heidät ja mörähti. Pienet poika parat, miten he pelkäsivät. Mitä nyt
tehdä? Sonni painoi sarvensa maahan ja hyökkäsi vasten aitaa; se
katsoi vihaisesti lapsiin ja mörähti jälleen. Pienokaiset painautuivat
toisiinsa, ja pikku Trull kalpeni. Sonni puski veräjää vasten, joka
ratisi ja narahteli, sitten se vetäytyi pari askelta taakse, ja pojat
käsittivät, että hetken kuluttua se aikoi uudelleen hyökätä vasten
aitaa. He eivät ymmärtäneet mitä tehdä.
Silloin Trapp muisti suuren Auttajan, josta he monta kertaa olivat
lukeneet, ja hän sanoi: "Rukoilkaamme Jumalaa, että hän varjelisi
meitä." Kolme pientä ystävystä polvistui maahan ja rukoili apua Häneltä,
jolla on valta taivaassa ja maassa, ja kas! heidän rukouksensa tuli
kuulluksi; sonni kääntyi aivan äkkiä pois, ja pienokaiset olivat
pelastuneet.
Lapset seisoivat mykkinä, yliluonnollisen tunteen valtaamina. Kun he
näkivät elukan katoavan metsään, kuiskasi Trull: "Kiitetään nyt."
"Niin", sanoi Tripp, "sitä meidän ei pidä unohtaa", ja kääntäen
loistavat katseensa taivasta kohti he puhuivat Hänelle, joka on niin
lähellä lasten sydäntä.
Ääneti he astuivat sitten kotiin toistensa rinnalla, sillä he olivat
saaneet kokea suuren, ihmeellisen ilon. Hiljaa he menivät rakkaittensa
luo ja kertoivat heille ihmeellisestä tapahtumasta. Äiti sulki heidät
syliinsä, ja suurten kyynelten noustessa hänen silmiinsä hän sanoi:
"Rakkaat poikani, siinä on teille muisto koko elämäksenne."