Minä en voi odottaa että kukaan lukijoistani uskoisi kertomusta, jonka
nyt aion kirjoittaa. Kun palautan sen tapahtumat mieleeni, uskon
tuskin itsekään niihin. Ja kuitenkin on kertomukseni niin tavattoman
kummallinen ja valaisee siinä määrin meidän ja toisen maailman
asukkaiden välistä suhdetta sen oleelliselta luonteelta, että en katso
olevani oikeutettu pidättämään sitä julkisuudesta.
Olin mennyt tapaamaan Annerly'tä hänen asuntoonsa. Oli lauantai,
31 p. lokakuuta. Muistan päivän niin tarkalleen, koska se oli
palkanmaksupäivä ja minä olin saanut kuusi puntaa ja kymmenen
shillingiä. Muistan summan niin tarkalleen, koska minä olin pannut
rahat taskuuni, ja minä muistan senkin, kumpaanko taskuun ne olin
pannut, koska minulla ei ollut lainkaan rahoja toisessa taskussa. Minä
muistan täysin selvästi kaikki nämä yksityiskohdat.
Annerly ja minä istuimme hetkisen poltellen.
Mutta sitten hän yhtäkkiä kysyi:
»Uskotko sinä yliluonnollisiin asioihin?»
Minä säpsähdin ikäänkuin olisin saanut sähköiskun.
Sillä hetkellä kun Annerly alkoi puhua yliluonnollisista asioista, olin
minä ajatellut jotakin aivan joutavaa. Se seikka, että hän alkoi puhua
juuri sillä hetkellä, kun minä ajattelin jotakin muuta, oli mielestäni
ainakin hyvin kummallinen yhteensattuma.
Ensi hetkessä saatoinkin vain tuijottaa häneen.
»Tarkoitan tätä», sanoi Annerly. »Uskotko vainajain fantasmeihin?»
»Fantasmeihin?» toistin minä.
»Niin, fantasmeihin, tai jos pidät toista sanaa parempana,
fanogrammeihin, eli jos niin haluat, fanogrammaattisiin ilmestyksiin,
eli yksinkertaisemmin sanoen, psykofantasmaalisiin ilmiöihin.»
Minä tarkastelin nyt Annerly'tä suuremmalla mielenkiinnolla kuin
koskaan ennen. Hän näytti nyt olevan aikeissa ryhtyä kertomaan
niistä tapahtumista ja kokemuksista, joista hän niinä parina kolmena
kuukautena, joiden ajan olin hänet tuntenut, ei ollut katsonut voivansa
puhua.
Minä ihmettelin itsekseni, etten koskaan aikaisemmin ollut tullut
ajatelleeksi että miehen, jonka hiukset alkoivat harmaantua jo
viidenkymmenenviiden vuoden iässä, oli täytynyt kokea jotakin kamalaa.
Heti senjälkeen Annerly taas puhui.
»Eilisiltana näin Q:n», sanoi hän.
»Varjelkoon!» huudahdin minä. Ei siksi että minulla olisi ollut
pienintäkään aavistusta siitä, kuka Q. oli, mutta ruumiini läpi kulki
kuvaamattoman kauhun väristys, kun vain ajattelinkin, että Annerly oli
nähnyt Q:n. Omassa tyynessä ja arkipäiväisessä elämässäni ei koskaan
ollut sattunut mitään sellaista.
»Niin», sanoi Annerly, »minä näin Q:n niin selvästi edessäni kuin
hän olisi seisonut tässä. Mutta on ehkä parasta että kerron sinulle,
kuinka ensin tulin tuntemaan Q:n, siten voit paremmin ymmärtää nykyisen
tilanteen.»
Annerly istuutui nojatuoliin tulisijan toiselle puolen ja jatkoi:
»Tehdessäni tuttavuutta Q:n kanssa hän asui etelä-Englannissa lähellä
erästä pientä kaupunkia, jota voin nimittää X:ksi, sekä oli kihloissa
erään kauniin ja hyvinkasvatetun tytön kanssa, jota voin nimittää
M:ksi.»
