Sen, joka muutamissa päivissä tahtoo tutustua Pariisiin, tulee ensiksi
tehdä vaunuissa kiertomatka sen merkillisimmille paikoille eli
oikeammin semmoisille, joihin voi tutustua pitemmän aikaa viipymättä
s.o. antamalla vaunujen kotvasen aikaa odottaa. Semmoisia paikkoja
on sangen paljon Pariisissa kuten muuallakin: esim. Bulevardit,
komea Rivolikatu, Vendomepatsas, place de la Concorde kauniine
näköaloineen, Champs-Elysées, Arc de triomphe (Ruden Marseillaise),
Opera (ulkopuolelta), place de la Republique, Bastiljen paikka, place
de la Nation (Daloun juhlallinen patsas), komea Hotel de ville, Halles
centrales (ruokahallit), suurin osa kirkoista, oppilaitoksista ja
silloista, pörssi, Trocadero, Jean Jacquen torni y.m. Toiseksi tulee
ottaa tarkkaa selkoa kaupungin muista kulkuneuvoista, maanalaisesta
Metropolitain- ja ympärikulkevasta Ceinture-rautatiestä, mutta
varsinkin tramway- ja omnibus-suunnista: viimemainittujen katolla ajaa
komeasti melkein koko Pariisin läpi 15 pennistä.
Ja sittekin on tuossa suuressa maailmankaupungissa yltä kyllin
katsottavaa, niin ettei oikein tiedä mistä alottaa ja missä
suhteellisestikaan loppu on. Sattuvasti on kuitenkin eräs ranskalainen
kirjailija lausunut, "että ranskalaisella rodulla on erityinen taipumus
taiteeseen ja että mitä syvemmin astuu historian lähteisiin, sitä
enemmän huomaa taiteen tunkeneen tämän kansan elämään, sitä enemmän
huomaamme, että paras osa sen voimasta ja hengestä on keskittynyt
taiteeseen". Hyvällä syyllä voi sen takia sanoa, että vieläkin
Ranskalla on johtopaikka taiteen maailmassa. Taidelaitokset, etupäässä
Louvre ja Luxembourg ovat sen tähden ehdottomasti pantavat etusijaan.
Se on ainakin minun käsitykseni. Olin vaan toista viikkoa Pariisissa ja
ainoastaan yksi päivä kului ohitse, etten ollut jommassakummassa noista
mainituista kahdesta pääkokoelmasta. Varsinkin on Louvre todellinen
taiteen aarreaitta. Mahdotonta kerrassaan on lukijalle esittää kaikki
sen kalleudet, ei edes vähäistä osaakaan, sillä tästähän tulisi
pitkä luettelo. Antiikin alalta ihailin varsinkin "borgeesilaista
taistelijaa" ja Milon Venusta, joka on originaalina paljoa kauniimpi,
kuin jäljennökset: sen naiselliselle sulolle ja ihanalle ylevyydelle
hyvin harva patsas vertoja vetää. Louvressa säilytetään myös Bosco
realen, Vesuvion rinteeltä esille kaivettu suuri hopea-aarre,
kokoelma hienosti koverrettuja maljoja, pikareita, tarjottimia y.m.
tarvekaluja, jonka E. Rotschild osti melkoisesta summasta ja lahjotti
Louvrelle. Ja kuka ottaa luetellakseen kaikki nuo suurien mestareitten,
Murillon, Rafaelin, Tizianin, Rubensin ja Leonardo da Vincin ylevät
taideluomat? Siellä on myös noitten suurten tienraivaajien Gericault'eu
ja Delacroix'en "Medusan haaksirikko", "Dante ja Vergilius", ja "Don
Juanin haaksirikko", viime mainittu kaunis ilmamaalaus, jossa myös
ihmisten resignatsiooni ja toivo, kuten "Medusassakin" niin mainiosti
kuvastuvat. Siellä on vielä "barbizonilaisten" Rousseaun Fontaineblaun
metsä ja Milletin tähkien poimijat, siellä Troyon'in lehmälaumat,
Courbet'in hirvet, Fromentin'in itämaalaiset kuvaukset, Meissonier'in
hienot sota- ja genrekuvat, tuossa nuoren sankarimaalaajan Regnaultin
Prim ja Corotin luonnollisen ja samalla ylenluonnollisen ihanat aamu-
ja iltahämärät. Siellä on Ruden, Baryen ja Carpeauxin mestarilliset
veisto-teokset, D'Angersin ihmeen hienot medaljit -- niin, kuka ne
kaikki muistaa!
