"Nouskaa ylös, pojat", sanoi isä eräänä aamuna, "lähdetään
huviretkelle." Tripp haukotteli, Trapp ojensi jäseniään ja Trull hieroi
unen silmistään. "Minnekä me lähdemme?" "Saarille", vastasi isä,
"pitäkää nyt kiirettä, niin saamme laittaa ongenvavat kuntoon."
Pojat virkosivat varsin pian täysin hereille ja pukeutuivat niin
nopeasti kuin suinkin. Tripin paita tuli nurin, "mutta vähät siitä,
silloinhan onni on oikea", tuumi hän. "Hampaat voisivat kernaasti jäädä
pesemättä", arveli Trapp, "mutta parasta on sittenkin pestä, sillä täti
muistaa kyllä kysyä, ja silloin me saamme palata takaisin." Hetken
kuluttua vesi porisi kaikkien suussa, punainen hammastahdas vaahtosi ja
pienet kädet heiluttivat hammasharjaa kaikin voimin. No, vihdoinkin he
olivat puetut. Seitsemänpeninkulman vauhdilla sitä kiidettiin sitten
keittiön läpi. Suuri käsiliinalla peitetty kori oli pöydällä, toinen
lattialla, jossa oli kahvipannu ja kattila kalasopan keittämistä
varten, sillä oli määrä onkia kaloja. "Älkää unohtako suoloja ja
tulitikkuja", kuului äidin varottava ääni, kun he hyökkäsivät ulos.
Ilma oli niin ihana kuin vain saattoi toivoa. Isot pojat laittoivat
purjeveneen kuntoon, täyttivät pienen tynnyrin kaivovedellä, sillä
merivesihän on suolaista eikä kelpaa kahvinkeittoon. Siinä tuli
jo "Naperokin"; niin, sellaisen nimen oli Trull pienenä antanut
keittäjättärelle, ja nyt kaikki kutsuivat häntä siten. Olipa hän kerta
jäädä ilman kirjettäänkin, kun pojat eivät muistaneet hänen oikeaa
nimeään. Hänellä oli kori käsivarrella, ja sitten kaikki läksivät
laiturille. Vene työnnettiin vesille, ja iloisin mielin vilkutettiin
hyvästiksi Emma tädille ja Othellolle, jotka jäivät kotiin. Koti
pieneni pienenemistään mitä pitemmälle päästiin, lopulta näkyi vain
huvilan peltikatto, joka kimmelsi hopeisena auringonpaisteessa. "Nyt
Putte saa olla tähystäjänä", sanoi isä, kun he lähestyivät saarta.
"Pitää etsiä hyvä maihinnousupaikka. Tuolla on viettävä kallionkieleke,
katsohan, onkohan siinä niin syvää, ettei vene tartu pohjaan kiinni."
Niin, hyvä siinä oli laskea maihin, ja iso veikko, joka piti perää,
huusi: "Keksi esille; ottakaa vastaan."
Rannalla pojat löysivät sopivia voileipäkiviä ja alkoivat viskellä
niitä. He olivat paljain jaloin, jotta ei haitannut, vaikka seisoikin
aivan veden rajassa. Sitten he läksivät hakemaan risuja, joita oli
runsaasti puiden alla metsässä. Rannasta he löysivät kauniita sinisiä
kukkasia, pitkiä, hyvin pitkiä, ja hetken kuluttua punaisiakin, mutta
ne olivat lyhyempiä. Joka tapauksessa he poimivat sinisen ja punaisen
kukkakimpun, antoivat sinisen äidille ja punaisen tädille töyhdöiksi
heidän hattuihinsa. Heti ne otettiin käytäntöön, ja poikien täytyi
pakostakin ajatella intiaaneja. Heidän sisarensa Kinnu-Liisa sanoi,
että toinen kukka oli nimeltään Veronica longifolia [rantatädyke]
ja toinen Lythrum salicaria [rantakukka]. Hän oli kovin viisas, tuo
Kinnu-Liisa, kun hän tunsi sellaistenkin kasvien nimet, jotka eivät
kasvaneet edes kotimäellä, arvelivat pikkupojat.
Valkea liina oli levitetty kivelle, ja kupit ja kulhot, leivät ja voit,
pullat ja ruskeat piparikakut sen päälle. — — — Voi toki, miten hyvältä
se oli maistuva!
Isä oli kiinnittänyt riippumaton kahden puun väliin ja loikoi siinä
katsellen äidin ja tädin hommia. Nyt kuului vihellyspillin ääni.
Isot siskot tulivat juoksujalkaa toinen toisensa jälkeen, ja Napero
toi höyryävän kahvipannun. "Miksi ruoka maistuu kaikkein parhaalta
saaressa?" ihmetteli Trapp itseksensä.
Kalaonni oli hyvä, ja niin pian kuin kalat olivat vedetyt ylös vedestä
ja tapetut, viskattiin ne Hildalle, joka perkasi ne sitä myöten.
