Pojat seisoivat eräänä päivänä punaisen vajan ulkopuolella. Tripp oli
laittanut auran kaksihaaraisesta oksasta ja taittuneesta lapiosta, ja
varsin mukava se olikin. Nyt he saattoivat itse panna perunoita maahan.
Tripin oli määrä ajaa, Trapin vetää ja Trullin istuttaa. Tripp parasta
aikaa valmisti moottoria merirosvolaivaa, vanhaa ruuhta varten. Äiti
oli ommellut siihen purjeen säkeistä, ja kun siihen laitettaisiin
vielä lisäksi moottori, niin kulkisi se oikein hyvällä vauhdilla.
Tripp muisti, että kun äiti ompeli purjetta, piti hänelle juuri tulla
vieraita, ja hänellä oli kova kiire. Trull oli niin innoissaan, että
hän alituisesti häiritsi äitiä. "Rauhoitu, Trull", sanoi äiti, "älä
häiritse minua, muuten purje ei valmistu siksi kunnes vieraat tulevat!"
Mutta Trullin oli aivan mahdoton hillitä itseään. Vihdoin sanoi äiti
hiukan kärsimättömästi: "Mene niin pitkälle kuin pippuri kasvaa",
ja silloin Trull heti paikalla katosi, mutta palasi pian takaisin
pippuripurkki mukanaan, jonka hän asetti ompelukoneelle. "Tässä on",
sanoi hän vaan — Tripp nauroi itsekseen ajatellessaan tätä tapahtumaa,
mutta nyt oli ryhdyttävä moottoriin käsiksi. Hän oli löytänyt läkkisen
siiven, joka ennen oli pyörinyt tuuliviirissä. Tuumiessaan miten
hän alottaisi työnsä huomasivat he pojan, joka kori käsivarrella
astui keittiöön. "Mansikoita siinä ei voi olla", tuumi Trapp. "Mutta
ajatelkaahan, jos hänellä on maalaisjuustoa", sanoi Tripp ja maiskutti
suutaan. "Niin", sanoi Trull, ja sitten he juoksivat tiehensä. Täti
teki kauppaa vieraan pojan kanssa. "Kyllä me otamme ne", sanoi hän,
"mutta kuka taittaa niiltä niskat?" "Mitä korissa on?" kysyivät pojat.
"Kananpoikia, kultaseni." "Mutta miksi poika myö ne, voisihan hän saada
niistä munia?" "Ei", sanoi täti, "niistä tulee kukkoja, ja kanat vain
munivat." "Täti, täti", sanoi Trapp, hyppäsi tuolille ja kuiskasi:
"Korsbergin Helmi kertoi, että hekin luulivat kerta, että kahdesta
kananpojasta tulisi kukkoja, mutta eipä tullutkaan, he saivat sen
sijaan kanoja, jotka munivat hirveän paljon munia. Täti, täti kulta",
lisäsi hän ääneensä. "Emmekö me voi saada niitä?" "No mutta missä te
säilyttäisitte niitä?" ihmetteli täti. "Vanhassa leikkituvassa aidan
luona; siellä on lattia ja ikkuna, ja kyllä me niitä syöttäisimme."
"Kyllä, kyllä", huusivat nyt Trapp ja Trull, "antakaa ne meille",
ja täti, joka hemmoitteli pieniä telmyreitänsä, ei voinut kieltää,
ja niinpä neljä poikasta kuljetettiin riemukulussa pieneen tupaan,
jossa Kurre veikko kiinnitti vankan seipään seinästä seinään, jotta
kananpoikasille olisi yöpuunsa. Joka ilta ovi suljettiin, ja joka aamu
se avattiin jälleen.
Lähellä oli mainio multakasa; siellä Trull ja kukot etsivät kilpaa
matoja.
Ajatelkaahan, eräänä päivänä alkoi yksi kukoista kiekua, ja se vasta
Trullin mielestä oli lystiä. Hän kuunteli tarkkaavasti monta kertaa, ja
sitten hän alkoi matkia kukon ääntä ja onnistuikin niin hyvin, jotta
olisi voinut luulla kahden kukon ahertelevan rikkaläjällä.
