Roomasta meni matkamme Pisaan. Kun olimme matkustaneet entisten
muistorikkaitten etruskilaiskaupunkien ohi ja roomalaisen hedelmättömän
maremman läpi, yllytti meidät ankara ukkonen -- toinen ja viimeinen
sade koko Italian matkan aikana. Samassa vaunussa istui kaksi iloista
italialaista naista: pääsimme vilkkaaseen keskusteluun, toinen rupesi
vielä opettajaksenikin ja oikaisi lystillisesti milloin puhuin väärin
hänen äidinkieltänsä; leikkiä laskettiin, kun vaunu rupesi vuotamaan,
sadevarjostimet pantiin levälle ja näin olimme huomaamatta tulleet --
Pisaan. -- Pisa oli keskiajan alkupuolella mahtava kauppakaupunki,
kuten Venezia ja Genova ja niiltä ajoilta ovatkin sen suuremmoinen
tuomiokirkko tummasta ja valkoisesta marmorista (jossa ihailin Andrea
del Sarton pyhää Agnesta: lammas sylissä kohottaa hän ihmeen kauniin
yliluonnollisen katseen taivasta kohti), sen kastekirkko (battisterio)
ja tuo kuuluisa "kalteva kellotorni" (campanile) sekä juhlallinen
hautausmaa: (campo santo). Kastekirkko on tunnettu N. Pisan tekemästä
saarnastuolista, joka merkitsee uudemman, puhtaamman taiteen voittoa
ja vapautusta keskiajan jäykästä kirkollisesta taiteesta. Ihmeellistä
oli myöskin kuunnella ihmisäänen kaunista, soitannollista kaikua tuossa
korkeassa battisteriossa. Mutta vielä ihmeellisempää oli nouseminen
tuohon kaltevaan kellotorniin, jonka kaltevuus ei suinkaan ollut
tarkotettu, kuten ennen luultiin. Pyhillä tunteilla astuu Pisan
campo santoon, jossa niin moni kuuluisa mies on haudattu. Keisari
Heinrich VII:n ja Pisanojen joukosta löysin myös kreivi Schuvaloffin
18-vuotiaan v. 1821 kuolleen tyttären sangen komean hautapatsaan, jonka
murtunut äiti oli pystyttänyt ja varustanut liikuttavan kauniilla
latinalaisella hautakirjoituksella. Tuo sureva äiti kumartuu nuoruuden
kukoistuksessaan poismenneen, iloisen ja lahjakkaan ("puella ingenio
excellenti, forma egregia, moribus optimis rarissimis, laeta") tyttären
haudan yli pyytäen, että hän vielä haudassaan muistaisi surevaa
äitiään ("esto memor matris, qvam ad luctum et lacrimas reliqvisti").
-- Se teki minuun syvän ja pysyväisen vaikutuksen. Liikutettuna
lähdin eteenpäin. Tuli eteeni Orcagna'n kuuluisat taulut "kuoleman
voittokulku", "viimeinen tuomio", joka ilmeisesti on ollut Michel
Angelon esikuvana samannimiselle taululle sixtiiniläisessä kappelissa
ja "helvetti" -- kaikki kyllä tekniikin puolesta vaillinaisia, mutta
sisällykseltään mieltä suuresti järisyttäviä. --
Mutta meille tuli jo kiire. Täytyi rientää Pisasta Firenzeen
(Florensiin), jossa emme matkalla Roomaan ehtineet pysähtyä. Firenze
on taiteen varsinainen koti. Jos sen takia enimmäkseen käsittelen sen
taideteoksia, toivon, että lukija antaa minulle anteeksi: missä vaan
Firenzessä astuu, tapaa taidetta. Eikä se ole kummakaan, kun muistaa,
että tässä elivät ja vaikuttivat sellaiset mestarit kuin Brunelleschi,
Michel Angelo, Massaccio, nuo suuret tienraivaajat rakennus-, veisto-
ja maalaustaiteen alalla ja vielä moni muu taiteen suurmies, kuten
Donatello, Rhobbia, Ghiberti, Fiesolo, Raffael, Fra Bartolomeo,
Ghirlandajo y.m.