Annerly oli tuskin alkanut puhua, kun jo huomasin kuuntelevani
äärimmäisellä jännityksellä. Minusta oli päivänselvää, ettei hänen
kertomuksensa olisi jokapäiväistä laatua. Minä enemmän kuin epäilin
etteivät, Q. ja M. olleet hänen onnettomien tuttaviensa oikeita
nimiä, vaan itse asiassa kaksi kirjaimiston kirjainta, jotka hän oli
valinnut melkeinpä sattuman kaupalla pitääkseen salassa ystäviensä
henkilöllisyyden. Mietin vielä hänen menettelynsä terävänäköisyyttä,
kun Annerly jatkoi:
»Kun Q. ja minä tutustuimme, oli hänellä lempikoira, jota minä, siltä
varalta että se käy tarpeelliseksi, voin nimittää Z:ksi, ja joka
seurasi häntä sisään ja ulos X:stä hänen ollessaan jokapäiväisellä
kävelyllään.»
»Sisään ja ulos X:stä», toistin minä.
»Niin», sanoi Annerly, »sisään ja ulos.»
Hermoni olivat äärimmilleen jännittyneet. Että Z. seurasi Q:ta ulos
X:stä, sen saatoin helposti käsittää, mutta että se ensin seurasi häntä
sisään, se tuntui menevän yli käsityskykyni rajojen.
»No niin», sanoi Annerly, »Q:n ja miss M:n piti mennä naimisiin. Kaikki
oli jo valmiina häitä varten. Niiden piti olla vuoden viimeisenä
päivänä. Täsmälleen kuusi kuukautta ja neljä päivää ennen tuota
määräpäivää (minä muistan päivän, koska tuo omituinen yhteensattuma
teki väkevän vaikutuksen mieleeni) Q. tuli iltamyöhällä luokseni kovin
kiihtyneessä mielentilassa. Hän oli, kuten sanoi, juuri nähnyt enteen
kuolemastaan. Kun hän samana iltana oli miss M:n seurassa istunut tämän
kodin verannalla, hän oli selvästi nähnyt koiransa R:n projektion
kiitävän ohitse tietä pitkin.»
»Maltahan hiukan», sanoin minä. »Etkö sinä sanonut että koiran nimi oli
Z.?»
Annerly rypisti hiukan silmäkulmiaan.
»Niin, juuri niin», vastasi hän. »Z. tai oikeammin ZR., koska Q:lla
oli tapana ehkäpä kiintymyssyistä nimittää sitä sekä R:ksi että Z:ksi.
No niin, koiran projektio eli fanogrammi kulki heidän edessään niin
selvänä, että miss M. vannoi olleensa valmis uskomaan että se oli
koira itse. Fantasmi pysähtyi hetkiseksi talon edustalle ja heilutti
häntäänsä. Sitten se jatkoi matkaansa ja katosi pian senjälkeen erään
kivimuurin nurkalla aivankuin tiilet olisivat sen nielleet. Asian teki
vieläkin salaperäisemmäksi se että miss M:n äiti, jonka toinen silmä
oli sokea, oli nähnyt koiran ainoastaan osittain.»
Annerly vaikeni hetkiseksi. Sitten hän jatkoi:
»Tämä omituinen näky oli, kuten Q. — epäilemättä aivan oikein — selitti
sen, tarkoitettu enteeksi hänen omasta lähestyvästä kuolemastaan. Tein
parhaani karkoittaakseni hänen mielestään tämän tunteen, mutta se oli
mahdotonta; samassa hän puristi kättäni ja lähti varmasti vakuutettuna
siitä ettei eläisi huomispäivään.»
»Taivaan jumala!» huudahdin minä, »ja niin hän kuoli yöllä?»
»Ei, sitä hän ei tehnyt», sanoi Annerly rauhallisesti, »ja se siinä
juuri onkin selittämätöntä.»
»Kerro lisää», sanoin.
