Maija Liisa hymyili. »Surutonna kuuntelee nuori isien vaivoja, ja lasten
kyyneleet ovat vain hymyä kokeneen miehen ilon rinnalla.»
»Niin on», vastasi sotamies. »Mutta kuunnelkaa, te lapset, tarinaa
näistä ajoista ja kätkekää meidän surujemme kertomus niiksi päiviksi,
jolloin uudet ihmispolvet astuskelevat Suomen maita, niin että
entisyyden tuomio tekee oikeutta sille, mitä me tahdoimme, mutta emme
voineet.»
Lapset eivät häntä ymmärtäneet, mutta tahtoivat kuulla yhä enemmän ja
kehottelivat: »Kertokaa, kertokaa! Jutelkaa suuresta taistelusta! Kuinka
sitte kävi? Ja Armfeltista!»
»Voitonriemun hälinä kaikuu vielä korvissani. Me riemuitsimme ensin,
mutta onnettomuus piili takanamme. Vielä näkyvät silmissäni Napuen ja
Turpalan kyläin liekit. Niiden punainen valo lensi kangasta pitkin.
Hurjasti kohisi tuli ja savu tuprusi pitkin tasankoa mustana kuin
kuoleman enne Suomen miehille, jotka seisoivat vastatuuleen. Synkät
pilvet vetivät tuiskua ympärillemme, taivas pudotteli valkoisia
lumenhöytyviä ja kaikki ajautui pyörteinä meidän rivejämme vastaan,
uhaten tehdä meidät sokeiksi. Semmoinen oli ilma kotimaamme
taistelukentällä ja sitä myöten syöksyi vihollinen kuin paisuva virta.
Kuusituhatta miestä meitä oli, mutta venäläisiä kaksikymmentä tuhatta
hyvissä aseissa ja kylläisinä eikä niinkuin me puolikuolleina ravinnon
puutteesta.»
Synkkä oli kuvailu ja kolkosti lausui Maija Liisa: »Kauas on kuulunut
miten te kärsitte. Taistelu ei ollut pahin vaiva eikä kuolemakaan.
Moninkertaista rohkeutta teiltä sinä päivänä vaadittiin.»
»Ei kukaan pitänyt lukua vihollisten paljoudesta. Se ei ollut pahin
vaara, sillä vähäinen on orjan voima ja kasakka taisteli täällä
vieraassa maassa ja toisten käskystä. Mutta me seisoimme sydämestämme
taisteluun kiintyneinä. Meillä oli kaikki alttiina ja kaikin voimin sitä
ponnistettiinkin.»
Sotamies vaikeni taas, mutta lapset istuivat kaikki uteliaina häneen
katsoen, ja viimein kysyi joku:
»Kuinka sitte kävi?»
»Vinkuen ajoi tuuli lunta ja savua meitä vastaan, ikäänkuin ruumisvirttä
vaikerrellen, mutta me taistelimme ja voitimme. Silloin petti Labar ja
vei väkensä pois. Toinen opasti vihollista kiertotietä meidän taaksemme.
Sippola, Sippola, raskaaksi tulee sinulle tuomiopäivä!»