Meillä oli tosiaankin täysi työ, kun muutamissa päivissä tahdoimme
nähdä ja nauttia kaikista etevimmistä Firenzessä olevista
taideteoksista. Jo Uffizi ja Pittikokoelmat ovat niin rikkaat, että
ne vaativat oikeastaan yksistään päiviä. Mikä rikkaus edellisessä
taiteilijain muotokuvia kaiken maailman tahoilta, mikä joukko
Raffaelin, Tizianin, Correggion, Fra Angelicon ja Botticellin
tauluja, etenkin Raffaelin paavi Julius II:n muotokuva ja Madonna del
Cardellino, Tizianin loistavan kaunis "Flora" ja "Venus" valkoisella
vuoteella ja ehkäpä ennen kaikkia Fra Angelicon ihmeen ihanat enkelit
triptychonin sivuilla (etupäässä tuo pasuunaa puhaltava, tähti vaippaan
puettu), joissa uskonnollinen hartaus kuvastuu yhtä voimakkaana kuin
hänen kuuluisassa Kristuskuvassaan San Marcon museossa! Ja onhan
samassa Uffizzigalleriassa ihana merestä noussut, hieman keimaileva
"medicealainen Venus", joka kainostellen käsillään koettaa peittyä
sulonsa utelijaitten katseilta, painiskelijat, hioja ja Niobiidit,
jotka elävästi näyttävät, miten ihmisen kopeileminen vihdoin viepi
hänet turmioon, muita mainitsematta. Ja Pittikokoelmassa saimme
ihailla Rafaelin Madonna della Sediaa, äidinrakkauden korkeata-veisua
siinä suhteessa vielä voittamaton maalaustaiteen tuotteiden joukossa
jääköön kaikki muut sen rinnalla mainitsematta. -- Pittikokoelmasta
riensimme viheriää luontoa ihailemaan likiseen Bobolipuistoon monine
luolineen, suihkulähteineen ja näköaloineen ja sieltä Michel Angelon
sievälle piazzalelle. Aurinko meni juuri maillensa, kun sinne pitkän
matkan perästä saavuimme; näköala sieltä oli erittäin kaunis, nyt kun
päivän viimeinen keltainen valo heijasti kaupungin ja Arnojoen monien
kaarisiltojen ylitse ja kultasi ne kimmeltävillä iltasäteillään.
Maankuulut ovat Firenzen battisterion mahtavat pronssiovet. Ne
ovat Ghibertin tekoa eikä sellaisia ovia näe missään muualla koko
kristikunnassa. Ei syyttä Michel Angelo sanonut, että ne sopisivat itse
paratiisin sulkijoiksi. Katso vaan, miten häikäisevästi valo hivelee
Israelin lapsia, kun Mooses seisoo tuolla ylhäällä Sinain vuorella. Ja
kun täältä käännät katseesi taaksepäin, kohtaa se tuota suuremmoisen
kaunista tuomiokirkon etusivua, jolle Brunelleschi loi mahtavan
kuppelin samalla kuin Michel Angeloon rohkeutta Pietari-kuppelin
luomiseen. Ja etusivun oikealla puolella Italian kaunein torni, Giotton
ja muitten ihana rakennus. Mieli täyttyy kauneudesta, kun näkee
kaiken tämän voimasta, joka sekin kohottaa ja ylentää, puhdistaa ja
kirkastaa ihmisten sisimmän olennon. Sillä kauneus on sekin suuri voima
ihmiselämässä.