"Kuules, Tripp", sanoi Ukko, "sinä et saa kiusata kalaa, se on heti
tapettava. Tulehan tänne, niin opetan sinua", ja Ukko otti ahvenen
käteensä, pisti sormensa kalan suuhun, taivutti äkisti päätä taakse,
niin että niska taittui, ja kala kuoli heti paikalla. "Näin sitä on
tehtävä, jollei ole veistä, ymmärrätkö nyt", kysyi Ukko. "Kyllä", sanoi
Tripp, "en minä tahdokaan kiusata eläimiä, sillä tiedän että se on
väärin."
Pikkupojat eivät malttaneet kauan onkia. He vetivät vavat ylös, ja
Trull muisti kiinnittää siiman lujasti.
Kallionkieleke veneen vieressä oli kovin hauska. Veden rajasta se
oli hiukan liukas, mutta eihän sitä tarvinnut mennä niin kauaksi. He
kävivät kaikki rinnan istumaan ja liukuivat alas ja heistä tuntui
ihmeen hauskalta, kun kallio poltti heidän jalkojansa. "Katsokaas",
sanoi Trapp, "miten paljon särkiä on veneen alla!" He kumartuivat
eteenpäin ja unohtivat liukkaan merenruohon. Loiskis! kaikki kolme
pulskahtivat märkään veteen. He tarttuivat veneeseen kiinni ja kömpivät
hiukan noloina ylös. "Mutta lapsikullat", huudahti täti, "mitä me nyt
panemme teidän päällenne, kun emme ottaneet varahousuja mukaan?" Paidat
ja housut levitettiin aurinkoon kuivamaan, puserot eivät olleet märkiä.
"Nyt minä tiedän", sanoi äiti nauraen. "Tulkaahan tänne." Paluumatkaa
varten hän oli ottanut mukaan poikien punaiset villaröijyt, ne, joissa
oli kultaiset napit.
Äiti pujotti hihat housunlahkeiksi jalkaan ja napitti kiiltävät napit
takaa kiinni. He olivat aivan kuin koreita marakatteja, ja täti ja äiti
nauroivat sydämensä pohjasta. "Saammeko nyt leikkiä purjeveneessä?"
kysyivät pojat. "Kyllä te saatte. Varokaa vain, ettette putoa uudestaan
veteen", sanoi äiti, "sillä sen useampia housuja ei meillä ole."
Äiti ja täti kävivät isän riippumaton juurelle istumaan. Heillä
oli kirja mukanaan ja äiti luki ääneen, täti teki käsitöitä ja isä
nautti. Aika kului kovin hauskasti, vain muutamat nenäkkäät hyttyset
häiritsivät joskus rauhaa. Kovinpa he hämmästyivät, kun Napero vihelsi
pillillä merkiksi, että päivällinen oli valmis. "No niin", sanoi
äiti, sulki kirjan, nousi ylös ja karisti hameestaan pois kaarnaa,
"tulkaa nyt, ystäväni." Isä kohosi istualleen riippumatossa ja katseli
ympärilleen. "Missä on purjevene?" huudahti hän. Samassa kaikki olivat
rannassa. Lopulta he keksivät sen lahdenpohjukassa, miten ihmeellä se
oli joutunut sinne? Suuri veikko ja Putte hyppäsivät pieneen veneeseen,
joka onneksi oli irroitettu purjeveneestä, ja soutivat voimakkain
aironvedoin pikkupoikien jälkeen. "Mitenkä se kävi?" kysyi isä, kun
he palasivat takaisin. "Kas", sanoi Trapp, "me otimme kukin airon ja
koetimme työntää venettä rannasta ja lopulta nuora irtaantui kivestä
ja me soljuimme rannasta. Te ette huomanneet mitään ja se oli kauhean
hauskaa. Sitten me nostimme airot veneeseen ja olimme purjehtivinamme
myrskyävällä merellä." "Luulenpa, että minun täytyy antaa teille hiukan
kyytiä", sanoi isä, kun he olivat jälleen maissa. Mutta pojat juoksivat
tiehensä, ja isä jäljessä. Toinen iloinen naurunpurskahdus seurasi
toistansa, ja lopulta isä sai kiinni kaikki kolme marakattia ja toi
heidät höyryävän kalakeiton ääreen.
Mutta kaikella on loppunsa, niinpä iloisella huviretkelläkin. Napero
pakkasi tavarat koriin, ja Hilda auttoi häntä. Isot lapset kantoivat
ongenvavat veneeseen. "Nostakaa purjeet", sanoi isä isolle veljelle.
"Ei, ei!" huusi hän vastaan. "Mikä on hätänä?" ihmetteli isä. "Kaikki
köydet ja kuutit ovat irrallaan." Se oli merimies Trullin työtä
heidän purjehtiessaan myrskyisellä merellä. Siinä sitä kiivettiin,
vedettiin, huudettiin ja soviteltiin. Kurren, joka oli ketterin
heistä, täytyi kiivetä mastoon, ennenkuin kaikki oli taas kunnossa.
Trull näytti hiukan nololta ja lupasi, ettei hän koskaan enää tekisi
mitään sellaista. Vihdoin lähdettiin matkaan. Onnellinen perhe keinui
hiljalleen kotirantaa kohti.