»Seuraavana aamuna hän nousi ylös kuten tavallisesti, pukeutui
tavalliseen huolelliseen tapaansa, unohtamatta ainoatakaan
vaatekappaletta, ja meni konttoriinsa tavalliseen aikaan. Hän kertoi
minulle jälkeenpäin, että hän muisti kaikki nämä yksityiskohdat niin
tarkalleen ja selvästi senvuoksi, että hän oli mennyt konttoriinsa
tavallista tietä, sensijaan että olisi poikennut johonkin toiseen
suuntaan.»
»Odotahan hiukan», sanoin minä. »Tapahtuiko juuri sinä päivänä mitään
tavatonta?»
»Minä arvasin että sinä kysyisit sitä», sanoi Annerly, »mutta mikäli
minä voin muistaa, ei tapahtunut yhtään mitään. Q. palasi työstään ja
söi päivällisensä täsmälleen samoin kuin tavallisestikin, ja kun hän
hiukan myöhemmin meni nukkumaan, hän valitti eräänlaista raukeuden
ja uneliaisuuden tunnetta, mutta ei mitään sen enempää. Hänen
äitipuolensa, jonka luona hän asui, sanoi jälkeenpäin, että hän oli
yöllä hyvin selvään kuullut Q:n kuorsauksen».
»Ja kuoliko hän sinä yönä?» kysyin sielunjännityksestä voipuneena.
»Ei», sanoi Annerly, »sitä hän ei tehnyt. Hän nousi seuraavana aamuna
suunnilleen samassa mielentilassa kuin ennenkin, lukuunottamatta sitä
että uneliaisuuden tunne oli kadonnut ja kuorsaus lakannut kuulumasta.»
Annerly vaikeni jälleen. Niin innokas kuin olinkin kuulemaan jatkoa
hänen outoon kertomukseensa, en kuitenkaan tahtonut tehdä hänelle
kysymyksiä. Se seikka että tuttavuutemme oli näihin saakka ollut vain
pintapuolista laatua ja että tämä oli ensimmäinen kerta, kun hän pyysi
minua käymään asunnossaan, esti minua käyttämästä kovin tuttavallista
sävyä.
»No niin», jatkoi hän, »Q. meni kaikkina seuraavina päivinä aivan
säännöllisesti konttoriinsa. Mikäli minä käsitän ei mikään hänen
ympäristössään enempää kuin hänen käytöksessäänkään ennustanut
onnettomuuden vaanivan hänen päänsä päällä. Hän tapasi säännöllisesti
miss M:n, ja heidän hääpäiväkseen määrätty päivä lähestyi
lähestymistään.»
»Lähestyi lähestymistään?» kummastelin.
»Niin», sanoi Annerly, »lähestyi lähestymistään. Häiden edellä näin
häntä vain harvoin. Mutta kahta viikkoa ennen tuota tapahtumaa kohtasin
Q:n eräänä päivänä kadulla. Ensin hän näytti aikovan pysähtyä, mutta
sitten hän nosti hattuaan, hymyili ja meni edelleen.»
»Hetkinen vain», sanoin. »Sallithan minun tehdä kysymyksen, joka
minusta tuntuu varsin tähdelliseltä — menikö hän ensin edelleen,
hymyili senjälkeen ja nosti sitten hattuaan, vai hymyilikö hän hatun
ollessa vielä päässä, nosti sitten sitä ja meni edelleen?»
»Kysymyksesi on täysin paikallaan», sanoi Annerly, »vaikka minä
luulenkin että voin täydellä varmuudella sanoa, että hän ensin hymyili,
sitten lakkasi hymyilemästä, senjälkeen nosti hattuaan ja lopuksi meni
edelleen.»
»Tärkeintä kuitenkin on», jatkoi hän, »että määrättynä hääpäivänä
vihittiin Q. ja miss M. asiaankuuluvalla tavalla.»
»Mahdotonta!» läähätin minä; »asiaankuuluvalla tavalla vihittiin —
molemmat?»
