Samalla kertaa löi toinen jalkaväen mies De la Barren sijaista ja ivasi:
»Kellä on suuri suu, hänellä pitää olla myöskin leveä selkä!»
Ilveen aikana oli kokoutunut joukko sekä ratsu-että jalkamiehiä
katselemaan ja heidän välillään alkoi hurja kahakka. Viimein jotkut
ottivat Anteron kiinni ja alkoivat antaa hänelle selkään. Siihen hätään
juoksi toiselta puolen Iikka ja toiselta Elias, mikäli kykeni.
»No, Herra armahda!» vaikeroi Iikka. »Onko hulluus nyt vielä tullut
meidän kaikkien onnettomuuksiemme lisäksi? Mitä mies on tehnyt, kun ette
anna hänen kuolla taistelussa?»
»Pahaa hän on tehnyt», vastasi Simo.
»Häntä rangaistaan syntisistä ajatuksista ja häpeällisistä, puheista»,
täydensi syytöstä toinen jalkaväen mies.
Iikka tunkeutui miesten väliin, huutaen: »Jättäkää tuomio Jumalalle, te
miehet, älkääkä huoliko hänen puheistaan. Hampaathan ne on koiran aseet,
ja ketä kauan on pidetty kuin koiraa, hän viimein oppii puremaan.»
»Niin», sanoi joku jalkaväen mies, »ja sentähden että piru asuu hänessä
jo vanhastaan, pitää hänen nyt kuolla.»
Sotamiehet alkoivat uudestaan pieksää Anteroa, vaan toisia tuli hänelle
avuksi, niin että hän viimein pääsi vapaaksi; ne jotka eivät vielä
olleet käsin tappelussa, koettivat välittää ja sovittaa vihamielisiä
riitelijöitä.
Aabel asettui suojellen Anteron eteen. »Jos jonkun pitää kuolla, niin
kuolkoon joku niistä, jotka ovat saattaneet maan siihen tilaan, jossa se
nyt on. Antero ei ole sanonut muuta, kuin mitä kaikki kansa puhuu koko
maassa, ja jos tahdotte tietää, mitä puhutaan, niin kyllä minä sen sanon
uudestaan. Harmaapartaisista ukoista aina kapalolapsiin asti kaikki
huokailevat: Missä on kuningas? missä on kuningas? Jos hän, rakas
kuninkaamme ei kohta palaa, niin saakaamme ennemmin rauha Venäjän
vallassa kuin ikuisen helvetin kärsiminen Ruotsin kruunun turvissa. Kas
niin, surmatkaa nyt minutkin ja kaikki muut, jotka ovat sanoneet samaa!»
»Koko ratsuväki on paholaisen vallassa», huusi ääni joukosta, »ja vie
meidät kaikki turmioon!»
Elias oli nyt ehtinyt perille; kaikki väistyivät pois tieltä, kun hän
astui väkijoukon keskelle ja sanoi: »Voi tätä päivää ja noita sanoja!
Kyllähän olemme huokailleet ajan kovuutta ja valitelleet pahoja päiviä,
mutta nyt vasta hätä oikein alkaa, kun olemme menettäneet toivonkin ja
rupeamme pettämään uskollisuutta ja lupausta. Ankara on sodan aika,
mutta kenenpä käsi on niin vahva, että hän voisi toimittaa rauhan
maahan, ennenkuin Kaikkivaltias tahtoo? Kuka on niin vahva? Tulkoon hän
esiin ja näyttäköön itsensä! Ei kukaan teistä astu esiin eikä kellään
teistä ole sitä voimaa. Jumala yksin määräilee onnen hetket, hänellä
yksin on myötäkäymisen avaimet; hän yksin ei kadehdi eikä pidä
mielessään pahoja ajatuksia. Mutta minä sanon teille, että jok'ainoa,
joka ei tee hänen tahtonsa mukaan, saa töistänsä palkan. Sitäkö kostoa
te nyt haluatte, koska puhutte sen kuuliaisuuden ja uskollisuuden
pettämisestä, jota olette vannoneet, ja toivotte ystävyyttä sen kanssa,
joka tähän päivään asti on ollut niin meidän kuin myöskin isäimme ja
heidän isäinsä vihollisena?»
»Eipä ennen tule parempia aikoja maahan!» vastasi Aabel.
»Osaatko sinä sitte niin tarkkaan taata, mitä tulee? Osaatko sinä
punnita, mitä onnea on toisella, mitä toisella tiellä? Sitä sinä et
osaa, mutta minä osaan sanoa sinulle ja teille kaikille, että ainoa
voitto hänelle, joka pettää kuningastansa ja maatansa, on sama kirous,
kuin ensimäiset esivanhempamme saivat toteltuaan käärmeen ääntä
paratiisissa. Omantunnon rauha on pakeneva petollisuutta harjottavasta
miehestä ja jättävä hänet alttiiksi kuluttavalle käärmeelle, joka yöt ja
päivät raatelee synnintekijän sydäntä, antamatta hänelle edes sitäkään
lohdutusta, että hänen petoksensa olisi tehnyt tilan paremmaksi muille,
sillä kylmä on rauta pakkasessa, vaan vielä kylmempi vieras valta. Ja
missäkähän arvossa tuo uusi maa meitä pitäisi, jos me petoksella
heittäisimme jäähyväset vanhalle! Minä varotan teitä hänen nimessään,
joka vallitsee elämän ja kuoleman, älkää raskauttako omiatuntojanne
useammilla synneillä, kuin teillä jo on. Älkää sitä tehkö tänä hetkenä,
kun olemme ijankaikkisuuden portteja lähempänä kuin milloinkaan ennen,
nyt kun ei kukaan meistä tiedä, onko meidän joukossamme ketään, jolle ei
hauta jo olisi valmiina.»
Aabel seisoi allapäin ja vastasi epäröiden: »En minä tarkottanut
kuninkaan ja maan pettämistä, minä vain sanoin, että meille käy niin
huonosti että koko maa joutuu häviöön, ell'ei kuningas kohta palaa.»
»Huono lintu olet, kun et jaksa kantaa omia höyheniäsi!» huusi Antero.
»Aina toki parempi sinua.»