Isot lapset olivat saaneet tenniskentän. He olivat itse olleet mukana
tasoittamassa sitä ja levittämässä savea ja hiekkaa. Nyt se oli aivan
sileä ja hieno, mutta hiukan pehmeä vielä. Ei kukaan saanut astua
sillä, ennenkuin se oli kovettunut. Ymmärtäähän sen, että askeleista
olisi jäänyt syvät jäljet, ja sehän olisi ollut kovin ikävä.
Pikkupojat eivät aina olleet huolellisia. He jättivät joskus veräjät
auki tuodessaan maantieltä käsikärryillä lantaa, jota nimitettiin
kullaksi. Katsokaas, se oli aiottu äidin kukkia varten, ja siten he
ansaitsivat itselleen kesärahoja.
Eräänä päivänä syöksyy joku sisään: "Lehmät ovat pihalla!"
Siitäpä syntyi juoksua. Täti huusi: "Oi voi, ovatko ne päässeet
tenniskentälle?" "Juuri siellä ne ovatkin", vastasi Trull ja pyöritteli
silmiään, "toinen lehmä huusi 'play' — ja toinen vastasi 'ready' ja
otti vastaan sarvillaan."
* * * * *
Pikku Trapp itki. Miksi pikku Trapp kulta itki? Aamupäivällä, kun
kaikki istuivat kahvipöydässä, hyökkäsi Emma tädin koira, joka oli
myös kahvikesteissä mukana, suoraa päätä kanakopille. Pojat perässä.
— Siellä heitä kohtasi surullinen näky. Kaunis valkoinen Tippa seisoi
pää veressä ja nuokkuvana aidan vieressä. Voi, voi, selässä sillä oli
suuri haava. Ei epäilystäkään. Haukka oli aikonut ryöstää sen, mutta
kiltti Othello, kanojen ystävä, peloitti sen haukkuen pois. Pojat
syleilivät ja kiittivät koiraa, ja sitten Trapp kantoi varovasti pikku
Tipan kotiin. Sitä laastaroitiin ja hoidettiin parhaalla tavalla, mutta
se oli niin sairas, ettei se koskaan voinut tulla oikein terveeksi, ja
niinpä pikku Tipan valkea elämä oli lopetettava. — Siksi Trapp itki.
Täti antoi pahvirasian ja kiinnitti sinisiä kukkia ja vihreitä lehtiä
kannelle. Pehmeälle ruoholle laskettiin Tippa lepäämään. Isot siskot
kalvoivat haudan, ja sitten he kulkivat kaikki pitkässä jonossa
perätysten, hitaasti ja juhlallisesti. Tippa laskettiin hautaan, ja
pojat saivat äidin kaikkein kauneimmat kukat koristaakseen niillä pikku
Tipan hautaa.