»Niin», sanoi Annerly, »molemmat aivan yht'aikaa. Häiden jälkeen
lähtivät mr ja mrs Q. —»
»Mr ja mrs Q.?» toistin minä kummastellen.
»Niin», vastasi hän, »mr ja mrs Q? — sillä vihkimisen jälkeen otti miss
M. nimen Q. — lähtivät Englannista ja matkustivat Austraaliaan, jonne
heidän piti asettua asumaan.»
»Maltahan taas», sanoin, »jotta saisin kaiken oikein selväksi itselleni
— kun he matkustivat Austraaliaan asettuakseen sinne asumaan, oliko
heillä silloin aikomuksena oleskella siellä?»
»Kyllä», sanoi Annerly, »se oli ainakin yleinen käsitys. Saatoin itse
heitä laivalle ja puristin Q:n kättä hyvästiksi, seisoen samalla aivan
lähellä häntä.»
»No niin», sanoin minä, »ja sittenkuin nuo molemmat Q:t — ymmärtääkseni
olisi heitä voinut nimittää melkein siten — olivat matkustaneet
Austraaliaan — oletko sinä sitten kuullut mitään heistä?»
»Se», vastasi Annerly, »on asia, johon liittyy jotakin kummallista
niinkuin muihinkin kokemuksiini. Nyt on kulunut neljä vuotta siitä,
kun Q. ja hänen vaimonsa matkustivat Austraaliaan. Aluksi sain
säännöllisesti tietoja häneltä, kaksi kirjettä kuussa. Myöhemmin sain
vain yhden kirjeen joka toinen kuukausi, vielä myöhemmin kaksi kirjettä
vuodessa ja lopulta yhden kirjeen vuodessa. Ja sitten en kuullut mitään
Q:sta puoleentoista vuoteen, aina eilisiltaan saakka.»
Nyt oli jännitykseni nyt saavuttanut huippukohtansa.
»Eilisiltana», sanoi Annerly hyvin rauhallisesti, »näyttäytyi Q. tässä
huoneessa, tai oikeammin hänen fantasminsa eli psyykillinen ilmestys
hänestä. Hän näytti olevan pahassa pulassa, teki eleitä, joita minä
en voinut ymmärtää, sekä käänsi housuntaskunsa nurin. Aivoni menivät
sekaisin, niin että en osannut tehdä kysymystä, ja minä koetin turhaan
arvata hänen tarkoitustaan. Samassa fantasmi otti pöydältä lyijykynän
ja kirjoitti sanat: 'Kaksi puntaa kullassa huomisiltana, tärkeää'.»
Annerly vaikeni taaskin. Minä istuin syviin ajatuksiin vaipuneena.
»Miten sinä selität sen ajatuksen, jota Q:n fanogrammi oli tahtonut
ilmaista?»
»Minä luulen», ilmoitti hän, »että se merkitsee tätä. Q., joka
tietenkin on kuollut, tahtoi selvittää sitä seikkaa — tarkoitti niin
sanoakseni deatomiseerata sitä ajatusta, että hän oli demonetiseerattu
ja tarvitsi illalla kaksi puntaa kullassa.»
»Ja miten», kysyin minä hämmästyneenä Annerlyn vaistomaisesta kyvystä
tunkeutua psyykillisen maailman salaisuuksiin, »miten sinä aiot
toimittaa ne hänelle?»
»Minä aion», selitti hän, »tehdä rohkean kokeen, joka onnistuessaan
saattaa meidät välittömään yhteyteen henkimaailman kanssa. Olen
suunnitellut kahden kultapunnan jättämistä yöksi pöydälle. Jos ne
aamuvarhaisella ovat kadonneet, silloin tiedän että Q:n on onnistunut
deastralisoitua ja ottaa rahat. Kysymys on nyt vain siitä, onko sinulla
sattumalta kahta kultapuntaa mukanasi. Itselläni on pahaksi onneksi
vain hiukan pientä rahaa.»