Jonkun ajan kuluttua tuli isoäiti vieraisille. Siitäpä syntyi iloa
kaikille, sillä isoäiti oli kovin herttainen lempeine sinisine
silmineen ja kauniine valkeine hiuksineen. Isäkin oli maalla, ja
jokainen päivä oli kuin juhlapäivä. Juotiin kahvia tai mehuvettä
omenapuiden varjossa, joiden välissä oli rantaan viettävä pehmeä
nurmikko. Isä otti vuoron perään yhden pikkupojista syliinsä ja
sitten he vierivät rinnettä alas kaikkien nauraessa lystikkäälle
tynnyrille. — Paraillaan Hilda kattoi pöytää verannalla, ja siitä
Tripp oli hyvillään, sillä hän oli nähnyt keittiössä, että saataisiin
vohveleita jälkiruuaksi, parasta mitä hän tiesi. Äiti keräsi kukkia
pöydän koristukseksi; äiti piti kukkasista. Täti oli valmistanut
simaa. — "Minäpä menen katsomaan", tuumi Tripp, "eikö päivällinen jo
ole valmis", ja hän läksi verannalle. — Hilda asetti juuri paikoilleen
sievät lautasliinapussit, jotka täti oli ommellut ja joissa oli
kukkakoristeita. Tripin omassa oli edelweisskukkia, Trapilla ruusuja
ja Trullilla sinivuokkoja. Nyt äiti toi kukkakimput pöytään. "Tripp",
sanoi hän, "mene kutsumaan isoäiti ja isä syömään." Tripp aivan
lensi. — Päivällispöydässä vallitsi iloinen mieliala, aurinko paistoi
lämpimästi, sima oli virvoittavaa, kaikki maistui hyvältä, mutta
parhaat kaikista olivat sittenkin vohvelit. Lapset istuivat hiljaa
pöydässä, äiti näytti tyytyväiseltä. — Mutta nyt oli ateria lopussa,
ja kaikki nousivat ylös. Juuri kun isoäiti aikoi panna kätensä ristiin
ja kiittää Jumalaa ruuasta, kuului pieni kimakka ääni pöydänpäästä;
"kukko-kiekuu" se pani, ja ääni muistutti niin kerrassaan oikeaa
kukkoa, että kaikkien katseet kääntyivät samalle taholle. Siinä seisoi
Trull kädet ristissä ja kumarsi syvään ja hartaasti, aivankuin hän
oli nähnyt isoäidin tekevän. Mitä ihmettä! Mutta isoäiti katkaisi
äänettömyyden, hän nauroi niin että kyyneleet valuivat pitkin poskia,
eikä sitten kukaan muukaan voinut enää olla vakavana. Vasta illalla
koetti äiti puhua pikku poikansa kanssa, mutta tämä kietoi käsivartensa
hänen kaulaansa ja suuteli häntä kymmenen kertaa perätysten, niin että
äiti parka oli tukehtua.
Pian tapahtui jotain hauskaa. Trapp sai kaksi kanaa kummiltansa,
täti Roselilta. — Hän oli kirjoittanut Englannista ja pyytänyt äitiä
ostamaan Trapille jotain, mikä olisi hänelle oikein mieleen. — Toinen
ristittiin Pikuksi ja toinen Tipaksi erään kertomuksen mukaan, jonka
Trapp oli lukenut. Kukko, joka oli opettanut Trullia kiekumaan, sai
pitää kanoille seuraa, ja sen nimeksi pantiin Max. Kanat munivat
kiltisti, ja äiti osti kaikki munat viidestä pennistä kappaleelta. Äiti
kertoi pojille, miten munista voi kasvaa pieniä poikasia, ja sitä oli
hauska kuunnella. Mitäpä jos Pikku ja Tippa jonakin päivänä saisivat
poikasia.
Eräänä aamuna, kun kaikki pojat nukkuivat, toi eräs mies kaksi ankkaa
taloon. Isä osti ne ja vei ne kanakoppiin. Kun pojat vähää myöhemmin
juoksivat avaamaan kanakopin ovea, seurasi isä heidän mukanaan.
Hän tahtoi tietää, mitä he sanoisivat. Trull ensimäisenä huomasi
uudet tulokkaat. Hän löi kätensä yhteen ja huusi: "Katsokaa, pojat,
katsokaa!" ja sitten hän lisäsi: "Nuo ovat tulleet munista!"