Kun jatkaa matkaansa pitkin Calzajolia, tulee oikealla puolella Or San
Michelen kirkkoon komeine ulkopatsaineen (etenkin Petrus) ja sitte
Signoriia'n torille, jolla noin 500 vuotta sitte Savonarola hirtettiin
ja poltettiin. Kuva tästä tapahtumasta on Savonarolan kopissa, jossa
on muitakin muistoja hänestä, San Marcon silloisessa luostarissa, joka
nykyään on museona. Tämän merkillisen miehen alotteesta, joka kolme
vuotta oli Firenzen hallitsija, rakennettiin kaupungin raadin kokouksia
varten Palazzo vecchiossa Signoriatorin varrella suuri sali, jossa
vieläkin seisoo Savonarolan patsas, katse haaveksivaisesti käännettynä
taivasta kohti. Palazzo vecchion vieressä on kaunis Loggia dei lanzi,
vahdin olopaikka silloin kun kaupungin pää asui "vanhassa palatsissa",
nyt siinä on muutamia kuuluisia patsaita: Menelaus ja Patroklon ruumis,
n.s. Thusnelda, Sabinittärien ryöstö y.m. Calzajoli'n syrjäkadulla on
casa di Dante eli se talo, missä Italian suurin runoilija syntyi ja
missä nyt on pieni Dantemuseo (m.m. erittäin kaunis idealiseerattu kuva
Danten lemmitystä Beatricesta, katso eriskummallisesti verhottuna).
Ehtoopuolella riensimme taas mielellämme kauniiseen puistoon
n.s. Cascine'en, joka täällä vastaa Boulogner metsää Pariisissa.
Sen tuuheissa lehdikoissa kuljimme iltahämärään saakka, jolloin
saavuimme erään intialaisen ruhtinaan, rajah'n muistopatsaan luo,
missä Arno ja eräs sen sivujoki yhtyvät ja missä tämän itämaalaisen
hallitsijan ruumis noin 30 v. sitte juhlallisesti poltettiin. Kun
heitimme jäähyväiset tälle kauniille ruhtinaalle, oli laskeva aurinko
purppuroinut taivaanrannan hehkuvan punaiseksi, ikäänkuin vieläkin tuo
komea rovio palaisi sammumatta.
Miten paljon nähtävää oli kuitenkin tuossa taiteen kaupungissa!
En ole vielä maininnut Galleria antica e moderna'a, jossa seisoo
Michel Angelon jättiläispatsas David ja Verrocchion Kristuksen
kaste (Lionardo da Vinci maalasi siinä taulussa tuon kauniin,
polveutuvan vasemmanpuolisen enkelin) ja jossa uudemmista tauluista
on Morgarin liikuttava "Rafaelin kuolema". Palazzo Barberini'ssa
Roomassa olin nähnyt Rafaelin maalaaman suloisen "Fornarinan",
hänen rakastajattarensa, leipomatytön, joka nyt itkien istuu hänen
kuolinvuoteensa ääressä ja jolle kuoleva mestari kardinaalilta pyytää
sammuvin silmin armoa.
Sillä, joka tahtoo yhdessä paikassa tutkia tieteen kehitystä, on
Firenzessä siihen erinomaisen hyvä tilaisuus, muun muassa juuri
Accademiassa, äsken mainitussa galleriassa. Mutta muuallakin monessa
paikassa.
Santa Crocen kirkko, johon eräänä iltana menimme, on jonkunlainen
Italian panteon. Siinä on m.m. Galilein, Danten, Michel Angelon,
Alfierin, Macchiavellin ja Rossinin hautapatsaat pitkin seiniä. Ylpein
katsein seisoo Galilei siinä, Michel Angelon rintakuvan alapuolella
istuu kolme ihanaa naista: rakennus-, maalaus-ja veistotaiteet,
viimeksi mainittu ylevän kaunis surevassa asennossaan. Alfierin
patsaan on itse Canova muovaillut ja Danten hänen etevin oppilaansa
Ricci: murheellisena kyyristyy runotar jalustaa vastaan, mutta
ylpeänä osottaa Italia suurta poikaansa. -- Danten patsas seisoo
myös kirkon ulkopuolella, hauta on kuten tunnettu Ravennassa. Sangen
kummallisen vaikutuksen katsojaan tekee Macchiavellin patsas, jossa
symboolina ylinnä seisoo _oikeus_(!) Ihmeen kaunis on Harmonia, tosiaan
harmooninen naiskuva Rossinin patsaan edessä -- vaikea oli lähteä
kirkosta, kun vartija mielestäni liiaksi aikasin huomautti, että kirkko
oli suljettava.
