Basmanovin taikapussi.
Vjasemskia tutkittiin, mutta ei mitkään kiduttamiset saattaneet häntä
lausumaan sanaakaan. Erinomaisella tahdon lujuudella kärsi hän ääneti
hirmuisia kidutuksia, joilla Maljuta koetti pakoittaa häneltä
tunnustuksen pahasta aikomuksesta tsaaria vastaan. Ylpeydestäkö,
ylenkatseestako, vaiko siitä, että elämä hänelle oli vastenmielinen, ei
hän edes koettanut heikentää Basmanovin kannetta, että hän itse oli
kohdannut hänet myllyllä.
Tsaarin käskystä otettiin mylläri kiinni ja tuotiin slobodaan, mutta
hänen kiduttamistansa ei vielä aloitettu.
Basmanov luuli kanteensa menestyksen olevan tirlitshin vaikuttaman,
jonka hän aina kantoi yllänsä ja tuli vielä enemmän vakuutetuksi sen
lumoavasta voimasta, kun Iivana ei osoittanut vähintäkään epäluuloa, ja
vaikka hän niinkuin ennenkin pilkkasi Basmanovia, oli hän kuitenkin
hänelle jotenkin suosiollinen.
Hävitettyään yhden kilpailijoistaan, nähdessään taas Iivana
Vasiljevitshin yhä kasvavan suosion ja tietämättä myllärin istuvan
slobodan vankilassa, kävi Basmanov vielä ylpeämmäksi. Hän, seuraten
hänelle annettuja neuvoja, katsoi rohkeasti tsaarin silmiin, puhui
vapaasti leikkiä hänen kanssansa ja vastasi röyhkeästi hänen
pilkkaamisilleeen.
Iivana Vasiljevitsh kärsi sen kaikki.
Kerran, ollen tavallisilla ajoillaan, hän likimmäisten lemmikkiensä,
niiden joukossa molemmat Basmanovit, kuultuansa likimmässä luostarissa
aikaista puolipäivä jumalanpalvelusta, meni johtajan luo kammioon ja
suvaitsi vastaanottaa hänen kestitsemisensä.
Tsaari istui penkillä pyhäin kuvien alla; hänen lemmikkinsä, paitsi
Skuratov, joka ei ollut saapuvilla, seisoivat pitkin seiniä, mutta
abboti, syvästi kumarrellen, asetti pöydälle hunajaa, erilaisia
marjahilloja, maitoa, ja tuoreita munia.
Tsaari oli hyvällä päällä; hän maisteli joka ruokalajia, puhui
suosiollisesti leikkisanoja ja piti uskonnollisia puheita. Basmanoville
oli hän entistä suosiollisempi ja Basmanov tuli vielä enemmän
vakuutetuksi tirlitshin voimasta.
Samassa tuokiossa kuului muurin takana kavioiden kopsetta.
-- Fedja, -- Iivana sanoi, -- katso, ken sinne tuli?
Basmanov ei ennättänyt oven luo, kun se avautui, ja kynnyksellä näkyi
Maljuta Skuratov.
Hänen katseensa oli salaperäinen, ja hänessä näkyi ilkeä ilo.
-- Astu sisään, Lukjanitsh! tsaari sanoi ystävällisesti: -- millä
viestillä sinut Jumala tuo?
Maljuta astui kynnyksen yli ja vaihetettuaan katsetta tsaarin kanssa,
alkoi ristiä silmiänsä pyhäin kuvien edessä.
-- Mistä tulet? -- Iivana kysyi, ikäänkuin ei hän olisi ensinkään
odottanut häntä.
Mutta Maljuta, viivyttäen vastausta, kumarsi hänelle ensin, vaan meni
sitten abbotin luo.
-- Siunaa, isä, -- hän sanoi, kumartuen ja siinä samassa vilkasi Feodor
Basmanoviin, joka äkkiä tunsi pahan aavistuksen.
-- Mistä tulet? -- Iivana uudisti, iskien salaa silmää Skuratoville.
-- Vankihuoneesta, hallitsija, noitaa tutkin.
-- Noh, entä sitten? -- tsaari kysyi ja vilkasi Basmanoviin.
