Finhaut Sveitsissä 31.7.04.
Kun minä viime kesänä haaksella halkasin Lago Maggiore'n ihanan
siintävää selkää, kuulin äkkiä kahden matkustavan puhuvan rakasta
kotikieltäni, suomea. Tuttavuus tehtiin heti ja juteltiin
kaikenmoisista asioista. Toinen uusista tuttavistani kertoi muun
muassa, että hän oli käynyt Aix-les-Bains'issa Ranskassa (Savojen'issa)
ja siellä tykkänään päässyt luuvalostaan. Sepä mainiota, arvelin minä;
ehkä minäkin koetan ensi kesäpä. Jä kun kesä tuli!, otin reppuni; ostin
kiertopiletin jä lähdin matkalle.
Itämeri oli vanha tuttu ja kuten yleensä ennenkin, nytkin suopea.
Matka kävi hyvin Travemündeen saakka, mutta tuskin olimme ehtineet
Traven suulle, niin yllätti meidät sumu ja vaikka olimme tunnin matkan
päässä Lybeckistä saimme siellä koreasti maata 2 tuntia, vieläpä
ehdimme sitä ennen särkeä paalunkin joen suussa. Mutta quoi faire?
sanoo ranskalainen. Ehdimme siksi aikaiseen kaupunkiin, että pääsin
ensimmäiseen Hannoveriin vievään junaan.
Tämä Welfien vanha pääkaupunki ei tarjoa juuri mitään erityistä
viehätystä, vaikka se on suhteellisesti komeakin rakennuksiensa
puolesta. Hauskinta muukalaiselle on ehkä käynti Leibnitz'in
entisessä talossa, jossa vielä tuon suuren monaadifilosoofin ja
matemaatikon huone on säilynyt, vanha mukava nojatuoli, yksinkertainen
kirjoituspöytä maapalloineen; myöhemmin on pöydälle pantu hänen v.
1903 esille kaivetun matalaotsaisen ja vinoisen pääkallon jäljennös.
Kuten tunnettu on sen nojalla arveltu, että L. olisi ollut vendiläistä
(slavilaista) syntyperää y.m.; ainakin se todistaa, että voi olla
ihmiskunnan suurimpia älyniekkoja, vaikka kallo on epäsäännöllinen,
-- tämä ulkonainen vika on yhtä vähäarvoinen kuin aivojen paino.
Samassa talossa on museo, jossa muun muassa näin yhden samanlaisen
rahan, kuin Juudas Iskariot sai Kristuksen pettämisestä. Pistäydyin
sitte Herrenhausen'in kauniiseen puistoon -- siellä on 30 metriä
korkea palmu, korkein, minkä vielä olen nähnyt --ja mausoleumiin,
joka on melkein täydellinen jäljennös Charlottenburgin mausoleumista
-- lepäävien marmorikuvat onkin sama mies, kuuluisa Rauch tehnyt --
vaikka jälkimäinen sinisen kattovalaistuksen kautta tekee paljon
mahtavamman vaikutuksen. Illalla kävin vielä kerran kaupungilla ja,
ajattelin, että täällä oleskelee paljon suomalaisiakin teknologisessa
ja eläintieteellisessä laitoksissa -- kas silloin kuulin äkkiä suomea:
puhuvat olivat maamiehiäni. Mikä ilo, ainakin minulle, joka kuljin
maailmaa aivan yksin. Olin jotenkin väsyksissä, mutta kun maamieheni
ilmoittivat, että siellä oli eräs oppilaanikin, joka matkoiltansa äsken
oli muistanut minua lähettämällä kirjekortin Suomeen, päätin heidän
seurassansa mennä tätä ystävällistä oppilasta Turun suom. lyseosta
tervehtimään. Kauan juttelimme siinä yhteisistä muistoista: sitte
saattoivat nuo kolme suomalaista minut Ernst-August Platzin varrelle
tilapäiseen asuntooni.
Ja sitte jo seuraavana aamuna Kasseliin. Se on yksinkertaisempi
kaupunki kuin Hannover, mutta tätä etevämpi monessa Suhteessa.
