Toivo täyttyi, tiedon suureen, avarahan temppeliin
Suomen neito nuori, kaino salomailta saatettiin;
Taiteen taikalinnaan astuu, ihanteita ihaillen;
Hänen etehensä aukes' aarteet kaikkein kansojen.
Kultasaleissa hän eli loistehessa yhtenään,
Asu halpa paimentytön vaihtui silkkiin välkkyvään;
Sulo, sievistyksen tuoma, verho hienoin tapojen
Paremmin vaan ilmi saattoi herttaisuuden luontaisen.
Mutta vieras kieli kaikui kaikkialta vastahan,
Vieras mieli anastanut oli paikan korkeimman;
Kotomuistot kauas poistui! oudoksuin hän kuunteli
Virttä, jota sisarensa erämailla lauleli.
Mutta kuule: sävel outo, mutta tuttu kuitenkin
Soipi, täynnä lumousta, Suomen immen korvihin, --
Soipi yhä tutummalta, tenhoo ihmevoimallaan
Kaikkein mielet; kotomuistot herää jälleen unhostaan.
Taaskin hänen mielehensä muistuu päivät rauhaisat,
Jotka kotovainiolla ajan virtaan vaipuivat;
Sisariin ja veljiin elpyy uudestansa rakkaus,
Rinnan täyttää pyhä liekki, kansallinen innostus.
Uusi henki puhaltaapi, tuopi kevään tullessaan,
Lentää voimallisin siivin yli armaan Suomenmaan;
Tieteen suuret salaisuudet, taiteen soinnut ihanat
Tajueltaviksi äänin kotimaisin tarjouvat.
Suomen impi iloissansa joutuu tiedon lähteellen,
Siitä yhä syvemmältä virvoitusta etsien;
Opinnon ja taidon tanner laajemmaksi laajentuu,
Ja sen piiri naisellenkin avaraksi avauu.
Katso, täänkin rakennuksen ajan riennot ilmi toi;
Oma kieli, opin oivan kannattaja, täällä soi;
Suomen tytöt, neidot nuoret, rientää tähän kartanoon;
Jalon aatteisuuden valo sitä aina valaiskoon!