Muutama aika takaperin tuli lehtemme toimitukselle kirje eräästä
valiokunnasta, jonka Viipurin kaupungin kansakoulun opettajat olivat
valinneet "alustamaan näkökohtia niistä julkisemmista paheista, mitä
melkoinen osa alaikäistä koulunuorisoa (erittäin syystä tai toisesta
kansakoulun) harjoittaa, sekä pyytämään, että täkäläisten sanomalehtien
toimitukset ottaisivat kirjoittaakseen pääartikkelin tästä tärkeästä
asiasta, vetoomalla yleisön, kunkin kansalaisen siveelliseen
velvollisuuteen kaikkinakin aikoina, mutta erittäin huomauttamalla,
miten tämä velvollisuus on tärkeämpi lupa-aikoina, jolloin koulun
neuvot ja ohjeet ovat tiessään".
Meidän lehtemme toimitus ei kuitenkaan liene arvellut olevansa kylliksi
asiantuntija tässä suhteessa, koskapa lehdessä ei ole näkynyt mitään
pääartikkelia, jossa koulunuorison pahankurisuus olisi joutunut tämän
lehden terveelliseksi tunnetun ruoskan alaiseksi. Taikka sitte ei
toimitus ole katsonut asiaa niin tärkeäksi, että siihen olisi pitänyt
uhrata valtiopäivien aikana muutenkin ahdasta tilaa. Mutta minä, minä
pidän asian peräti tärkeänä. Sillä vielä nytkin, kun muistan poikuuteni
huikeat päivät -- niinkuin Aleksis Kivi sanoo -- herahtaa silmästäni
katkera katumuksen kyynel. Jos minun poikana ollessani joku olisi
kirjoittanut mahtavan pääartikkelin sanomalehteen kaikista niistä
pahuuksista, joita minä ja kumppalini harjoitimme, olisimme varmaan ja
arvelematta kääntyneet hyveen tielle. Moni seikka olisi nyt toisin ja
omantuntoni taakka paljoa keveämpi. Mutta silloin vielä oli ruoskavalta
yksityisten lastenomistajain verraten heikoissa käsissä, eikä
sanomalehdistön -- tuon kolmannen valtiomahdin.
Jos mitä olisi vuosien vieriessä unohtunut siitä pahanteko-ohjelmasta,
jota minä aikanani noudatin, niin on minulla nyt käytettävänä
äskenmainitun valiokunnan laatima luettelo niistä moitittavista
kohdista kasvavan nuorison tavoissa, mitä "vanhempien, holhojain ja
kaikkien kansalaisten, jotka tainten terveyttä toivovat", etupäässä
tulisi pitää silmällä. Luettelo on minun tunteakseni jotenkin
täydellinen, käsittäen kokonaista 17 numeroa, jotka kyllä puhuvat
puolestansa, niin että minun tuskin tarvinnee lisätä muuta kuin jonkun
sanan tärkeimpäin kohtain valaisemiseksi. Luettelossa on:
"1) Kaikenlainen sopimaton käytös."
Tämä ensimäinen kohta näyttäisi jo sisältävän jokseenkin koko asian,
mutta elä luule, sinä turmeluksen tiellä vaeltava pojan viikari, että
pääset näin vähällä! Sinun syntipussissasi on vielä paljon nostettavaa
päivän valoon semmoista, jota ei saa kuitata vain yhdellä yleisellä
lauseella.
"2) Kaduilla ja toreilla kuleksivat tyhjäntoimittajina sekä oppivat
näpistelemään."
Tiedättekö, ketkä muut kuleksivat samalla lailla tyhjäntoimittajina ja
näpistelevät torilla lihapalan sieltä, toisen täältä tahi haukkaavat
Viipurin rinkelin maalaismuijan kainalosta? Tiedättekö, mikä on
ihmisen uskollisin kotieläin, mutta myös suden lähin sukulainen?
Ja ymmärrättekö, kenen esimerkkiä silloin seuraatte, jos
tyhjäntoimittajina kuleksitte ja näpistelette? Ette suinkaan
opettajienne, niinkuin teitä on neuvottu, taikka raamatun hurskasten
pyhien -- vaan kulkukoirien. Elkää väittäkö, että nykyaikana vallitsee
yleinen työnpuute ja että te sentähden joutilaina kuleksitte! Pysykää
kauniisti kotonanne ja liekuttakaa nuorinta veikkoanne! Mitä te ulkona
teette? Eihän kesä ole kaupungin lapsia varten.