Ja nyt vielä silmäys siihen paikkaan, jossa on Michel Angelon ehkä
ihanin taideluoma. Kun Medicin suku kohosi Firenzen hallitsijaksi,
rakennutti se, suunnattoman rikas kun se oli, erinomaisen
kallisarvoisen (25 milj. Smk) hautakappelin, jossa patsaitten ja
sarkofaagien ympäri loistaa kullansekaista lapis lazzulia, (Tibetin
kallista sinikiveä), koralleja, erilaisia marmorilajeja, Libanon
setripuuta häikäisevässä vaihtelussa. Mutta jo ennen sitä oli paavi
Leo X veljellensä ja veljensä pojalle valmistanut erityisen kappelin
ja tämän työn sai itse Michel Angelo toimeksensa. Ja näin syntyivät
aamu- ja iltarusko, päivä ja yö, elämän ja kuoleman eduskuvina. Kuten
monasti, jätti M.A. kolme muuta kesken, mutta yön viimesteli hän
täydelleen, kilpailemaan Mooseksen, Kristuksen ja Davidin kanssa.
Kuinka kauniisti tuo nainen tuossa makaa arkun kannen päällä, pää
alaspäin, surun ja kaihon valtaamana! Kauan seisoin minä sitä
katsomassa; sen piti tunkeutua sydämmeni syvimpään sopukkaan!
Pistäydyimme samassa läheiseen kuuluisaan Laurentiana kirjastoon;
siellä saimme muun muassa nähdä Taciton, Vergilion Pandektien ja
Sofokleen kallisarvoiset ketjuihin kiinnitetyt käsikirjoitukset ja
lisäksi komean työsalin.
Suhteellisesti vähän aikaa jäi meille Bargellon, arkeoloogisen museon
ja Chiostro dello Scalson katselemiseen, vaikka siellä säilytettiin
Donatellon, Robbian, Sansovinon ja Sarton kuuluisia taideteoksia.
Vaunuissa ajoimme komeimpien palatsien ohitse mosaikki-tehtaaseen,
jossa näitä ääretöntä työtä ja kärsivällisyyttä kysyviä teoksia
silmiemme edessä valmistettiin -- pienin pala, kolmen päivän työ
maksoikin 15 Smk -- ja viimeisen illan vietimme sitte Viktor Emanuelin
torilla kansan riehunnan keskuudessa, tuon omituisen kansan, joka
samalla on niin rikas ja köyhä. Seuraava päivä vei meidät Genovaan.
Tie kulki suurimmaksi osaksi pitkin meren rantaa ja Spezziasta
Genovaan ("itäinen riviera") 3 tuntia yksinomaan tunnelien läpi,
niin että vaan välistä sai heittää pikaisen katseen aavan Tyrrhenian
meren yli. Genovassa emme ehtineet kauan viipyä -- Villetta da Negron
puistoylängöltä katselimme terassimaisesti ylenevää kaupunkia ja
vilkasta satamaa, kaupungissa sivuutimme dogepalatsin, joka on komea
renessanssirakennus, Lorenzo kirkon, Dorian palatsin ja Colombon
muistopatsaan.
Genovasta kävi tiemme lähes penikulman pitkän tunnelin läpi (1/4
tunnin) Milanoa kohti. Kun tunnelin pimeydessä ja tukahuttavasta
ilmasta olimme päässeet Apenniinien toiselle puolelle, oli ilmanalakin
jo toisenlainen: tuo eteläpuolella puhalleleva Afrikasta tuleva
sciroccotuuli ei enää tuo usein sangen rasittavaa kuumuutta ja kun
tulimme Milaanoon, oli ilma hyvinkin miellyttävä.
