Tuntia myöhemmin juoksi kuusi paria pikku jalkoja verannan portaita
ylös; eteisen ovi riistäytyi auki ja koko joukko hyökkäsi saliin.
Trull huusi: "Äiti, tiedätkö äiti, nyt Trapp rupesi — — —." "Vaiti",
keskeytti äiti, "ei saa kaivata, se on rumaa; pojat kertovat kyllä
itsekin. — No", jatkoi hän, "mistä on kysymys?"
Olli ja Trapp vastasivat yhteen ääneen puhuen toistensa suuhun. "Ei,
ei", sanoi äiti, "ensin Olli ja sitten Trapp."
Ja nyt sai äiti kuulla vanhan tutun kertomuksen siitä, miten nuo
molemmat vekkulit olivat joutuneet tukkanuottasille. Kummankin suut
olivat numero 8:n muotoiset ja näyttivät varsin happamilta. "Te olette
kovin tyhmiä molemmat", sanoi äiti, "antakaa kättä toisillenne ja
olkaa taas ystävät!" Mutta siihen ei kumpaisellakaan ollut halua.
Silloin sanoi äiti: "Tiedättekö, kenen kaltaisia te nyt olette?" Lapset
odottivat ihmetellen.
"Te olette aivan kuin Max ja Jack, kun ne tappelevat."
Trapp veti suunsa hymyyn, vilkaisi hiukan Olliin, joka samassa katsoi
toisella silmällään Trappiin.
Trull hyppi yhdellä jalalla nauraen ja huutaen: "Aivan kuin Max ja
Jack, ha, ha, haa!" Ja hänen hyvä ystävänsä Joppi alkoi myös hyppiä
pitkin permantoa, sillä heidän piti aina matkia toisiaan.
"Nyt minun mielestäni", sanoi äiti, "teidän toisten pitäisi tehdä
samoin kuin setä Topelius opettaa kertomuksessaan 'Ole hyvä köyhille'.
Siinä kerrotaan tytöstä, joka niin kernaasti tahtoi olla kiltti, mutta
unohti sen aina. Silloin Briita muori lupasi auttaa häntä. 'Joka
kerta kun on käydä hullusti', sanoi hän, 'nostan minä sormea — kas
näin!' Tehkää tekin niin, pojat, kun näette, että Max ja Jack pääsevät
vauhtiin."
Mutta pojat arvelivat, että se oli hullunkurinen keksintö, kaikkein
hullunkurisin mitä saattoi ajatellakaan. Ja siinä sitä hypittiin ja
naurettiin, kaikki nostivat sormensa pystyyn, ja lopulta koko joukko
katosi ovesta ulos. Äiti astui ikkunan luo ja huusi heille: "Koska te
näytätte olevan taas kilttejä, saapi jokainen nauriin, mutta varokaa
penkkejäni", varoitti hän.
Alas mäkeä sitä kiidettiin, punaiset tupsumyssyt, olkihatut ja siniset
housunlahkeet sikin sokin ja ylinnä törrötti kuusi sormea pystyssä
taivasta kohti. Kaikki olivat taas hyvässä sovinnossa, ja äiti tuumi
seisoessaan ikkunassa ja katsellessaan heidän jälkeensä: Oi, jospa aina
elämän varrella näin helposti voitaisiin solmia rauha!