Tämä oli erikoisen suotuisa sattuma, omituinen yhteensattuma, joka
näytti muodostavan uuden renkaan tapahtumien ketjussa. Sattumalta
minulla oli mukanani ne kuusi kultapuntaa, jotka olin nostanut
viikkopalkkanani.
»Onneksi», sanoin, »on minulla tilaisuus järjestää asia. Minulla on
sattumalta mukanani rahoja.» Ja niin otin taskustani kaksi kultapuntaa.
Annerly oli mielissään hyvästä onnestamme. Valmistuksemme koetta varten
olivat pian tehdyt.
Pöydän sijoitimme keskelle huonetta sillä tavoin ettei ollut
minkäänlaista vaaraa törmätä mitään esinettä vastaan. Tuolit siirsimme
aivan seinävierelle ja sillä tavoin että kaksi niistä otti aina saman
tilan kuin kaksi muuta tuolia; tauluihin ja muihin koristuksiin emme
ensinkään kajonneet. Varoimme irroittamasta osia seinäpapereista
tai rikkomasta joitakin ikkunanruutuja. Kun kaikki oli valmista,
pantiin molemmat kultarahat vieretysten pöydälle sillä tavoin että
rahojen takapuoli tuli pöytää vasten. Sitten sammutimme valon. Sanoin
Annerly'lle »hyvää yötä» ja hapuilin pimeässä ulos, samalla kuin
suoneni tykyttivät kuumeisesti kiihtyneen mielialani takia.
Lukijan pitäisi voida kuvitella mielessään, millä jännityksellä odotin
tietoa kokeen tuloksista. Sain tuskin nukutuksi levottomuudeltani.
Tietenkin olin mahdollisimman suuressa määrässä vakuutettu
valmistustemme täydellisyydestä, mutta en voinut kuitenkaan karkoittaa
mielestäni pahoja aavistuksia siitä, että koe ehkä epäonnistuisi, koska
oma henkinen tempperementtini ja luonteeni eivät kenties joka suhteessa
olleet sellaisia kuin tällaisen kokeen onnistuminen edellytti.
Levottomuuteni oli kuitenkin vallan aiheetonta. Tulos osoitti että
minun sieluni oli medio eli, jos tämä sana on parempi, ensimmäisen
asteen transparenssi psyykillistä tutkimusta varten.
Annerly tuli aamulla juoksujalkaa, ihastuksesta säteilevin kasvoin
asuntooni.
»Ihanaa, ihanaa!» Hän melkein kirkui. »Me olemme onnistuneet! Kultaraha
on kadonnut! Olemme välittömässä monetäärisessä yhteydessä Q:n kanssa.»
Minun ei tarvinne pysähtyä kuvailemaan autuuden väristystä, joka minut
valtasi. Koko päivän ja vielä seuraavankin päivän oli minulla joka
hetki tunne siitä että minä olin yhteydessä Q:n kanssa.
Ainoa toivoni oli, että saisimme pian tilaisuuden päästä uudelleen
henkimaailman yhteyteen.
Toiveeni täyttyi seuraavana iltana. Iltamyöhäisellä Annerly soitti
minulle.
»Tule heti tänne», sanoi hän. »Q:n fanogrammi on yhteydessä kanssamme.»
Lähdin heti liikkeelle ja perille tulin melkein hengettömänä. »Q.
on taas ollut täällä», sanoi Annerly, »ja näyttäytynyt samassa
onnettomassa tilassa kuin aikaisemminkin. Hänen projektionsa seisoi
huoneessa ja kirjoitti yhtä mittaa sormellaan pöytään. Saatoin erottaa
vain sanan »kultapunta», mutta ei mitään enempää.»
»Luuletko», sanoin minä, »että Q. jostakin syystä, jota me emme tunne,
toivoo meidän vieläkin jättävän kaksi kultapuntaa hänen laskuunsa?»
»Totta tosiaan!» sanoi Annerly innostuneesti, »minä tosiaankin luulen
että sinä arvasit oikein. Voimmehan joka tapauksessa koettaa. Eihän voi
käydä ainakaan pahemmin kuin että epäonnistumme.»