Milano on suuri, komea ja eteenpäin rientävä kaupunki. Se omistaa
maailman komeimman marmoritemppelin, joka suuruudessakin voi kilpailla
Pietarikirkon kanssa. Silmä kerrassaan eksyy kaikissa noissa gotiikin
fialeissa, patsaissa ja muissa koristeissa. Mutta ei siinä ole gotiikin
iloista pyrkimistä taivasta kohti -- kirkko kun on suhteellisesti
leveä ja vaakasuorasuhteinenkin, mutta koristeitten komeus, marmorin
loisto ja koko rakennuksen mahtavuus jättävät kuitenkin katsojaan siitä
haihtumattoman muiston. Kritiikki vaikenee kohta ja ihailu valtaa
tykkänään hänet, kuten sen tuleekin tehdä, kun seisoo niin suuren
taideluoman edessä. Sisäpuolen, joka on suhteellisesti yksinkertainen,
saimme korjausten takia nähdä ainoastaan oppaan seurassa. Muuten
ellei ole hyvin kiire -- on yleensä karttaminen noita guideja, sekä
virallisia että yksityisiä, sillä ne tekevät tutustumisen katsottaviin
esineisiin pintapuoliseksi, ovatpa melkoisessakin määrässä valheellisia
ja tavallisesti -- kiskureitakin. Sen sain melkein aina kokea niissä
harvoissa tilaisuuksissa, kun niitä ensin käytin. Kun tuomiokirkosta
kulkee pohjoiseenpäin komean galleria Vittorio Emanuelen läpi (vielä
suurempi kuin Umberton Napolissa) tulee Scalatorille, jonka keskellä
seisoo Lionardo da Vincin, tuon suuren polyhistorin, Rydbergin
"kummallisen miehen" muistopatsas, kaunis patsas kauniille miehelle ja
toisella puolen Scalan suunnattoman suuri teatteri -- sinne mahtuu
enemmän ihmisiä kuin Pariisin uuteen oopperarakennukseenkin -- ja
toisella puolen kaunis kaupungintalo. Kun ajaa vielä pohjoisempaan,
saapuu Milanon marmorista loistavalle hautausmaalle -- niin komeata
hautausmaata en eläissäni vielä ole nähnyt. Hautatemppeli marmorista
seisoo toisen marmorisen temppelin vieressä, marmorinen kivi (usein
varustettu vainajan muotokuvalla lasin alla) toisen vieressä.
-- lukemattomia! Hautausmaan lopussa on crematori, ruumiitten
polttopaikka: "tuli pelastaa madoista ja puhdistaa poltetut jäännökset"
(semmoisia oli nähtävänäkin). "Uuden systeemin mukaan" muuttuu ruumis
tuhkaksi 50 minuutissa, jos uhraa 300 kiloa puuainetta ja 40 kiloa
hiiliä, toisin sanoen 40 Smk -- köyhät saavat sen ilmaiseksi, vanhan
systeemin mukaan.
Kuolleitten tyyssijasta käännyimme taas kaupungin hyörinään takasin:
katsomatta vielä oli Milanon suurin taideteos Marie delle grazie
luostarin ruokasalissa: Leonardo da Vinoin "Ehtoollinen". Jokainen
tuntee tämän merkillisen taulun, mutta ei jokainen tietäne, että se
seinästä on häviämäisillään (apostolien Taddeon ja Simonin naamat
ovat esim. melkein tykkänään jo haihtuneet). Siihen on syynä, että
Leonardo varomattomasti kyllä maalasi sen öljyvärillä kuivalle seinälle
ja värit sen tähden nyt karisevat pois; jos hän olisi maalannut sen
al fresco tahi al secco, olisi tuo suuremmoinen säilynyt eheänä
ja vahingoittumattomana. Nyt täytyy kohta yleisön tyytyä vieressä
seisovaan Solarin ja muitten jäljennöksiin.