-- Yhä vaan jupisee, vaikea on saada selville. Yhden me vain
ymmärsimme, kun aloimme katsoa hänen niveliänsä: "Vjasemski ei vain
yksin minun luonani käynyt: kävi myös Feodor Aleksejevitsh Basmanov ja
otti minulta juuren ja kantaa sitä nyt kaulassaan!"
Ja Maljuta taas katsoi Basmanoviin. Basmanov vaaleni. Koko rohkeutensa
hävisi.
-- Hallitsija, -- hän sanoi, koettaen näyttää levolliselta, --
luultavasti valehtelee hän minusta sentähden, kun annoin hänet ilmi
sinun armollesi!
-- Mutta, -- Maljuta jatkoi, -- kun me aloimme polttaa hänen
jalkapohjiansa, niin hän sanoi, että Basmanov tarvitsi tuon juuren,
vahingoittaakseen sinun terveyttäsi.
Iivana katsoi ankarasti Basmanoviin, joka horjahti tuosta katseesta.
-- Isä tsaari! -- hän sanoi; viitsitkö kuulla, mitä mylläri puhuu! Jos
minä olisin pitänyt yhtä hänen kanssansa, olisinko minä hänet antanut
ilmi?
-- Senpä me näemme! Avaapas kauhtanasi, katsotaanpa, mitä sinulla on
kaulassasi?
-- Mitä muuta, kuin risti ja pyhäinkuva, hallitsija! -- Basmanov lausui
äänellä, joka oli kadottanut kaiken varmuutensa.
-- Avaa kauhtanasi! -- Iivana Vasiljevitsh lausui uudelleen,
Basmanov avasi vedontapaisesti pukunsa ylimmäiset napit.
-- Ole niin hyvä, -- hän sanoi, antaen Iivanalle ketjut pyhäinkuvineen.
Mutta tsaari huomasi, paitsi ketjuja, myös silkkinauhan Basmanovin
kaulassa.
-- Mutta mikä tämä on? -- hän kysyi, itse avaten hänen kauluksensa
rubiinisoljen ja vetäen paidan alta esiin nauhan pussineen.
-- Se on, -- Basmanov vastasi, ponnistaen viimeiset voimansa: -- se on,
hallitsija ... äidin siunaus.
-- Katsomme tuota siunausta! -- Iivana antoi pussin Grasnoille. -- Kas
tuossa, avaa se, Vasjuk!
Grasnoi ratkoi veitsellä verhon ja aukaistuaan siihen käärityn
palttinapalasen, puisteli siitä jotain pöydälle.
-- Noh, mitä se on! -- tsaari kysyi ja kaikki kumartuivat uteliaasti
pöydän yli ja näkivät muutamia juuria ja sammakon luita.
Abboti risti silmiään.
-- Noillako äitisi siunasi sinut? -- Iivana Vasiljevitsh sanoi
pilkallisesti.
Basmanov lankesi polvilleen.
-- Anna anteeksi, hallitsija, orjallesi! -- hän huusi peljästyneenä. --
Nähdessäni sinun vihasi minua kohtaan, särkyi sydämmeni, ja päästäkseni
jälleen sinun suosioosi, pyysin mylläriltä tuota juurta. Se on
tirlitsh, herrani! Mylläri antoi sen minulle, että sinä taas mieltyisit
minuun, sinun orjaasi, mutta pahaa aikomusta sinua kohtaan, Jumala sen
tietää, ei minulla ollut!
-- Mutta sammakon luut? -- Iivana kysyi, nauttien Basmanovin pelvosta,
jonka röyhkeys jo kauvan sitten oli häntä ikävystyttänyt.
-- Luista en minä tiennyt mitään, hallitsija, Jumala tietää, en mitään
tiennyt.
Iivana Vasiljevitsh kääntyi Maljutaan.
-- Sinä sanot, -- hän lausui, -- noidan todistaneen Fedkasta: minkä
vuoksi Fedka kävi hänen luonansa: vahingoittaakseen minua?
-- Niin, hallitsija! -- ja Maljuta väänsi suutansa, iloiten
vihollisensa onnettomuudesta.
-- Noh, mitäs, Fedjusha, -- tsaari jatkoi pilkaten, -- sinut on
silmätysten asetettava noidan kanssa. Häntä on jo tutkittu; koettele
sinä myös kidutusta, muuten sanovat: tsaari vain kiduttaa maalaisia,
mutta säästää opritshnikkiänsä.
