Kaikki kolme poikaa seisoivat verannan alapuolella päät toisissaan
kiinni. He kuiskuttivat keskenään ja katselivat väijyen ympärilleen. Ei
kukaan saisi kuulla mistä he juttelivat, sillä heillä oli salaisuus.
He olivat näet kuulleet, että Niku-Valtteri ja Näsi-Frans olivat
nousseet eräänä aamuna hyvin varhain ylös ja lähteneet pienellä
ruuhella lahdelle. Siellä he olivat onkineet ja saaneet niin hirveän
paljon kaloja, sätkytteleviä, hopeanhohtavia säynäviä, leveitä lahnoja,
kyrmyniskaisia ahvenia sekä särkiä, jotka riippuivat aivan suorina kuin
tikut ja näyttivät hirveän noloilta, kun ne vedettiin ylös vedestä.
Poikien oli täytynyt levätä kotimatkalla, sen he itse olivat kertoneet,
niin raskas oli kalavakka ollut.
Nyt olivat Tripp, Trapp ja Trull päättäneet huomenaamulla "ani
varhain", niinkuin sanotaan, lähteä kalaan, mutta ei kukaan, ei
kukaan koko maailmassa saisi sitä tietää. Onkivavat olivat kunnossa,
pönttö, jossa oli matoja tuoreen ruohon peitossa, oli piiloitettu
pensaaseen, varjoisaan paikkaan. Varakoukkuja oli heillä myöskin ja
ankkuri oli nostettuna veneeseen. Illallista syödessä oli kunkin
määrä säästää kaksipuolinen voileipä eväiksi. "Mutta", huudahti Trapp
huolissaan, "miten me heräämme?" Niin, sepä oli kiusallinen kysymys.
He alkoivat tuumia sinne ja tänne, ja lopulta Tripp keksi keinon. "Nyt
te saatte kuulla", sanoi hän, "minä pyydän tädiltä vahvan ja pitkän
nuoran. Sitten me sidomme toisen pään Trapin jalkaan ja toisen minun
käsivarteeni. Kun me käännymme yöllä, herätämme me toisemme." Se oli
hyvä keksintö, arvelivat pojat, ja kun molemmat muut lupasivat herättää
Trullin, oli hänkin tyytyväinen.
Tuli ilta, pojat menivät tavattoman kiltisti maata. — Trapin vuode oli
huoneen toisella seinällä, Tripin vastakkaisella. Nuora oli sidottu
viidellä vahvalla solmulla, kierrekaihdin oli puoleksi laskettu alas,
ja hetken kuluttua kaikki kolme kalamiestä nukkuivat.
Isä, täti ja äiti joivat teetä salissa. Kesken kaikkea he kuulivat
kauhean rytäkän. He kiiruhtivat lastenkamariin ja siellä heitä kohtasi
julma näky. Kaksi poikaa istui kohossa vuoteissaan ja huusi täyttä
kurkkua, toinen hieroen jalkaansa, toinen kättänsä, ja keskellä
lattiaa makasi Hilda pitkin pituuttaan. Rikkinäisiä laseja ui
keskellä vedenpaisumusta. Hilda oli kompastunut nuoraan ja pudottanut
tarjottimen vesikarahveineen ja laseineen. Näin surkealla tavalla tuli
koko salaisuus ilmi. Mutta seuraavana päivänä vei Hilda pojat mukanaan
metsään ja sanoi heille: "älkää olko pahoillanne, vaikka eilen illalla
kävikin niin pahoin; kalaretkelle te sittenkin voitte päästä, ja minä
herätän teidät hiljaa ja salaa milloin ikänä te kuiskaatte sanankin
minun korvaani."