Entäs Luxenbourggalleriassa sitte! Jo pihalla on useampia kauniita
ja liikuttavia teoksia, ja kun astut sisään, on vastassasi koko
lumimetsä ihania veistokuvia, niin että niiden kauneus katsojaa
kerrassaan häikäisee! Katso esim. tuota Moreau-Vauthierin täytelästä
bakkantolaisnaista, joka elävästi johdattaa mieleesi Dannekerin
kuuluisan rehevän bakholaisnaisen tiikerin selässä, ja Leconstierin
liikuttavaa koiraperhettä, kuuluisan Meunierin kahta työmiestä työssä
(sangen realistista suuntaa) ja -- last, not least, G. Michelin
Dans la rêve (= unelmissa), naista, jonka kasvojen yli, vaikka
ovat kovaan marmoriin veistetyt, hiljaa hiipii unelmien suloinen
hengetär. Sisimmissä huoneissa on Lepagen, Mesonnier'en, Bretonin,
Rosa Bonheurin, Laurensin, Bonnatin tunnettuja teoksia, eri huoneissa
"impressionistein" ja ulkomaalaisten teoksia, myös Edelfeltin
"jumalanpalvelus saaristossa".
Paljon, sangen paljon kaunista saa nähdä näissä molemmissa kokoelmissa,
mutta paljon on sitä muuallakin. Menin eräänä iltana oopperaan, suureen
oopperaan Gounodin Faustia kuulemaan. Oli sekin taivaallinen nautinto,
niinkuin olisi ollut enkelien kuorossa, vaikka itse perkelekään ei
laulanut huonoimmin. Mikä suuremmoinen sisustus, Garnierin suuret
portaat, Baudryn plafond-maalaukset ja häikäisevän komea foyeri. Ja
ylen suuremmoinen balletti Brockenin laaksossa viimeisen näytöksen
kolmannessa kuvauksessa. Niin tanssi kerran varmaankin Kreikan
kepeäjalkainen Terpsichore!
Ja kun menee Pariisin kuolleitten pääkotiin, Père Lachaise'n
hautausmaalle, on heti vastassa taideluoma, jonka tähden yksin maksaa
vaivaa matkustaa Pariisiin, Bartholomen "Aux morts" (kuolleille), jota
hän monta vuotta valmisteli, mutta josta onkin syntynyt mitä ihanin ja
liikuttavin kuvaryhmä. Yläpuolella näkyy pimeä kuoleman portti, siitä
sisään astuu mies ja nainen, joka on pannut oikean kätensä miehensä
olkapäälle, molemmin puolin porttia on tulossa koko joukko ihmisiä,
toisten kasvoissa kuvastuu epätoivo, toisten taas resignatsiooni,
toiset itkevät, toiset ovat heittäytyneet maahan, alempana nostaa
"elämän haltija" arkun kannen, jonka alla makaa mies, nainen ja
heidän pikku lapsensa. En tiedä, voisiko liikuttavaisempaa ja samalla
yksinkertaisempaa, henkisesti ylentäväisempää keksiä! Muutenkin,
vaikka ei Père Lachaise vedäkään vertoja esim. Milanon ylen komealle
marmoricimeterolle, on siinä paljon katsottavaa. Tuossa on -- en puhu
Thiersin ja Perierin suurista monumenteista -- runoilijan Alfred de
Mussetin hauta. Sitä verhoo yksinkertainen salava. Ja alempana seisoo
seuraavat Mussetin kauniit sanat:
Rakkaat ystäväni, kun olen kuollut,
Istuttakaa haudalleni salava;
Rakastan sen itkettyneitä lehtiä
Sen kelmeys on minulle rakas ja suloinen.
Ja sen varjo on oleva kepeä
Sille haudalle, jossa minä nukun.
Tuossa hautausmaan toisella puolella on Abelardin ja Heloisen
hautapatsas, niiden, jotka rakastivat toisiansa nuoruuden hehkuvalla
rakkaudella ja jotka kaikesta huolimatta toisiinsa yhtyivätkin,
mutta joiden kuitenkin vihdoin täytyi lopettaa elämänsä kummankin
yksinäisessä luostarikopissa. Menin hautausmaan viimeiselle äärelle.
