Oli elokuun loppu. Kuu oli rakentanut pitkän hopeisen sillan koko
lahden poikki. Se näkyi selvästi salin suureen ikkunaan, mutta vielä
paremmin yläkerran balkongille. Jos vain sitä siltaa pitkin osaisi
kävellä, niin pääsisi suoraan taivaaseen!
Oi, jospa olisi voinut pidentää kesää. Mutta työaika oli jälleen
ovella, koulut kutsuivat, ja kaikkien muiden paitsi äidin, Naperon ja
Trullin piti lähteä parin päivän kuluttua kaupunkiin. Miten kesä oli
kulunut niin nopeasti? tuumi Tripp itsekseen, "ja meidän mielestämme
kun yksin viinimarjojen poimintaa kesti ikuisesti". Hänen ajatuksensa
liitivät siihen aikaan, jolloin Napero oli kantanut kahvitarjottimen
viinimarjapensaiden juurelle, ja äiti oli kutsunut Blomqvistinkin,
joka teki työtä rannalla, mukaan kesteihin. Trull oli vaihtanut lakkia
Blomqvistin kanssa ja kastanut korppunsa Blomqvistin kupissa ennenkuin
ukko oli ennättänyt edes maistaa kahviaan. Mutta Blomqvist oli poikien
ystävä ja he ymmärsivät toisiaan.
Tripp vaipui mietteihinsä. Mansikkapäivä oli ollut kovin hauska,
silloin he olivat saaneet syödä viimeiset puutarhamansikat penkeistä,
eikä niitä ollut niinkään vähän. Sitten he olivat kerran, ei, kolmekin
kertaa, keränneet kokonaisen korillisen papuja, ja kun kaikki yhdessä
olivat poimineet palkoherneitä, niin työ oli sujunut kuin tanssien.
Yks kaks heillä oli 12 litraa koossa, vähemmän ei riittänyt. Nepä
vasta maistuivat, ja Tripp hymyili itsekseen muistellessaan suurta
höyryävää vatia aamiaispöydällä. Ja nyt viimeksi sieniretki. Miten
paljon he olivat löytäneet. Hauska oli sieniä perkaakin, sillä äiti
luki silloin ääneen heille. Kokonainen saavillinen vettä kannettiin
sisään, ja vesi loiskahti niin hauskasti joka kerta, kun heitti
puhdistetut sienipalaset saaviin. Äiti oli lukenut norjalaisesta
Robinsonista, ja kaikkien mielestä se oli hyvin hauska kirja. — Miten
ihanaa oli ollut purjehtia eilen. Pian Blomqvist vetäisi veneen
maalle, ja sitten se raukka saisi jäädä yksin venevajaan ja odottaa
koko pitkän, pitkän talven. Trapp huokasi ajatellessaan, että kesä oli
loppunut ja että kaupungissa täytyi käydä sukka- ja kenkäjalassa koko
päivä. — "Ei siksi, ettei olisi hauska käydä kouluakin", tuumi Tripp
syvämietteisesti, "täytyyhän sitä oppiakin, muuten ei tule miestä, ja
miehiä meistä täytyy tulla, sillä isä on sanonut, että Suomi tarvitsee
miehiä."
Kas vaan, nyt vihellettiin illalliselle — "tulen, tulen", huusi Tripp,
mutta juostessaan alas portaita hän otti vauhtia ja hyppäsi niin
korkealle kuin jaksoi ja tuumi mielessään: "Nyt me pidämme oikein
hauskaa näinä viime päivinä."
* * * * *
Muuttopäivä oli tullut. Kello 6 aamulla ajoi kaksi hevosta pihalle.
Muuttotavarat kannettiin alas ja sälytettiin kärryille. Tripp, Trapp ja
Trull olivat hirveässä touhussa ennättääkseen valmiiksi, sillä tietysti
he tahtoivat seurata kuormia ja ajaa vielä kerran takaisin tyhjissä
kärryissä. Hyvä että Hilda auttoi heitä, muuten se ei olisi onnistunut,
mutta nyt he ennättivät parhaiksi alas, kun kuormat pantiin liikkeelle.
"Hyvää huomenta, Blomqvist", huusivat pojat, "me tulemme mukaan."
"No kuinkas muuten", vastasi Blomqvist. "Tulkaa pian takaisin, jotta
ennätätte syödä ennenkuin matkustatte", varoitti Napero. "Kyllä,
kyllä", vastasivat pojat, ja sitten sitä lähdettiin matkaan.
Eronhetki oli tullut, sitä oli enää mahdoton auttaa. Äiti, Napero ja
Trull seisoivat nyt yksin laiturilla ja vilkuttivat jäähyväisiksi.
Laiva läksi liikkeelle, eteni yhä kauemmaksi ja kauemmaksi ja katosi
lopulta Akkasaaren taakse.