Sua aattelen, kun säihkyy meren seljät
tult' auringon;
sua aattelen, kun lähtehessä heljät
kuun kullat on.
Sun nään, kun peittää pölypilvi väikkyin
tien kaukaisen,
yöpolkuaan kun vaeltaja säikkyin
käy myöhäinen.
Sua kuuntelen, kun kuohuin aallot pauhaa;
ma kuunteluun
monesti lehtoon käyn, kun henkii rauhaa
se illansuun.
Oon luonas, luo sa jäät, jos kuinka lähdet
sa kauas pois!
Jo saapuu yö — oi, jos sen tuike-tähdet
sun tuohon tois!