Menin asumaan "Evangelisches Vereinshaus'iin". Näitä on useammissa
Saksan ja Sveitsin kaupungeissa -- luettelon niistä saapi jokaisessa
semmoisessa "Hospizissä" -- ja niillä on se suuri etu muihin
hotelleihin verraten, että ne ovat samalla sangen hyvät (Baselissa
ja Genevessä keskinkertaiset) ja halvat (hyvä huone 1-2 Smk) ja sen
lisäksi lasketaan juomarahojen asemasta 5 tai 10 % koko laskusta, joten
pääsee noista kiusallisista lisämenoista, jotka tietysti siveellisesti
turmelevat palvelusväenkin. Kassel oli minulle rakas tuttava
taidehistoriasta. Läksin sen takia ensin katsomaan sen taidekokoelmaa,
joka on erittäin rikas Rembrandtin ja Halsin tauluista (varsinkin
huomioon otettavat ovat edellisen Saskia ja Jakobin siunaus).
Nuo komeat, Echtermeyer'in tekemät naiskuvat marmorista, jotka
edustavat pääasiallisimmat taidemaat, tekevät seisoen molemmin puolin
porraskäytävää juhlallisen ja tositaiteellisen vaikutuksen kävijään.
Mutta vielä suuremman taidenautinnon tarjosi minulle das Kunsthaus,
jossa Kasselin taideyhdistys vuosittain panee huomattavia taideteoksia
näytteille. Nykyään oli siellä melkein yksinomaan belgialaisen
maalarin Luyten'in (lue: Löyten) suunnattoman suuria tauluja (kappale
à 10,000-12,000 Smk). Mutta ne olivat samalla kerrassaan mainioita
-- melkein kaikki sosialistista sisältöä. Meneppäs ja maalaa paremmin
työlakkoa kuin Luyten'in suuremmoisessa esityksessä. Maassa makaa mies
kuolleena (nälästä), toinen kiipee hänen vieressään pöydälle punasen
lipun luo pitämään puhetta tuolle suurelle joukolle, joka raivostuneena
huutaa täyttä kurkkua: "leipää, leipää" (päättäen lipusta, johon
nämä sanat ovat piirretyt), naiset ja miehet yhtä hurjistuneina, ja
molemmissa syrjäosissa -- taulu on nimittäin siipialttarien malliin
kolmessa osassa -- on alku ja loppu tähän tapaukseen: vasemmalla
puolella kulkee köyhä vaimo pimeässä ja sateessa kahden värisevän
lapsen kanssa kadulla valaistujen ikkunoitten ohi ja oikealla puolen
seisoo sotamies painettiinsa nojautuen, kansan lapsi hänkin, kuolleiksi
ammuttujen miesten ja naisten edessä, jotka työlakossa ovat heittäneet
henkensä sotamiesten laukauksista -- sotilas on vaipunut syviin
mietteisiin ja syviin mietteisiin vaipuu joka ajatteleva katsojakin
tämän erinomaisen taulun edessä. Kaikki on niin elävästi, niin
luonnollisesti esitetty, kauhistuttavan luonnollisesti välistä: tuo
ammuttu nainen tuossa lasisine silmineen on kuin muutettu Pariisin la
Morgue'sta Luytenin taululle. Ja. samaan suuntaan käyvät nuo muutkin
taulut: "Yksin jätetty" yksinäinen nainen, joka kantaa painavaa
risukimppua selässä ja pientä lasta sylissä, "Tiilenkantajat",
"Polttonurmien kokoojat" tahi "Simpukkoja keräävät naiset", jotka
ruskottuneina paljain jaloin tahi miesten saappaissa astuskelevat meren
rannalla -- kaikki kuvaavat ne työväen raskasta taistelua elämänsä
edestä. "Eivät rikkaat mielellään tahdo näitä tauluja katsella"
sanoi minulle vartija. Ei voi olla mainitsematta vielä kahta taulua:
"Myrsky", kolmiosastoinen sekin: toisessa sivuosassa riehuu myrsky,
jota vaimo tyttärineen katselee; keskiosassa istuu hän kätkyen vieressä
huolestuneena vilkasten kohta isättömään pienokaiseensa; epäilemättä on
meri toisessa sivukappaleessa niellyt isän ikuiseen lepoon; Toisessa
taulussa, "Leski", makaa tämä itse maassa kasvoillansa, vanhin tytär
istuu jäykkänä pöydän vieressä, pieni paitaressu sylissä; keskikokoiset
lapset kumartuvat kuolleen isän vuoteella -- köyhyys vallitsee talossa
ja yksinäinen kynttilä palaa ristiinnaulitun Kristuksen edessä. Sydän
täynnä lähdin tästä kauniista näyttelystä ja selvittelin tunteitani
Kasselin suuressa 200-vuotisessa puistossa. Sitte pistäydyin siellä
marmoriseen kylpylaitokseen, jonka avarassa bassinissa Jerome Napoleon
kuuluu kylpeneen pelkässä viinissä ja seuraavana päivänä kävin
katsomassa Wilhelmshöhen linnaa ja puistoa, jossa viimeinen Napoleon,
"le petit Napoleon", saksalaisten vankina vietti ilottomia päiviänsä --
niin maailman suuruus häviää!