Siellä tapasin tuon kiihkeän revolutsioonitaistelijan Blanquin haudan,
jonka kuihtuneen ruumiin muodot alustalle on vaskesta muovaillut
kuuluisa Dalou, tasavallan patsaan luoja Place de la nationella. Hän,
joka istui puolen elämäänsä vankiloissa, on nyt saanut rauhan ja
aina näkee täällä, kuten Abelardin ja Heloisenkin haudalla tuoreita
seppeleitä laskettuina lukuisain ihailijoiden puolesta. Vartijan
silmiin ilmestyi kummallinen ilonloiste, kun häneltä kysyin Blanquin
hautaa ja hän kävi sangen puheliaaksi! -- Komein hauta, mikä Pariisissa
on, on kuitenkin Invaliidikirkossa. Se on tuon mahtavan titanin,
viimeisen "maailmanvallan luojan", keisari Napoleon I:n hauta. Se
on ylen suuri sarkofaagi punaisesta suomenrajaisesta graniitista
kryptanmuotoisessa rakennuksessa, jota yläreunuksen laidalta saapi
katsella häikäisevän keltaisessa alumiiniumvalossa, joka kuorosta
heijastaa -- kaikki on suuremmoista, yksinkertaista ja tekee katsojaan
erinomaisen mahtavan vaikutuksen.
Napoleonin haudalta menin Eiffeltornille, maailman korkeimpaan (300
metr.) rakennukseen. Nousin nostokoneella sen ensimmäiseen kerrokseen,
jossa on teatteri, kauppapuoteja, kylpylaitos y.m. Sieltäkin näytti
maailma pieneltä. Mutta kun tulin huipulle, silloin vasta oikein
näin, miten vähäpätöinen olento ihminen tuolla alhaalla on ylhäältä
katsottuna. Ruma, mutta tavattoman upea sittenkin on tuo Eiffeltorni.
Kun katselee Pariisia joltakin ylhäiseltä paikalta, esim. juuri
Eiffeltornista, ei voi muuta kuin kummastella viheriöitsevien alojen ja
puistojen paljoutta. Pitkin Seinevirtaa Tuillerien ja Champs Elysséen
komeat istutukset ja rehevät puut, tuossa taas Luxembourg-puisto
kauniine suihkulähteineen, tuossa Jardin des plantes monine
kukkakokoelmineen ja eläimineen, etenkin nuo molemmat ihanat Bois de
Boulogne suurine hienotekoisine järvineen ja eläintarhoineen ja Buttes
Chaumont kaupungin melkein äärimmäisessä koillislaidassa, jossa vuoren
sisään on kaivettu käytäviä näköalatornille saakka sen huipulla suuri
järvi ja komea vesiputous luolineen alapuolelle muodostettu ja jonka
viheriällä, kauniilla nurmikolla tämän kaupunginosan köyhät pienokaiset
saavat mylleröidä mielensä mukaan.
Pariisissa seisoo myös gootilaisen rakennustaiteen ylpeys, Notre-Damen
suuremmoinen katedraali. Ulkoa se on komeampi kuin sisäpuolelta,
vaikka sitäkin siellä käydessäni kohotti melkoisessa määrässä paavin
kuoleman johdosta sen keskelle asetettu musta (tyhjä) sarkofaagi ja
suuremmoinen surupuku, joita tuhansia ihmisiä tulvaili katsomaan. Seine
joen pohjoisrannalla on eriskummallinen Madeleine-kirkko -- täydellinen
kreikkalainen peripteros, joka saapi valonsa kolmen kuppelin
kautta katossa. Mutta ihanin kaikista Pariisin kirkkorakennuksista
on sittenkin mielestäni tuo Ludvikki Pyhän Kristuksen kruunua ja
ristinkappaleita varten rakennettu La Chapelle: hämmästys ja ihailu
valtaavat ihmisen, kun hän astuu varsinkin sen yläkertaan, entiseen
hovikirkkoon, todelliseen lasikirkkoon, sillä se näyttää olevan
pelkkiä, ihmeen ihania lasimaalauksia! -- Elämä on täynnä vastakohtia!
Lähellä Notre-Damea ja La Chapellea on La Morgue, jossa lasiseinän
takana saapi nähdä ne, jotka ovat tuntemattomina ruumiina löydetyt,
jotta omaiset voisivat tuntea ne ja periä omaisensa itsellensä. Kauhea
oli minulle noitten silloin seitsemän ruumiin näkö eri asennoissaan,
kuoleman kalpeina, kangistuneina!
