Ero.
Aamun koitteessa jo Persten herätti joukon.
-- Pojat! hän sanoi rosvoille, kun nämät olivat kokoontuneet hänen ja
Serebrjanin ympärille. -- Nyt on tullut hetki, jolloin minun täytyy
eritä teistä! -- Menen jälleen Volgan varsille. Jääkää hyvästi, pojat!
-- Älkää muistelko minua pahana, vaikka ehkä olen joskus ollut ilkeä
teille!
Ja Persten kumarsi rosvoille vyötäisiinsä asti.
-- Atamani! -- he alkoivat yhteen suuhun, -- älä jätä meitä! Mihin
menemme ilmaa sinua?
-- Menkää ruhtinaan kanssa, pojat, -- Eilisellä työllänne ansaitsitte
syntinne anteeksi; voitte ruveta entistenne kaltaisiksi; ja ruhtinas ei
jätä teitä!
-- Hyvät miehet, -- Serebrjani lausui, -- minä olen antanut tsaarille
sanani, ett'en pakene hänen tuomiotaan. Te tiedätte, ett'en minä omasta
tahdostani lähtenyt vankihuoneesta. Nyt minun täytyy pysyä sanassani ja
viedä tsaarin haltuun pääni. Tahdotteko tulla kanssani?
-- Armahtaako hän meitä? -- rosvot kysyivät.
-- Jumalan vallassa se on; en tahdo pettää teitä. -- Ehkä hän armahtaa,
mutta myös ehk'ei. Ajatelkaa, neuvotelkaa keskenänne ja sanokaa sitten,
kuka tulee ja ken ei.
Rosvot katsahtivat toisiinsa, menivät vähän syrjään ja alkoivat
puoliääneen neuvotella. Hetken perästä he kääntyivät Serebrjanin
puoleen.
-- Tulemme kanssasi, jos atamanikin tulee.
-- Ei, pojat, -- Persten sanoi, -- älkää minua vaatiko. Ell'ette
menekään ruhtinaan kera, niin ei meillä sillä tule olemaan sama matka.
Kylläksi olen jo näitä seutuja kuljeskellut, nyt on jo aika mennä
kotipaikoilleni. Johan me vähän riitaannuimmekin, ja sido miten tahansa
katkaistua köyttä, siihen jää kuitenkin solmu. Menkää ruhtinaan kanssa,
taikka valitkaa itsellenne toinen atamani, vaan ennemmin kuulkaat
kuitenkin neuvoani: menkää ruhtinaan kanssa; en usko, ett'ei tsaari
antaisi hänelle ja teille anteeksi tämän työnne jälkeen.
Rosvot taasen neuvottelivat, ja lyhyen miettimisen jälkeen jakauntuivat
kahteen osaan. Isoin osa tuli Serebrjanin luo.
-- Vie meitä! -- he sanoivat: -- tapahtukoon meille samoin kuin
sinullekin!
-- Mitä toiset arvelevat? -- Serebrjani kysyi.
-- Toiset valitsivat Hlopkon atamanikseen; me emme halua heidän
mukaansa!
-- Sinne ovat jääneet kaikki pahimmat, -- Persten kuiskasi ruhtinaalle:
-- he eivät taistelleetkaan eilen niinkuin nämät!
-- Vaan sinä, -- Serebrjani sanoi, -- miksi et sinä tule kanssani?
-- En, ruhtinas, minä en ole muiden kaltainen. -- Minulle tsaari ei
anna anteeksi: vikani ovat toisellaisia. Ja täytyy tunnustaani, minun
tuli ikäväni Jermak Timofejitshiä: onhan jo vuosia kulunut, sittenkuin
hänen olen nähnyt. Hyvästi, ruhtinas, älä muistele pahana minua.
Serebrjani pudisti kovasti Perstenin kättä ja syleili häntä.
-- Hyvästi, atamani, -- hän sanoi -- ikävä on minusta, että menet
Volgalle, ei sinun pitäisi semmoista tointa harjoittaa.
-- Ken tietää, ruhtinas, -- Persten vastasi, ja hänen uskalijas
katseensa sai ihmeellisen ilmauksen: -- Jumala ei ole armahtamaton;
ehk'en minäkään ole aina sama kuin nyt!
Rosvot alkoivat valmistautua matkalle.
Auringon noustua joen rannalla ei enää ollut näkyvissä Basmanovin
telttaa eikä miehiä. Feodor Aleksejitsh oli noussut yöllä, viedäkseen
ensimmäisenä sanan tsaarille saadusta voitosta.
Persten, jättäessään tovereitaan hyvästi, huomasi vieressään Miikan.
-- Hyvästi sinäkin, veitikka! -- hän sanoi iloisesti, -- eilen palvelit
tsaaria nelinkertaisesti; ei hän kiellä sinulta armoansa!
Mutta Mitka epäröiden siveli niskaansa.
-- No, mitä? -- Persten kysäsi.
-- Eikä mitään! -- Mitka vastasi veltosti, sivellen toisella kädellä
niskaansa, toisella hartioitaan.
-- No, kun ei mitään, niin ei mitään! -- Ja Persten oli jo
lähtemäisillään, kuin Mitka, rohkaisten mieltänsä, sanoi puhkuen:
-- Atamani, hei atamani!
-- Mitä?