Tänä iltana panimme taas pöydälle kaksi minun kultarahaani ja
järjestimme huonekalut yhtä huolellisesti kuin edelliselläkin kerralla.
Vaikka vieläkin hiukan epäilin omaa soveltuvaisuuttani työhön, johon
olin nyt syventynyt, koetin kuitenkin pitää mieleni niin rauhallisena,
ettei se aiheuttaisi mitään astraalisia häiriöitä. Kokeemme onnistui
täydellisesti. Molemmat rahat olivat poissa seuraavana aamuna.
Me jatkoimme kokeilujamme samaan suuntaan lähes kahden kuukauden ajan.
Joskus pani Annerly, kuten hän itse kertoi, rahaa, usein huomattavia
summiakin, pöydälleen fantasmia varten, joka ei milloinkaan lyönyt
laimin ottaa niitä haltuunsa yön kuluessa. Mutta koska Annerly on
varsin kunniantuntoinen mies, hän ei milloinkaan suorittanut näitä
kokeita omin päinsä, ennenkuin vasta sitten kun oli osoittautunut
mahdottomaksi tavata minua ajoissa.
Toisinaan hän saattoi ilmoittaa minulle puhelimella lyhyesti: »Q. on
täällä» tai lähettää sähkösanoman tai kirjelapun, jossa oli sanat: »Q.
tarvitsee rahoja; ota mukaasi niin paljon kuin sinulla on, ei enempää.»
Minä puolestani olin halukas esittämään kokeemme avoimesti yleisön
edessä tai kiinnittämään Psyykillisen seuran ja muiden samantapaisten
yhdistysten huomiota siihen yhteyteen, jonka me niin rohkeasti olimme
saaneet aikaan aistimailmaan ja psyko-astrisen eli pseudo-eteerisen
maailman välille. Olin varma siitä että ainoastaan meidän oli
onnistunut siirtää rahaa suoraan ja välittömästi maailmasta toiseen.
Muiden oli tosin onnistunut tehdä se medion välityksellä tai tilaamalla
jonkun salatieteellisen aikakauskirjan, mutta me olimme saaneet sen
aikaan niin yksinkertaisella tavalla, että olin innostunut julkaisemaan
kokeemme, koska siten saatoin tehdä muille palveluksen.
Annerly vastusti kuitenkin jyrkästi ehdotustani, koska hän pelkäsi Q:n
ja meidän välisen suhteen voivan rikkoutua.
Noin kolme viikkoa ensimäisen inter-astraalisen psyko-monetäärisen
kokeemme jälkeen jouduin kokemaan jotakin niin salaperäistä, että en
vieläkään voi voittaa hämmästystäni.
Annerly oli eräänä iltapäivänä tullut minua tapaamaan. Hän näytti
hermostuneelta ja huolien painamalta.
»Olen aivan vastikään saanut Q:lta psyykillisen ilmoituksen», sanoi
hän vastaukseksi kysymykseeni, »jonka tarkoitusta saatan tuskin
selittää. Mikäli ymmärrän on Q. aikonut kiinnittää muidenkin fantasmien
huomiota työhön, jonka me olemme panneet alulle. Hän ehdottaa että
hän omalla puolellaan suurta kuilua muodostaa yhdistyksen, joka tulee
työskentelemään vuorovaikutuksessa meidän kanssamme rahan siirtämiseksi
suuremmassa mittakaavassa maailmasta toiseen.»
Lukijan pitäisi olla helppo kuvitella mielessään, että silmäni
loistivat ihastuksesta niiden suurisuuntaisten näköalojen edessä, jotka
nyt meille avautuivat.
»Q. toivoo että me keräämme niin paljon pääomaa kuin voimme ja
toimitamme sen hänelle, jotta hänelle käy mahdolliseksi järjestää
yhdistys fanogrammien — eli kenties tässä tapauksessa on parempi sanoa
fantoidien — keskuudessa.»
