"Kuinka suloista", huudahti äiti oikoen molempia käsivarsiaan, "nyt
pikkupoikien housut ovat valmiit." "Niin, tuntuu yhtä hyvältä kuin
pestyään päänsä", sanoi täti, "housut, jotka he tänä aamuna saivat
jalkaansa, istuivat oikein hyvin, ja nämä uudet ovat leikatut saman
mallin mukaan." "Siivotaan nyt jälkeemme", tuumi äiti, "ehkäpä meillä
on pari päivää aikaa ommella koruompeluitammekin. Se tuntuu yhtä
hauskalta kuin makeisten syönti." "Jos olet samaa mieltä kuin minä",
ehdotti täti, "niin lähdemme hiukan metsään kävelemään." Äiti oli
siihen halukas, ja hetken kuluttua he astuivat käsikynkässä veräjästä
ulos. "Rakas ystävä", sanoi äiti, "pian on syksykin käsissä." "Niin,
saapa nähdä, miten kauan sinä ja pikku Trull jäätte tänne maalle",
sanoi täti.
Oi miten kaunis metsä oli ja miten loistavat värit niitettyjen peltojen
tuolla puolen. "Mitäs tuo on?" sanoi täti. "Iloisia lasten ääniä",
vastasi äiti. "Kylläpä he osaavat nauraa! Mennäänkö sinnepäin?" kysyi
täti, "meidän kolme pikkuistamme ovat varmaan siellä."
He kääntyivät oikealle ja kulkivat tietä, joka kiersi peltojen
lomitse. Pian he huomasivat iloisen seuran, joka riemuitsi ja nauroi.
Korsbergin talon kohdalla oli tavattoman hauska mäki; — se oli jyrkkä,
se oli liukas, se oli puoleensaviekoitteleva. — Puoli tusinaa nuoria
liukui sitä alas koko sydämen pohjasta. "Pois tieltä", huusi Tripp
kovalla äänellä. Oi, millaista vauhtia se kävi! Voi, voi, voi! nyt
kaikki kolme kiipesivät mäkeä ylös, ja selvästi näkyi se kohta uusista
sinisistä housuista, jota he olivat käyttäneet ajopeleinänsä — se oli
aivan harmaanvalkea. Äiti tarttui lujasti tädin käsivarteen. "Rakkaat
lapset", huusi hän, "mitä te teette?" "Me laskemme liukua ja se käy
kuin tuulessa", vastasi Tripp. "Mutta te olette aivan unohtaneet uudet
housunne?"
Niin, housut he olivat kokonaan unohtaneet.
"Menkää kotiin", sanoi äiti, "vajassa on vanhoja säkkejä. Niitä te
saatte käyttää kelkkoina, mutta ilman niitä ette saa liukua."
Koko joukko hyökkäsi matkaan.
Täti ja äiti katsoivat toisiinsa ja purskahtivat nauruun, ajatellen
monia laskuja, joita tehdään isännän tietämättä.
Kävelyä jatkettiin sitten vähän matkaa metsässä, joka tuoksui
suloisesti edellisen yön sateen jälkeen. "Varmaankin tulee hyvä
puolukkavuosi", sanoi täti. "Ja sieniä me toivottavasti myöskin
saamme", vastasi äiti, "me poimimme, Trull ja minä, jotta isä saisi
lempiruokaansa talvella."
Pian he palasivat taas kotiin. Kukko seisoi rikkaläjällä paahtaen
itseään auringossa. — Keinulauta verannan alapuolella houkutteli
luokseen. Oli suloista istua siinä hetken aikaa ja katsella omenoita,
joita alkoi ilmestyä yhä enemmän. Pihlajan tertut rannalla hohtivat
räikeinä tummanvihreitten kuusten keskellä. Kas tuossa kulki Jack
ankkoinensa. Niin, ettehän te tiedäkään, että pojat olivat saaneet
vielä kolme ankkaa lisää. Yksi oli valkea ja sen nimi oli Jack. Nyt
se käveli ruskeitten ankkojensa kanssa, ja kaikki kaivoivat nokkansa
syvälle omenapuiden mullokseen. Voi, miltä ne näyttivät! Pieni
multaläjä tarttui jokaiseen nokkaan. "Hyvä että Max ja Jack ovat
erillään", sanoi täti, "niin ei tarvitse nähdä niiden tappelua." "Niin,
ne kaksi eivät tule toistensa kanssa toimeen", tuumi äiti.