Kasselista tulin Frankfurt am Mainiin päivää ennen kuin Gordon-Bennetin
suurten automobiilikilpa-ajojen piti tapahtua läheisestä Homburgista.
Tämä tietysti maailman historiassa merkillinen tapaus oli lähellä
panna minut kadulle asumaan yöksi, kun kaikki hotellit olivat täynnä.
Olihan se suuri kansainvälinen kilpailu ja itse Saksan keisari,
automobiilien suosija, oli läsnä! Minunkin piti luonnollisesti varhain
seuraavana päivänä lähteä Homburgiin, jos tahdoin käydä sivistyneestä
ihmisestä; vaikka en vielä ehtinyt heittää silmäystäkään itse
Frankfurtiin. Suunnattomia hintoja maksettiin paikoista. Mutta minä
pysyin rauhallisena enkä maksanut mitään. Kun ajot olivat alkaneet
ja ensimmäinen kiihko asettunut, rupesin radan varrelle seisomaan
Saalburgin vanhan roomalaiskastellin viereen ja kas tuossa -- kiiti jo
ensimmäinen automobiili huimaavaa vauhtia ohitse. Se oli saksalainen ja
englantilainen seurasi sitte, kolmantena itävaltalainen. Kauemmin en
viitsinyt seistä tuossa väentungoksessa, jossa miehet ja naiset, kauhea
kiihko kasvoissa, odottivat kello kädessä. Arvelin vähän kuin Plato
Ananiceris'esta, että voisi ehkä ihmisellä olla parempaakin tekemistä
tässä maailmassa. Mutta chacun à son goût. Läksin tietysti suuresti
rikastuneena henkisen puoleni suhteen takasin Frankfurtiin.
Frankfurtissa on oikeastaan kaksi kaupunkia: uusi kaupunki ja
vanha kaupunki ynnä juutalaiskortteli kaakkoisessa. Toisessa on
Rotschildin, toisessa Göthen lapsuudenkoti. Sangen eriskummallista
on kulkea tuossa ahtaassa vanhassa kaupunginosassa eriskummallisine
ulkonevine yläkerroksineen, jossa enimmäkseen juutalaisia vieläkin
asuu; sieltä tulee kohta historiallisille paikoille, "Römer"
raatihuoneelle, entiseen keisarisaliin ja sen viereiseen huoneeseen,
jossa vaaliruhtinaat aina valitsivat Saksan keisarin, Saalhofiin,
siihen paikkaan, missä arvattavasti Kaarle suuren keisarinlinna ennen
muinoin sijaitsi, tuomiokirkkoon, jossa keisarit kruunattiin ja
Saksan uudessa historiassa merkilliseen Paul-kirkkoon, jossa tunnettu
Frankfurterparlamentti istui. Pistäydyin täältä katsomaan Bethmannin
museossa Danneckerin ihmeen kaunista antikiseen malliin luotua Ariadnea
pantterin selässä, joka jo ennen kuvana oli ollut minun lempiteoksiani
-- nyt se näyttäytyi koko ihanuudessaan, varsinkin kun vartija monta
kertaa käänsi sen ympäri. Illalla olin komeassa Palmengartenissa, jossa
suuressa ruusutarhassa kuuntelin soiton säveliä.
Mutta pitihän minun kiiruhtaa matkan päämäärään. Läksin Mainzin
kautta Strassburgiin -- matkalla olin katsomassa saksalaisten
chauvinismin muistomerkkiä, "die Wacht am Rhein", joka tuskin tekee
minkäänlaista vaikutusta -- kävin Strassburgin komeassa Ministerissä
(sen sinikeltainen rosetti-ikkuna on varsinkin kaunis) ja saavuin
sieltä Baseliin. Basel on monessa suhteessa merkillinen kaupunki.
