»Mitä luulette, Schreiber, onkohan heillä aavistusta, että minä olen
pitänyt eri hintaa dukaatilla?»
Kirjuri mietti vähäsen. »Sanotaan sinne kirjotetun Suomesta valituksia,
että teidän ylhäisyytenne olette vastaanottaessanne lukenut kruunun
dukaatit 13 taaleriksi, vaan pois antaessanne pitäneet niillä hintana 15
taaleria.»
»Vai niin! Sanotaanko niin! No, se on ainakin vain epävarma huhu ja
viisainta on olla koskematta siihen asiaan. Kirjottakaa siis vain, että
me olemme ylenmäärin köyhät, niin että meillä tuskin on edes kruunun
äyriäkään, ja että me melkein yksinomaan elämme sillä, mitä Frisius, se
kunnon mies meille antaa. Tukholmassa tiedetään jo hänen koko vuoden
ostaneen omilla rahoillaan kaikki, mitä laivastoon tarvitaan, ja nyt
voitte niille herroille kertoa hänen myöskin luvanneen pitää huolta
armejan tarpeista, ett'ei meidän tarvitsisi nähdä nälkää. Kirjottakaa,
että sotamiehet ovat tähän asti saaneet 50 leiviskää jauhoja kuukaudeksi
kutakin komppaniaa kohti ei kuitenkaan pelkkiä ruisjauhoja, vaan ohran
ja kauran sekaisia. Nyt minä kuitenkin aion muuttaa ruokajärjestystä ja
vähentää annoksia.»
Tässä keskeytti kenraalin puheen pikku porsas, joka hypiskellen tuli
sisään, yllä punainen puku ja kaulassa kultainen rengas. Porsasta
seurasi vanhanpuolinen mies livrea-puvussa. Hän oli kenraalin
kamaripalvelija Person ja piteli kiinni vitjoista, joiden toinen pää oli
kiinnitetty porsaan kaularenkaaseen.
Lybeckerin silmät pyörivät ilosta, hän nauroi ja tervehti semmoisella
äänellä, kuin olisi ollut hyvinkin virkistynyt: »Ah, nöyrin
palvelijanne! Vai tulitte tänne! Kas niin, tulepas lähemmäksi,
poikaseni! Kuinkas nyt jaksat tänään?»
Person kumarsi uudestaan. »Tottahan nyt hyvin voitaneen jos milloinkaan.
Ettekö huomaa mitään, teidän ylhäisyytenne?»
»Jaha, kyllä näen, kyllä näen.»
»On merkitty, teidän ylhäisyytenne», kuului väliin kirjurin ääni.
»Hyvä on, kunnon Schreiber. Vaan nyt on parasta meidän vähän levähtää.
Te saatte itseksenne sommitella kokoon kirjeen. Siihen tulee vielä minkä
mitäkin, mutta minä ensin ajattelen asioita. Älkää unhottako kallista
aikaa, kirjottakaa siitä laveasti. Mitenkä olivatkaan viimeiset tilimme?
Mitä maksoivat rukiit?»
»10 taaleria tynnyri.»
»Entä suolattu liha?»
»26 taaleria leiviskä.»
»Hyvä, hyvä. Kyllä kuulen, että teillä on asiat selvillä. Kirjottakaa
kaikista heille tarkkaan, ja kun saatte kirjeen valmiiksi, tuokaa se
minulle allekirjotettavaksi. Nyt saatte mennä.»
Kirjuri läksi, mutta Lybecker huusi hänet vielä takaisin.
»Kirjottakaa myöskin, että sotamiehillä on vain vanhoja univormun
repaleita eikä meillä ole varaa hankkia uusia.»
Kenraali oli hypähtänyt ylös kirjuria takaisin kutsumaan. Nyt hän palasi
ja kävi istumaan.
»Kuulkaas, hyvä Person», sanoi hän, »te luotatte liian paljon minun
suosiooni, kun alinomaa juoksette tänne, niinkuin minulla ei koskaan
olisikaan muuta tekemistä kuin ottaa vastaan teitä. Minkä tähden te
nykyään kärkytte minun ympärilläni sekä sopivaan että sopimattomaan
aikaan? Pitäisihän teidän ymmärtää, että minulla on muutakin tekemistä
kuin leikkiä lapsen tavalla.»
Person käänsi katseensa maata kohti ja astui takaperin, ikäänkuin aikoen
poistua, mutta porsas hypähti eteenpäin ja veti vitjoista. »Antakaa
anteeksi, teidän armonne. En minä ollenkaan aikonut tulla tänne, mutta
tämä viisas elukka ei minulle antanut rauhaa, ennenkuin poikkesimme
telttaan.»