-- Minä en halua slobodaan!
-- Minne sinä sitten haluat?
-- Sinun mukanasi!
-- Ei minun kanssani sovi; minä menen Volgalle!
-- No, minäkin Volgalle!
-- Miks'et mene ruhtinaan kera?
Mitka työnsi toisen jalkansa eteenpäin ja oli melkein sekaantua
virsuihinsa.
-- Opritshnikkejäkö pelkäät? -- Persten kysyi leikillisesti.
Mitka alkoi sivellä milloin niskaansa, milloin hartioitaan ja
kylkeänsä, vaan ei vastannut mitään.
-- Vähän kai olet nähnyt heitä? -- Persten lisäsi, -- söisiväthän ne
sinut, eikö niin?
-- Morsiamen veivät! -- Mitka sanoi vastahakoisesti.
Persten alkoi nauraa.
-- Kylläpä muistat pahan! Et tahdo sopia heidän kanssaan! Liity sitten
Hlopkon joukkoon!
-- Ei haluta, -- Mitka sanoi päättävästi: -- haluan kanssasi Volgalle!
-- En mene minäkään suoraan Volgalle!
-- En minäkään suoraan!
-- Minne sinä sitte?
-- Sinne, minne sinäkin!
-- Oh, niin hän takertui kiinni kuin vihdan lehti saunassa! Niin
tiedäpäs, että minun täytyy ensin käydä slobodassa!
-- Miksi? -- Mitka kysyi ja töllisteli atamaniin.
-- Miksi! miksi! -- Persten matki, alkaen kadottaa kärsivällisyyttään:
siksi, että viime vuonna siellä jyrsin pähkinöitä, mutta kuoret
unhotin.
Mitka katseli ihmetellen häntä, vaan äkkiä naurahti ja irvisti suutansa
korviinsa saakka, mutta silmistä lähti pitkin ohimoita säteenläiset
viirut; ne antoivat kasvoille ovelan ilmauksen, joka ikäänkuin tahtoisi
sanoa: minua, veikkoseni, ei ole niin helppo puijata; minä kyllä
tiedän, ett'ei slobodaan mene pähkinän kuoria etsimään, vaan jotain
muuta.
Kuitenkaan hän ei sitä sanonut, vaan toisti nauraen:
-- No, minä tulen kanssasi!
-- Mitäs tehdä hänelle! -- Persten tuumaili, kohauttaen hartioitaan. --
Häntä ei näy saavan eriämään; no, tule sitten kerallani, hölmö, vaan
älä sitten minua moiti, jos hirtetään sinä siellä.
-- Hirttäkööt! -- Mitka vastasi tyynesti.
-- Oikein, poikani. Sellaisesta pidän! Jätä toverit joutuisasti hyvästi
ja sitten matkalle!
Mitkan uneliaat kasvot eivät tulleet virkummiksi, mutta äkkiä hän alkoi
kömpelösti tallustella toveriensa luo ja suuteli kolmasti jokaista
siihen taipuvaista ja taipumatonta, keneen hän tarttui hartioista,
keneen päästä.
-- Atamani, -- Serebrjani virkkoi, -- emmekö kulje samaa tietä?
-- Emme, bojari. Mistä minä kuljen, sieltä ei sinun sovi tulla. Minä
saavun slobodaan ennenkuin sinä, ja jos kohtaisimmekin toisemme, niin
älä tunne minua; muuten emme me kohtaakaan: sinun tullessasi olen jo
lähtenyt slobodasta: täytyy ainoastaan lopettaani muutamia toimia.
Serebrjani arvasi, että Perstenillä oli jotain kätkettynä slobodan
seuduilla, eikä siis pakottanut. Pian lähti kaksi osastoa eri
suunnille. Suurin kulki Serebrjanin jäljessä jokea myöten pitkin
viheriäistä niittyä, jolla vielä näkyi eilisen taistelun merkkiä,
heidän perässään laahusti Bujan, pää alaspäin ja riippuvalla hännällä.
Usein se juoksi Serebrjanin luo, surkeasti vinkuen ja kääntyi sitten
vehreään hautakumpuun päin, kunnes korkea ruoho sen peitti näkyvistä.
Toinen, vähäisempi osasto meni Hlopkon mukana. Persten poistui
kolmanteen suuntaan ja hänen jäljessään tallusteli harvakseen Mitka,
huojuen milloin tälle milloin tuolle puolen.
Laaja aavikko tuli tyhjäksi, ja entinen hiljaisuus vallitsi siellä,
ikäänkuin sodan huudot eilen eivät sitä olisi häirinneetkään.
Ainoastaan siellä täällä kulki laitumella harhaan juosseita Tatarien
hevosia, sotahaarniskoita virui siellä täällä. Joen kukkaisilla
rannoilla livertelivät kiurut, kohoten siniselle taivaalle, sorsat
kutsuivat toisiaan tiheissä kaislikoissa, ja pikkulinnut, sirkutellen,
räpistelivät oksalta toiselle, tai laulellen istuivat sulitetuille
nuolille, jotka taistelun aikana olivat maahan pudonneet ja jääneet
törröttämään viheriälle niitylle suokukkasten keskelle, niinkuin nekin
olisivat kukkia ja kasvaneet siinä, ties Jumala, kuinka kauvan.