Mielelläni kiiruhdin täältä ulos Versaillesin komeaan puistoon,
jossa sain nähdä yhden ainoan lammen ympäri yhtaikaa 40 (!) eri
suihkulähdettä kohoavan korkealle taivasta kohti, ja sen avaraan
linnaan, Ludvikki XIV:n upeaan asuntoon, jossa on Horace Verneten ja
muitten joskus 50 askeleen pituisia tauluja, Ranskan suuruuden ja
mahtavuuden kuvauksia, ja perässä tuo ylen komea peilisali (toinen
pitkä seinä on pelkkiä peilejä), jossa Saksan keisarikunta
perustettiin.
Pariisin kirjallisista harrastuksista en tässä voi puhua. Olkoon vaan
mainittu, että sen kansalliskirjasto entisessä Mazarinin palatsissa
on loppumaton tiedonaarteisto, jossa myöskin saa nähdä Voltairen,
Rousseaun, Molièren y.m. käsikirjoituksia ja vanhoja kirja-tuotteita
(ensimäisiä raamattuja v. 1460 j.s.k.), komeita kameoita (kuuluisa
"Auguston apoteoosi") y.m.
Vielä pari sanaa Pariisin patsaista. Niitä on lukemattomia. Mainitsen
vaan kaksi. Lähellä paikkaa, missä ennen seisoi hirsipuu Buttes
Chaumontin edustalle on "la ligue française de l'Enseignement"
"perustajallensa" Jean Macélle pystyttänyt muistopatsaan, joka puhuu
kaunista, korutonta kieltä: Macén yläpuolella seisoo nainen pitäen
kirjaa kädessä ja alapuolella rientävät poika ja tyttö eteenpäin
seppelöidyn naisen siunaamina! Ja uuden Louvren pihalle on Ranskan
kansa pystyttänyt suurelle kansalaisellensa Gambettalle patsaan, josta
voisi tehdä muistutuksiakin, mutta joka kuitenkin katsojassa herättää
eloon yleviä tunteita ja ajatuksia. Sen eri laidoilla on otteita tuon
kuuluisan kansanherättäjän innostavista puheista. "Nouskaa, kansalaiset
käsittämään vaaran suuruutta, riippuu teistä näyttää maailmalle, mitä
kansa voi, joka ei tahdo kuolla." Ja toisella sivulla on yleisen
äänioikeuden hyväksi toteennäyttö, miten se vahvistaa "yhteisen
solidaariteettitunteen", ja kolmannella on ennustus sosiaalisesta
uudistuksesta. Mietteisiin vaipuneena läksin Gambettan patsaalta.
Ennen lähtöäni kävin vielä katsomassa sen linnan raunioita --
Pariisin vanhin muistomerkki -- jossa Julianus "Uskonheitturi" v. 360
huudettiin suuren roomalaisvallan keisariksi. Muratit kiertelevät
sen muureilla luoden raunioista kauniin muinaisjäännöksen. Olisin
mielelläni katsellut kreivi Chambruninkin suuremmoista laitosta
sosiaalisten tieteitten edistämiseksi, johon hän uhrasi suuria summia,
ja persoonallisestikin tutustunut sen virkamiehistöön, mutta huono
oli onneni -- päivää ennen tuloani oli se suljettu pariksi viikoksi.
Paremmin onnistui käyntini Bourse de travail'en suuressa rakennuksessa,
300 ammattiyhdistyksen yhteishuoneistossa. Ystävällisesti opastettiin
minua kaikkialla. Sain nähdä "suuren salin", johon mahtuu 1,800
ihmistä, mutta 4,000, jos sivuhuoneiden ovet myöskin avataan,
toisen "työlakkosalin", jossa työnseisahduksista neuvotellaan. Se
on alakerrassa ja hyvin suuri sekin. Paljon huoneita on opetusta,
kirjastoa y.m. varten. Kun eräässä Pariisin läheisessä etukaupungissa
olin pari tuntia keskustellut työväenpyrintöjä lämpimästi suosivan
professorin kanssa, olin valmis Parisista lähtemään. Olin siellä
nähnyt tavattoman paljon ja yhtä ja toista kokenut, mutta olinhan minä
ollutkin jaloilla yhtä mittaa klo 9:stä aamulla klo 8:aan illalla,
monasti vielä myöhempäänkin. Mitä olin nähnyt ja kokenut, se jää
suureksi aarteistoksi koko elämälleni.