"3) Rajaton vapaus (ei määrä-aikaa eikä -paikkaa)."
Tämä huomautus nähtävästi on aiottu vanhemmille, että hankkisivat
pojille kellon, jonka mukaan näiden olisi elettävä, taikka eivät
antaisi heidän mennä muuanne kuin niihin paikkoihin, mihin palotornin
kello näkyy.
"4) Eivät anna tietä, vieläpä tuuppivat vanhempia ihmisiä
ohikulkiessaan."
"5) Pilkkaavat ja kiusaavat raajarikkoisia."
Huomattava on, että valiokunta kaiketikin lukee raajarikkoisiin myös
"tilapäiset raajarikot" eli päihtyneet henkilöt, joiden kimpussa
poikalaumat luullakseni ovat paljoa useammin kuin muiden
raajarikkoisten, ja näiden pilkkaaminen tietysti on suuri synti.
"6) Tunkeutuvat maksutta huvipaikkoihin."
"7) Huomauttajille antavat karkeita vastauksia."
"8) Tappelevat laitakaupungeilla; järjestetyt kivisodat väliin.
Pahimpia paikkoja tässä suhteessa ovat Kolikkoinmäki, Havi,
Tiiliruukki, Neitsytniemi ja Sorvali, jossa veden sijaan rauhalliselle
käyjälle sataa kiviä ja joka muutenkin on tunnettu otolliseksi kaikkien
paheiden taimilavaksi."
"9) Keräävät paperossien päitä, tuhraavat tulitikkuineen ja tekevät
tulenvaaraa."
Tahtoisin tämän johdosta kiinnittää nuorison huomiota siihen
asianhaaraan, että Muurahaisyhdistys, joka muuten kehottaa keräämään
kaikenlaista rojua, ei ilmota ottavansa vastaan paperossin päitä, vaan
kyllä sikaarin pätkiä. Niin että kerätkää vain noita viimemainittuja.
"10) Kiroavat ja puhuvat tuhmuuksia."
"11) Piirustelevat seiniin ja yleisiin paikkoihin hävyttömiä kuvia ynnä
kirjoituksia."
Vanhempien, holhojain y.m., "jotka tainten terveyttä toivovat",
olisi tämän epäkohdan ehkäisemiseksi annettava lapsille
tilaisuus säännölliseen puunleikkaukseen sekä piirustus- ja
kirjoitusharjoituksiin kotona. Niille taas, joiden taideaisti vaatii
yleisiä paikkoja kuvilla ja leikkauksilla koristeltavaksi, tahtoisin
huomauttaa, että aina panisivat oman nimensä kunkin teoksensa alle. Se
on taidehistorialliselta kannalta paljoa tärkeämpi kuin kuvatun esineen
nimi, sillä jos kuva on jotakuinkin onnistunut, on sitä selittävä
kirjoitus aivan tarpeeton.
"12) Varastavat syksyin kasvitarhojen tuotteita, hiipimällä ojia myöten
niihin illoilla ja öillä."
"13) Esplanaadissa y.m. puistoissa katkovat puiden ja pensaitten oksia,
tallaavat nurmen, keikkuvat aidoilla ja jahtaavat risinkkapyssyillä
pikkulintuja, joita vastaan myös ankaraa hävityssotaa käyvät kaupungin
liepeiden lähimetsissä, joissa kortinlyöntiäkin harjoitetaan."
"14) Varastavat veneitä ja upottavat niitä, avaamalla tapit, särkien
lukot y.m."
Tämä jo on suurten pahantekijäin työtä. Siitä syystä, että
sensuuntaiset vehkeet eivät aikoinaan kuuluneet minun ohjelmaani, on
minun mahdoton selittää, mitenkä veneitä voi upottaa särkemällä niistä
lukot, niinkuin valiokunnan tietoon näkyy tulleen.
"15) Varastelevat tyhjiä pulloja ja tekevät saadulla rahalla
vaihtokauppaa."
