Äiti ja täti olivat kutsutut Isoonsaareen vieraisille, ja sinne he
menivät kernaasti. "Pikkupojat", sanoi äiti, "voimmeko me lähteä nyt
hyvässä rauhassa, totteletteko te Naperoa ja tulette heti syömään, kun
teitä kutsutaan, ettekä ole villejä, vaan käytte kauniisti nukkumaan?"
— Hyvänen aika, tietysti he sen kaiken tekisivät, menkää vaan rauhassa!
Niinpä täti ja äiti saivat edeltäpäin iltasuudelman. —
Illalla kotiintullessa löysi äiti pienen kirjeen yöpöydältään. Siinä
seisoi:
"Rakas äiti. Me olemme olleet oikein tyhmiä, mutta me koetamme tästä
lähin tulla oikein kilteiksi, niin ettei äidin tarvitse surra meidän
tähtemme. Tripp, Trapp, Trull."
Tämän pienen kirjeen äiti kätki raamattunsa väliin ja rukoili Jumalaa
siunaamaan pikkupoikien hyvää päätöstä.
* * * * *
Isä lepäsi sohvalla. Trapp istui jakkaralla vieressä. Hän näytti kovin
miettivältä, niin että isä ihmetteli, mitähän hän oikein ajatteli,
mutta isä ei tahtonut häiritä häntä, siksi he olivat kumpikin kauan
vaiti. Vihdoin sanoi Trapp: "Kun isä tulee vanhaksi, niin minä teen
työtä sinun puolestasi." "Kiitos, rakas poikani", sanoi isä ja
veti Trapin puoleensa. "Katsos", jatkoi Trapp, "minä olen tullut
ajatelleeksi, että niin kai pitää olla, koska olen nähnyt sinun tekevän
työtä isoäidin puolesta."
* * * * *
Oli ilta. Täti luki pojille kuningas Salomosta ja liljasta. "Tiedätkö",
sanoi Trapp, "miksi lilja on kauniimpi kuin kuningas Salomo kaikessa
ihanuudessaan?" "En", vastasi täti. "Siksi", sanoi Trapp, "että se on
synnitön."
* * * * *
Pojat olivat kovassa pulassa, sillä he olivat kuulleet isän sanovan
äidille: "Tiedätkö, nyt minä olen aivan ilman rahaa." Se oli jotain
kauheaa. — He tulivat ajatelleeksi heidän omaa suurta kassaansa. He
olivat, paitsi mitä he itse olivat ansainneet, saaneet lahjaksi sangen
paljon rahaa, yhteensä 8 markkaa 90 penniä. Nyt he arvelivat, että
isää oli autettava. Niinpä he ottivat erilleen 5 markkaa, käärivät sen
paperiin, ja kirjoittivat sen päälle: "Rakkaalle isälle, koska hänellä
ei ole rahaa." Tämän paketin he piilottivat isän lautasliinan alle
aamiaispöydässä. Nythän isä voisi ostaa ruokaa ja koulukirjoja ja uusia
kenkiä ja kaikkea sellaista, ja se tuntui oikein hauskalta!
He seisoivat kukin tuolinsa vieressä ja odottivat, että isä ottaisi
pois lautasliinansa. He saattoivat kuvitella mielessään, miten
iloiseksi hän tulisi. Mutta — ja he katsoivat ihmeissään toisiinsa.
Isä ei nauranut, hän kävi vain istumaan ja ojensi käsivartensa heitä
kohti, ja kun hän oli suudellut ja kiittänyt heitä, näkivät he kaksi
suurta kyyneltä hänen silmissään. Se oli ihmeellistä, ei lainkaan
sellaista kuin he olivat olettaneet. — Mutta heidän sydämissään tuntui
lämpimältä ja iloiselta, aivankuin he itse olisivat saaneet jonkun
lahjan; ja siitä he ymmärsivät, että kaikki oli niinkuin tuli ollakin,
ja he arvelivat kaikki kolme, että he pitivät aivan sanomattoman paljon
isästään.
* * * * *
Siihen aikaan kun sota riehui Balkanin niemimaalla, seurasi Trapp
hyvin tarkasti tapahtumien kulkua. Hän kyseli kaikenlaista alituiseen
ja pyysi selitystä sellaiseen, mitä hän ei itse ymmärtänyt. Hän oppi
tuntemaan eri valtioita ja teki omia laskujaan ja johtopäätöksiään.
Eräänä päivänä hän tuli äidin luo ja kysyi: "Miten kirjoitetaan
kuninkaalle?" "Mitä sinä tarkoitat?" sanoi äiti. "Minä tahtoisin tietää
miksikä häntä nimitetään", selitti Trapp. "Teidän Majesteettinne",
selitti äiti. "Vai niin, kiitos, minäpä kirjoitan Englannin
kuninkaalle", ja sitten hän läksi nyökäten päätään.
Äiti hämmästyi aika tavalla, mutta tuumi: "Kai minä saan selityksen
kunhan odotan kärsivällisesti."
Jonkun päivän perästä tuli Trapp taaskin — "Kun minä en osaa
englanninkieltä", sanoi hän hieroen selkäänsä seinää vasten ja näytti
kovin huolestuneelta.
"Mitä sinä englanninkielellä tekisit?" ihmetteli äiti, joka oli
unohtanut koko kirjeen. "Minä pelkään, ettei kuningas ymmärrä minua."
"No, kyllä minä pidän siitä huolen, minä annan jonkun kääntää sen
englanninkielelle." Trapp oli hyvillään.
"Oletko sinä jo alottanut kirjeesi?" kysyi äiti. "Olen, alku ja loppu on
jo kirjoitettu", vastasi Trapp ja ojensi hänelle paperin. Äiti luki:
"Teidän Majesteettinne.
Minä olen keksinyt sotasuunnitelman. Nyt minä kerron sen. Kun
nyt — — — — — —
Hyvästi Georg! Minä olen 8-vuotias poika. Minä olen suomalainen.
Minun nimeni on — — — ja osoitteeni — — — — — —."
"Katsoppas äiti", selitti Trapp, "minusta tuntui niin ikävältä, ettei
kuningas ymmärtäisi minun kirjettäni, ja siksi en kirjoittanut sitä
valmiiksi, mutta nyt minä voin jatkaa", ja Trapp juoksi pois. Hän hyppi
yhdellä jalalla koko pitkän eteisen läpi.
Kirjettä ei koskaan käännetty englanninkielelle, sillä jonkun ajan
kuluttua tuli Trapp alakuloisena sanomaan: "Minun sotasuunnitelmani ei
kelpaakaan, sillä Balkanilla ei ole käynyt niinkuin minä oletin."
Mutta äiti pani kirjeen talteen muistona pikkupoikien tuumista.