En ollut edes ehtinyt käsittää Annerlyn tarkoitusta, kun innostuksen
tuli jo paloi mielessäni.
Me päätimme jo samana iltana tehdä tuon suuren kokeen.
Oma maallinen omaisuuteni ei pahaksi onneksi noussut suureenkaan
summaan. Minulla oli kuitenkin noin 500 puntaa pankkiosakkeina, jotka
olin perinyt isävainajaltani ja jotka luonnollisesti voin muuttaa
rahaksi muutamassa tunnissa. Pelkäsin kuitenkin että rahoja kenties oli
liian vähän, jotta ne voisivat valmistaa Q:lle tilaisuuden yhdistyksen
perustamiseen fantoiditoveriensa parissa.
Vein rahamäärän seteleinä ja kultana Annerlyn asuntoon, jossa
se asetettiin pöydälle. Annerly saattoi vielä kaikeksi onneksi
lisätä omasta puolestaan suuremman summan, jota hän ei kuitenkaan
tahtonut panna minun rahojeni viereen, jotta meidän monetääristen
henkilöllisyyksiemme välillä vallitseva konjunktio ei pääsisi
dematerialisoimaan astraalista ilmiötä.
Tällä kertaa teimme valmistuksemme aivan poikkeuksellisen
huolellisesti, Annerly tyynesti ja maltillisesti, mutta minä
sitävastoin — se minun täytyy tunnustaa — epäonnistumisen pelosta
äärimmäisen hermostuneena. Riisuimme kengät jaloistamme ja kävelimme
sukkasillamme, emmekä ainoastaan asettaneet huonekaluja samaan
järjestykseen kuin edellisilläkin kerroilla, vaan myöskin — Annerlyn
ehdotuksesta — käänsimme hiilikauhan ylösalaisin ja peitimme
paperikorin märällä pyyhinliinalla.
Kun kaikki oli valmista, puristin Annerlyn kättä ja lähdin ulos pimeään
yöhön.
Seuraavana aamuna odottelin turhaan. Kello tuli yhdeksän, kymmenen
ja lopulta yksitoista, eikä vielä kuulunut häneltä sanaakaan.
Kuumeenomainen levottomuuteni ajoi minut hänen asunnolleen.
Ajatelkaa siis äärimmäistä hämmästystäni, kun huomasin Annerlyn
kadonneen. Hän oli aivankuin pyyhkäisty pois maan pinnalta. Mikä
kohtalokas erehdys meidän valmistuksissamme, minkä välttämättömän
psyykillisen varovaisuustoimenpiteen laiminlyöminen oli aiheuttanut
hänen kohtalonsa, sitä en osaa sanoa. Mutta oli kuitenkin liiankin
ilmeistä, että astraalimaailma oli niellyt Annerlyn samalla kertaa kuin
rahatkin, joiden siirtämisen vuoksi hän oli pannut alttiiksi maallisen
elämänsä.
Todistuksia hänen katoamisestaan ei ollut vaikeaa saada. Niin pian
kuin uskalsin tein äärimmäistä varovaisuutta noudattaen muutamia
tutkimuksia. Se tosiasia, että hän oli vielä velkaa neljän kuukauden
vuokran asunnostaan ja ettei hänellä ollut edes aikaa maksaa
lähiseudun ammattimiesten pikkulaskuja, osoitti että hän oli joutunut
silmänräpäyksessä devisualisoiduksi.
Kova pelko siitä, että minut olisi kenties voitu saattaa edesvastuuseen
hänen kuolemastaan, pidätti minua päästämästä asiaa julkisuuteen.
Tähän päivään asti en ollut tehnyt itselleni selväksi, mihin vaaraan
hän antautui meidän häikäilemättömästi pyrkiessämme yhteyteen
henkimaailman kanssa. Annerly kaatui psyykillisen tutkimuksen suuren
asian uhrina, ja selonteko kokeistamme tulee ennakkoluuloista
huolimatta olemaan todistuksena tämän tieteen totuudesta.