Basmanov lankesi Iivanan jalkain juureen.
-- Ihana aurinkoni; -- hän huusi, tarttuen tsaarin ohabnin[30]
helmaan: -- valoni, herrani, älä minua hukuta, aurinkoiseni, kuuni,
valkohaukkaseni,[31] kärppäni! Muista, miten olen sinua palvellut,
miten sinun tahdostasi en kieltänyt mitään.
Iivana kääntyi pois.
Basmanov tuskissaan heittäytyi isänsä luo.
-- Isä! -- hän vaikeroi: rukoile sinä hallitsijaa, että hän
lahjoittaisi elämän orjallensa! Pukekoot minun ylleni ei ainoastansa
sarafaanin[32] vaan myöskin narrinkaapun! Minä ilolla palvelen tsaaria
narrina!
Mutta Aleksej Basmanoville oli sekä isän- että säälintunteet vieraat.
Hän pelkäsi osanottavaisuudella poikansa kohtaloon saattaa itselleen
maanpaon.
-- Pois, -- hän lausui, työntäen Feodoria, -- pois, sinä petturi! Ken
ei ole uskollinen tsaarille, hän ei ole minun poikani! Mene, minne
hänen tsaarillinen armonsa sinut lähettää!
-- Pyhä abboti! -- nyyhki Basmanov, laahaten polvillaan isänsä tyköä
abbotin luo: -- pyhä isä, rukoile minun edestäni tsaaria!
Mutta abboti seisoi hämillään, luoden silmänsä alas ja vapisi koko
ruumiistaan.
-- Jätä isä abboti rauhaan! -- Iivana lausui kylmästi. -- Jos on
tarpeen, niin hän jälkeenpäin pitää sinulle kuolleen sielunmessun.
Basmanov katsoi ympärilleen rukoillen, mutta kohtasi vain vihollisia
tahi peljästyneitä kasvoja.
Silloin hänessä tapahtui muutos.
Hän käsitti, ett'ei voinut välttää kidutusta, joka oli yhtä julma kuin
mestaus ja tavallisesti loppui sillä; hän käsitti, ett'ei hänellä enään
ollut mitään jälellä ja sillä vakuutuksella palasi hänen
päättäväisyytensä.
Hän nousi seisoalleen, ojensi suoraksi vartalonsa, pisti kätensä
vyöhön, katsoi röyhkeästi pilkaten Iivanaan.
-- Armollinen hallitsija! -- hän sanoi, pudistellen päätänsä,
suoristaakseen sotkeutuneita kutriansa: -- armollinen hallitsija,
lähden sinun käskystäsi piinaan ja kuolemaan. Anna minun sanoa sinulle
viimeinen kiitos kaikesta sinun suosiostasi! En mitään pahaa ajatellut
sinua vastaan, mutta synnit ovat minulla sinun kanssasi yhteiset! Kun
vievät minut mestattavaksi, kerron joka ainoan niistä kansalle! Mutta
sinä, isä abboti, kuule nyt minun tunnustukseni! --
Opritshnikit ja itse Aleksej Basmanov eivät antaneet hänen jatkaa. He
veivät hänet kammiosta pihalle ja Maljuta, asetettuaan hänet sidottuna
hevosen selkään, vei hänet heti slobodaan.
-- Sinä näet, isä, -- Iivana lausui abbotille, -- minkälaisilla sekä
ilmeisillä että salaisilla vihollisilla minä olen ympäröitty! Rukoile
Jumalaa minun, ansaitsemattoman, edestä, että Hän antaisi hyvän lopun
minun aikeilleni, että Hän siunaisi minua, suurta syntistä,
puhdistamaan pois petoksen juuren!
Tsaari nousi seisoalleen ja, ristittyänsä pyhäin kuvien edessä, astui
abbotin eteen siunattavaksi.
Abboti ja koko veljeskunta saattoivat hänet vavisten muurin
ulkopuolelle, jossa tsaarin tallirengit odottivat komeasti
satuloittuine hevosineen, ja vielä kauvan sen jälkeen, kun tomupilvi
oli peittänyt tsaarin soturineen, eikä enään kuulunut hevosten
kavioiden kopsetta, seisoivat munkit vielä, silmät alas luotuina,
eivätkä uskaltaneet kohottaa päätänsä.