Toivoakseni ei valiokunnan tarkoitus ole, että vaihtokauppa
semmoisenaan olisi hyljättävä, sillä sehän se on Viipurin kaupungin
elinehto. Vaan pääponsi lienee se, että liikekapitaali on
hankittava jollakin vähä kunniallisemmalla keinolla kuin suoralla
varastelemisella, ennenkuin on päässyt edes kauppapalvelukseen.
"16) Omenajaalat ja makeiskauppiaat ovat vaarassa syksyllä."
Vaarassa tahtovat syksyisin olla näillä Suomenlahden perukoilla muutkin
purjehtijat, eikä ainoastaan omenajaalat, mutta näillä viimemainituilla
on -- lienee valiokunnan tarkoitus sanoa -- vihollisia pelättävänä myös
maan puolelta, semmoisia, jotka ilmaiseksi haluavat maistella, mistä
arvosta lasti on. Tämä nuorison taipumus ei minun käsittääkseni
kuitenkaan ole ehdottomasti ristiriidassa omena- ja makeiskauppiasten
oman edun kanssa. Kun nuorena saa kehittää makuaistiansa, niin sen
uutterampia ostajia heistä voi toivoa tulevaisuudessa. Annetaanhan
teaatteriinkin joku määrä vapaalippuja koulunuorisolle, että heidän
taideaistinsa heräisi ja heistä sittemmin tulisi ahkeroita teaatterissa
kävijöitä. Nykyisessä muodossa on tällä makeisiin totuttautumisella
kuitenkin näpistelemisen luonne, jonka poistamiseksi voisivat
tämänlaatuiset kauppiaat antaa jonkun vapaatunnin viikossa, esim.
kymmenelle pojalle kukin.
"17) Hankkivatpa olutta ja 50 pennin punssiakin, kun sattuu."
Siitä näkee, että omenakauppiaillekin voisi valua rahaa pojilta, jos
vaan asia viisaasti järjestetään. Eihän 50 pennin punssi taida niin
mainiota olla, ettei sitä vielä sillä ijällä hennoisi vaihtaa hyviin
omeniin.
Tähän vihdoin loppuu kansakoulunopettajain valitseman valiokunnan
luettelo oppilastensa ansioista. Kauniita lapsia, täytyy myöntää. --
"Mitä syntiluettelosta puuttuu, josta kannattaa huomauttaa, voi
toimitus lisätä", sanoo valiokunta lopuksi. Minusta on ylläoleva
luettelo siksi tarkkojen tuntijain kädestä lähtenyt, ettei ainakaan
minulla ole mitään lisäämistä. Kehotan vaan nuoren kansan lukemaan tätä
syntikirjaansa aamuin illoin. Samalla huomautan heille, että minä en
edes ole tahtonut sitä kaikkein mustimmassa muodossa julkisuuteen
tuoda. Minulla on se vahva vakaumus, että missä ei kodin vitsa eikä
koulun rottinki auta, siinä auttaa lievempikin sanomalehtikirjoitus.
Samaa mieltä näyttää olleen valiokuntakin.
"RAHAT TAI HENKI!"
Elämänohjeita esikaupunkilaisille.
Ystävälläni Esa Huttusella on monesta asiasta toisenlainen käsitys
kuin minulla, ja sentähden me usein joudumme keskusteluihin, jotka
joskus muodostuvat laajaperäisiksi väittelyiksikin. Mutta näissä
mielipiteittemme vaihteluissa me aina noudatamme mitä suurinta
tyyneyttä, sävyisyyttä ja kohteliaisuutta toistemme suhteen, antaen
keskustelun liikkua ja edistyä vain aatteellisella pohjalla. Jos me
menisimme mieskohtäisuuksiin, niinkuin useasti näemme tapahtuvan, voisi
ystävyytemme piankin kylmetä ja me saattaisimme käydä käsikähmään,
josta taas olisi seurauksena, että minä ennen pitkää tulisin
kykenemättömäksi jatkamaan keskustelua. Esa on näet hirmuisen vahva
mies.
Yleensä voi sanoa, että Esan kanta suurissa yhteiskunnallisissa
kysymyksissä on ihanteellisempi kuin minun. Missä minä näen ainoastaan
kurjuutta ja turmelusta, joka auttamatta vie perikatoon kansan ja maan,
siinä hänen lapsellinen, puhdas sydämensä aina keksii jonkun
lohduttavan selityksen, jonkun valopuolen, joka taas sytyttää uutta
toivoa minunkin rintaani. Hän ei koskaan hyväksy väkivaltaa, vaikka on
niin vahva mies. Ei sotia eikä tappeluita edes itsensä puolustamiseksi.
