Hatem:
Tilaisuus, ah, varkait' ei se
tee, se varas itse on;
multa viime lemmen vei se,
jätti rinnan aution.
Tuon se kaiken toi sun huomaas,
elon onnen kalleimman,
ett' on elo vain sun suomaas,
köyhä mies mit' odotan.
Vaan sun sädesilmäs hohtaa
mulle armahdusta jo,
sylissäs mua nuortuin kohtaa,
riemuun kutsuu kohtalo.
Suleika:
Hurmaama sun lempes liekin,
tilaisuutta soimaa en;
omaas jos se varkain viekin,
kuinka siitä riemuitsen!
Ja minvuoksi varkain? — Vaalis
vapaa mulle suokoon sun!
Armast' aatella ois: saalis
moinen mun on saama, mun!
Sulle sorjan voiton kantaa,
mielin suotuna min sain:
rauhan, elon rikkaan antaa
riemuin tahdon, ota vain!
Köyhä! — Pilaa lasket! Meitä
rikkaaks eikö lempi saa?
Syliini sun kiedon — keitä
kutsuu kirkkaamp' onnen maa?
(Marianne v. Willemer.)