Italian luonnon koko kauneutta saimme vielä kerran nähdä, ennen
lähtöämme, kun Milanosta teimme erityisen huvimatkan Como, Lugano
ja Lago maggiore, järville. Oi, tuo kauneus veti tosiaan vertoja
sille, mikä nähtiin Etelä-Italian päivänpaisteisilla rinteillä ja
lahdelmilla! Mitä ihania maisemia tarjoutui meille, kun laivalla
lähdimme Plinioitten kaupungista, Comosta samannimiselle järvelle!
Sinikirkasta vettä, korkeat rantavuoret, ja niiden kupeilla maatilat,
kylät ja kirkot etelän rehottavan kasvullisuuden keskellä! Tulimme
Menaggioon ja loimme silmäyksen verrattomaan Bellagioon, joka sijaitsee
tuon paratiisillisen järven niemekkeellä. Luonto on täällä levittänyt
koko komeutensa kaikkien silmien eteen. Yöllä tuudittivat kauniin
Comojärven loiskivat laineet meidät suloiseen uneen. Seuraavana päivänä
menimme villa Carlottaan, "Larion (= Como-järven) kuningataren" luo:
luonto sielläkin koko ihanuudessaan ja sen lisäksi vielä huvilan
sisällä semmoiset suuret taideteokset kun Canovan Amor ja Psyche,
itse originaali noille lukemattomille jäljennöksille ja Thorvaldsenin
Aleksanterin kulkue; joka nähtävästi on aiheutunut Parthenon
friisistä. Ja Menoggiosta sitte junalla jyrkästi ylöspäin jyrkänteitä
myöten ja tunnelin läpi -- taustassa hämmöttivät alppien huiputkin
Pollenzaan Luganojärven rannalla, jota viheriöitsevät metsät ja sievät
vesiputoukset; kaunistavat; sieltä taas laivalla Luganoon, Sveitsin
alueelle. Kansa puhui täällä vielä italian kieltä, mutta tuntui se
kuitenkin toisenlaiselta kun itse Italiassa.
Gotthardin rataa myöten matkustimme Locarnoon, Lago maggioren
pohjoissopukkaan, sekin Sveitsin aluetta. Ja nyt alkoi matka tuota
komeata järveä pitkin: paikasta paikkaan me siirryimme, kunnes
saavuimme Isola bellaan, maailman ehkä kauniimpaan saareen. Jo ennen
astuivat silmiemme eteen alppimaailman suuret valkopäiset jättiläiset,
Monte-Rosa, Simplon ja Monte rosso mutta ympärillämme vallitsi etelän
rehevä luonto koko upeudessaan, niin kuin se ei tietäisi jäästä ja
lumesta niin mitään! Ja Isola bellassa saimme vielä lähemmin tehdä
tuttavuutta tämän luonnon rehevyyden kanssa; siellä kasvoi sokuri,
kahvi ja banaanit, indigo, papyrus ja bambu, mahtavat korkkipuut,
cryptomeria elegans, eräs korkea pinie-laji ja Brasilian sanajalat
levittivät komeita oksiansa, siellä oli kokonainen lehto Magnolia
grandifloraa ja laakeripuita (yksi 300 vuoden vanha) ja suuri käytävä
orangepuita (yksi 100 v.) ja jaappanilaisissa sitroona-puissa riippui
lapsenpään kokoisia hedelmiä. Se oli niin kuin koko tropiikki olisi
asettunut tuolle ihanalle saarelle. -- Aronasta tuli meidän jatkaa
junalla Milanoon takasin. Vähän matkan päässä Aronasta on tuon
kuuluisan kirkkoruhtinaan ja kiivaan katolilais-uskon levittäjän,
kreivi Borromein jättiläispatsas -- se näkyy, kuten ennen Atene
promachos, kauas järvelle -- ja jonkun matkan päässä Legnanon avara
kenttä. Mitä merkillisiä vastakohtia! Edellinen edustaa kuolevaa
kirkon ja aatelin valtaa, jällkimäinen nousevaa porvarisvaltaa, joka
musersi edelliset murskaavassa tappelussa vapautuksensa puolesta. Niin
toinen voima kuolee ja toinen astuu sijaan; kun edellinen on tehnyt
tehtävänsä, saapi se siirtyä toisen uuden voiman edestä -- se on aina
historian lahjomaton oppi.
