Aamiaispöydässä täytyi äidin ja Trullin nauraa. Vain kaksi henkeä
pöydässä! Se oli kovin lystikästä.— Trull asui nyt äidin kanssa
makuukamarissa. Hän heräsi aina varhain, ja äiti tahtoi nukkua kauan.
Trullin täytyi nousta hiljaa vuoteesta ja hiipiä vaatteet käsivarrella
Naperon luo keittiöön, missä hän pukeutui.
Kun äiti heräsi ja tirkisti ulos ikkunasta, näki hän usein Trullin,
pienessä punaisessa villaröijyssään, kulkevan puiden alla. Suuri kori
oli hänellä käsivarrella ja veitsi kädessä. Hän kumartui vähä väliä
maahan; Trull löysi sieniä, niitä hän poimi isoäidille ja isälle. Äiti
avasi ikkunan ja lauloi:
Mä tiedän pojan reippaan,
Trull on hän nimeltään.
Hän lähti sienimetsään,
vei korin kädessään.
Hän uutterasti etsi
ja korin täyteen sai;
ne kaikki sienet oivat
saa isoäiti kai.
Se isoäidin mieleen,
hän kiittää kultastaan:
"Mä suukon sulle annan,
kun poimit ahkeraan.
Tuo vati, veitsi, vettä,
niin käymme toimehen!
Tää isän herkkuruokaa
ja Trull, hän hankki sen!"
Trull hymyili ja nyökkäsi.
Hänen kaikkein ensimäinen aamutoimensa oli kerätä kaikki omenat, jotka
yöllä olivat pudonneet maahan. Välistä kori oli niin täynnä, että hän
töin tuskin jaksoi liikuttaa sitä, mutta "mies on mies", tuumi Trull ja
hän kulki eteenpäin poskien punoittaessa yhtä paljon kuin omenienkin
korissa.
Trullilla ja hänen äidillään oli paljon työtä, sillä kaikki oli nyt
järjestettävä talven varalle. Trull oli usein Blomqvistin mukana, joka
käänsi maita, vei korjuuseen lavaikkunat ja ajoi multaa pensaiden
juurille. Trull sai aina ajaa tyhjissä kärryissä ja se oli hänestä
hauskaa. Hän oli mukana, kun purjevenekin nostettiin vajaan ja auttoi
kaikin voimin.
Sitten hän kävi joka päivä postia hakemassa, joka saapui aamupäivällä.
Eräänä päivänä hän tuli kotiin sanomalehti kainalossa. Äiti seisoi
ikkunassa, mutta Trull ei huomannut häntä; hän ihmetteli, miksikähän
Trull puheli koko ajan itsekseen iskien oksalla kaikkia lähellä olevia
pensaita ja puita. Voitteko aavistaa, mitä hän sanoi? Äiti oikein
pelästyi, kun hän kuuli hänen puheensa — toinen voimasana toisensa
jälkeen pääsi Trullin huulien yli, ja hän näytti nauttivan aivan
sanomattomasti. "Trull, Trull", huusi äiti, "mitä ihmeessä sinä sanot?"
"Minä olen oppinut ne kaikki, ja nyt se käy jo oikein sujuvasti ja
hyvin", vastasi Trull tyytyväisenä. "Mutta poika kultaseni, mistä sinä
olet sellaista oppinut, eihän isä koskaan kiroile?" "Laiturilla oli
eräs mies, ja hän oli päissään. Tällä tavalla hän astui", ja Trull
alkoi heilua eteenpäin. "Sitten hän nojautui kuusta vasten", jatkoi
Trull asettuen selin erästä puuta vasten, "ja sitten hän lasketteli
kaikki nämä sanat, jotka minä nyt olen oppinut. Olen harjoitellut aivan
hirveästi, tiedätkös äiti." "No mutta Trull", sanoi äiti, "tahtoisitko
sinä ottaa lokaa maantieltä suuhusi?" "Hyi sentään", vastasi Trull.
"Niin, katsoppas, sen minä kyllä ymmärrän, sillä siitä suu tulisi
likaiseksi, mutta tiedätkö, että tuollaiset sanat likaavat vieläkin
enemmän suuta. Trullin pikku sydän tahraantuu sellaisesta. Tahdotko
koettaa olla sellaisia puhumatta?" "Hm", sanoi Trull, ja sitten hän
antoi äidille sanomalehden ja läksi pois.
Eräänä aamuna leikki Trull verannalla hyrrällään. Sateli hiukan ulkona.
Äiti askarteli salissa. Kesken kaikkea hän kuuli Trullin juttelevan
yksinään. Hän meni lähemmäksi. Oi, voi, nyt hän kiroili jälleen! Äidin
monet varoitukset ja muistutukset eivät olleet auttaneet mitään. Hänen
täytyi ottaa Trullia kädestä ja viedä hänet sisään; hän ei sanonut
sanaakaan, astui vain makuukamariin pesukaapin luo. Trullin silmät
seisoivat kuin kysymysmerkit!
Äiti otti Trullin hammasharjan, saippuoi sen ja sitten hän sanoi: "Nyt
meidän täytyy pestä pois lika." Trull alkoi itkeä, häntä hävetti.
Äiti taivutti hänen päänsä taakse, ja sitten hän hankasi hampaita ja
ikeniä, kitalakea ja kieltä. "Joka kerta kun Trull kiroilee", sanoi
äiti, "täytyy meidän pitää suursiivous, muista se."