Kadut ovat keskiaikaiset, mutkaiset suureksi osaksi, niin että
muukalaisella on vaikea löytää; rakennukset ovat niin ikään osaksi
sangen vanhanaikuisia: niin ränstynyttä yliopistorakennusta en ole
nähnyt missään muualla kuin Pragissa. Mutta Baselissa on myöskin
komeita rakennuksia: tuomiokirkko (erittäin sisältä), raatihuone, uusi
(rokokotyyliin rakennettu) yliopistokirjasto (sangen käytännöllisine
kirjahyllyineen) y.m. Rikkaus ja köyhyys asuvat vieretysten tässä
kaupungissa, jossa kuten Genevessä löytyy noin 200 miljonääriä. Mutta
hauskin ja merkillisin laitos Baselissa on kuitenkin sen taidemuseo,
joka kätkee Böcklinin ja Holbeinin paraimpia tauluja. Miten mahtavan
vaikutuksen tekikään minuun esim. edellisen kuuluisa "Uhrilehto",
jossa vaaleissa puvuissa jono naisia pimeähkön metsän läpi lähestyy
palavaa uhritulta alttarilla! Miten ihana kontrasti tuohon tummaan
metsään valonheijastus taustalla... Tahi, "Odysseys ja Kalypso", jossa
O. seisoo pimeään vaippaan verhottuna kalliolla ja kaipuulla katselee
isänmaatansa kohti; Kalypso taas vaaleassa, ruumista tuskin peittävässä
puvussa ikäänkuin pyytää häntä jäämään. Samoin tuo ihmeellinen "Elämä
on unelma", jossa elämä alkaa lapsen leikillä, mutta loppuu tutisevan
ukon rauenneeseen katseeseen taulun yläpuolella! Kaksi kaunista ja
liikuttavaa patsasta omistaa Basel myöskin: Jakopin muistomerkki ja
Strassburgin patsas: edellinen pystytetty todistukseksi sveitsiläisten
urhollisuudesta maatansa puolustaessa vihollisia vastaan ("Jumalalle
sielumme ja vihollisille ruumiimme"); toinen on yksityisen ranskalaisen
paroonin asettama kiitokseksi siitä avustuksesta, jonka Basel antoi
Strassburgin avuttomille vaimoille ja lapsille viimeisessä suuressa
ranskalais-saksalaisessa sodassa. -- Huvikseni kuljin vielä Rheinvirran
yli lauttaveneessä, joka viistoon oli kiinnitetty kahteen virran
yli pingoitettua nuoraa myöten kulkevaan pyörään siten, että vene
kulki aivan itsestään. Hauska oli myös pistäytyä Schützenhaus'issä,
jossa nuo Sveitsissä niin suositut kilpa-ammunnat toimeenpannaan.
Brienne'n, Neuchatel'in ja Lausänne'n kautta saavuin Geneveen. Matkalla
Lausanne'sta Geneveen pysähtyy laiva myöskin Rollen pienen kaupungin
laiturille. Tämä pikkukaupunki on tavallansa meillekin suomalaisille
sangen merkillinen, koska siellä syntyi tunnettu sveitsiläinen
valtiomies Laharpe, joka oli Aleksanteri I:sen kasvattaja liberaliseen
suuntaan. Epäilemättä oli siis tämä mies välillisesti vaikuttanut
1809 vuoden valtiomuotoomme. Hänen patsaansa seison pienellä ihanalla
saarella Geneve-järvessä vastapäätä kaupunkia.
Genèven kaupunki oli minulle ennestään tuttu enkä sen takia siellä
viipynyt. Sieltä pääsee Aix-les-Bains'iin noin puolessatoista tunnissa,
jos kulkee läntistä tietä Culoz'in kautta pitkin Rhonejokea, mutta
kun jo ennen olin siitä kulkenut, läksin itäistä tietä myöten, joka
halkaisee Haute-Savoie'n korkeita seutuja, tarjoten mitä kauniimpia
näköaloja. Juhannusillan edellisenä päivänä olin matkani ensimmäisellä
määräpaikalla -- Aix-les-Bains'in kuuluisassa kylpykaupungissa.