Vihdoin tulimme Turinin ja Mont Cenis suunnattoman pitkän tunnelin
kautta pitkin kaunista Rhone jokea Geneveen, Rousseaun kauniisen
syntymäkaupunkiin, Lemaunusjärven rannalla. Kaupunki ei ole Helsinkiä
suurempi, mutta sen kauneus on sinne houkutellut 250 miljonääriä
asumaan. Varsinkin hupainen on kävely Geneve-järven rannalla,
"englantilaisessa puutarhassa" ruusuilla istutetuilla rantakäytävillä,
Rousseaun saarella, jossa on R:n patsas, puistossa yliopiston
edustalla, kasvatusopillisessa puutarhassa, parc des eaux vivesessa
(jonne voi mennä pienellä moottorilaivalla) tahi Rhone-jokea myöten
aina siihen saakka, jossa Arve heittää sekaisen vetensä tuohon
kirkkaaseen virtaan (sangen omituista nähdä!) -- Seuraavana aamuna klo
6 piti minun lähteä Pariisiin. Heräsin klo 5, katsoin ulos ikkunasta,
taivas oli melkein ihan sees. Ei nyt vielä Pariisiin, ajattelin minä,
menen ensin katsomaan alppimaailman jättiläisiä, koska ilma on kaunis.
Läksin ulos Geneven järven rannalle -- oikein, sieltä näkyi Dent du
midi, joka kuitenkin on 1,700 metriä alempi kuin Montblanc. Nyt tuli
kiire, jottei taivas ehtisi peittyä pilviin, ennen kuin pääsisin
1,200 metrin korkuiselle Salève vuorelle maailman ensimmäisellä
sähköhammasradalla. Kumppalini lähti katselemaan Sveitsin alppeja
lähemmältä; sattumalta oli kuitenkin toinen vanha tuttu suomalainen
Genevessä ja hänen kanssa menin matkalle. Ylös korkeuteen tuolla
sähköhevosella, jyrkänteitten kupeella ja vuoren läpi kun ei muuten
päästy ja kun tie kävi kovin vaivaloiseksi, pantiin toinenkin veturi
eteen. Mutta jos tuo hammas pettää, silloin syöksymme huikaisevaa
vauhtia syvyyteen -- ei pelkoa, toinen hammas on sivulla. Vihdoin
olimme lähellä huippua, 1,200 metrin korkeudessa. Ja nyt oli edessämme
-- taivas suosi meitä -- koko ihanassa komeudessaan pitkä sarja lumen
ja jään peittämiä huippuja, Dent du midi, Buet, Aiguille verte,
Aig. du midi ja viimeisenä oikealla puolella alppimaailman suurin
ruhtinas ja kaunistus -- Montblanc. Huippu oli melkein lumivalkea,
alempana tumma vuoriryhmä, niiden alla liikkuva pilviseinä suloisesti,
herttaisesti hymyilevän laakson yli. Se oli suuremmoistä! Sielu sai
ikään kuin siipiä! Katse oli kuin lumottu, kuinka suuremmoinen sinä,
luonto, oletkaan, kun koko majesteettisessä loistossasi seisot ihmisen
"luonnon herran" edessä. Lankea polvillesi, ihminen, ja palvele luonnon
suuruutta!
Kreikkalaiset sanoivat, että jumalat olivat kateellisia -- en tiedä,
mutta ainoastaan noin tunnin saimme nauttia tätä yliluonnollista näköä,
silloin peittyi taivas pilveen.
Oli lähdettävä alas alpeilta ja pian olin jo matkalla Pariisiin.