Tätä päivää, yöt' älä muuta tuomaan
sa toivo lainkaan,
kuin mitä eiliset ehti jo suomaan.
*
On päivä viel', on aika ahertaa!
Yö joutuu, jossa toimi taukoaa.
*
Kuink' ihanan, kuink' ison maan olin periä saava!
On aika mun maani, aika mun peltoni aava.
*
Tee vain hyvän rakkaudesta hyvää!
Tekos aika sulta vie.
Jos jättäisikin, periytyvää
ei lapsilles se lie.
*
Miks aina kaikkialla kuulet
niin paljon oivaa, paljon typerää?
Sanoja vanhinten hokee nuorinten huulet,
ja heist' on se omaa keksimää.
*
Vihamiehist' on nurkusi — miksi?
Nuo kuunaan yhtyiskö ystäviksi,
joille jo olentos, niinkuin se on,
salanuhde on loppumaton?
*
Jos Luoja niin huono naapuri oisi
kuin minä ja sinä, ei meille vaan
kovin laulaa kunnian kukko voisi —
Hän kunkin suo olla oloillaan.
*
Idän runoilijoista, se myöntäkäämme,
me lännen laulajat jälkeen jäämme.
Vaan vertoja liemme ja eelläkin noista
me vihatessamme toinen toista.
*
Meit' armahda, luoja, vihasi alta!
Jo peukaloisill' on äänivalta.
*
Pidä piikkistä harjaa ja suuta,
niin arvoa annetaan.
Saa haukoilla saalista muuta,
ei metsäkarjua vaan.
*
Se sankarin kiittää ja mainita tietää,
ken itse taistellut on kuin mies.
Ken itse sai vilun, helteen sietää,
se vasta ihmisen arvon ties.
*
Pitoseura kirjava! Jumalan pöytään
vihamiehet ja ystävät koottuina löytään.
*
Ensin katolle kavuta saat,
sitten mä näyttelen seudut ja maat.
*
Ei vaaraa vaikenevalla:
on ihminen piilossa kielensä alla.
*
Ken talooni käy, voi tuomita kuosin,
jota vuosia suvaitsin itse ja suosin,
vaan kurkkia sais ovest' ulkona tuolla,
jos hänt' en sietäis mä sisäpuolia.
*
Tapa loalla tallatulla
laajaks, ei lujaksi tulla.
*
On laulajaa, on lausujaa,
kuin kukkuis kaikk' aron hiekat!
Runotaidon mailta ken karkoittaa?
— Runoniekat!