"Järki-ihmisten kanssa täytyy tulla toimeen järkevällä puheella -- aina
ja kaikissa vaiheissa", on hänellä tapana sanoa.
Viime kesäkuun alusta, kun Esa muutti asumaan Kolikkoinmäelle, olen
kuitenkin ollut siinä uskossa, että hän ennemmin taikka myöhemmin
alkaisi horjua vakaumuksessaan. Tahallani olen nyt öiden pimetessä
koettanut sekä aineellisten että henkisten nautintojen avulla pidättää
häntä luonani kaupungissa niin myöhään kuin suinkin. On näet tullut
tiedokseni, että Kolikkoinmäelle ei ole pimeinä iltoina niinkään hyvä
mennä yksinäisen vaeltajan, varsinkin jos hänen periaatteensa estävät
häntä käyttämästä niitä puolustuskeinoja, joita luonto ja hyvät sepät
ovat meille antaneet.
"Eikö siellä ole rauhatonta öiseen aikaan?" kysäsin kerran, kun Esa oli
muutamia viikkoja asunut Kolikkoinmäellä.
"Riippuu siitä, mitä rauhattomuudella tarkoitamme. Sinusta se voisi
olla kylläkin rauhatonta, minusta ei. Katsoppas, veli, minä lähden aina
siitä otaksumasta, että tämä uskonnollinen, heinää tekevä Suomen kansa
on kauttaaltaan rauhallista, mutta jos se jonkun mielestä osottaa
rauhattomuuden oireita, niin hän joko käsittää asian väärin tahi sitte
itse on suorastaan pakottanut toiset rauhattomuuksia tekemään. Ajaa
esim. aamupuoleen yötä pari kolme hevoskuormaa enemmän taikka vähemmän
päihtyneitä Viipurin herroja portilleni, lyövät oviin ja ikkunoihin,
että helisee, parkuvat ja hoilaavat; kova onni näet satutti minut
asumaan semmoiseen taloon, jonka entisillä eläjillä oli ollut laajoja
tuttavuuksia kaupungissa. Sinä tietysti, jos sinut sillä tavalla
herätettäisiin makeimmasta unestasi, hyökkäisit ase kädessä ulos heidän
kimppuunsa. Siihen tulisi naapureita ja paraimmassa tapauksessa
poliisejakin. Rauhattomuus olisi valmis, vai mitä arvelet?"
"Niinpä kyllä saattaisi käydä."
"Jaa, sen arvasinkin. Menisi tunti tai kaksi, ennenkuin uudestaan
saisit kiini unen päästä. Sitte tulisivat poliisitutkinnot, oikeusjutut
y.m. ikävyydet, joihin menettäisit monta vakaista työpäivää. Minä
sensijaan suoriun asiasta vähemmässä kuin puolessa tunnissa. Ensinnäkin
pukeudun huolellisesti, sillä se tekee aina hyvän vaikutuksen
tuntemattomiin. Sinä kaiketi tekisit rynnäkön alusvaatteissasi?"
"Hyvin luultavaa. Mutta mihinkä toimiin sitte ryhdyt?"
"Sitte menen kohteliaasti heidän puheilleen ja pakisen seuraavaan
tapaan: Herrat ovat nähtävästi tulleet tänne tarkastamaan työväen
asunto-oloja, ja se onkin paikallaan. Eikö näin yöllä? Elkää turhaan
peitelkö asiaanne! Enhän minä tahdo mitään salata. Olen päinvastoin
vointini mukaan altis avustamaan teitä kaikessa, mikä tulee yhteiseksi
hyväksi. Voin kyllä ymmärtää, että nykyisenä vaarallisena aikana herrat
eivät ehdi toimittaa kaikkia tarkastuksia päiväseen aikaan; sentähden
kunnioitan hartauttanne peljättävän koleravaaran torjumisessa. Minä
en ole niitä, jotka eivät osaa antaa arvoa itsensäuhraavalle
velvollisuuden tunnolle. Niin, mutta mitäs pitkistä puheista! Etupäässä
herrat kai haluavat tarkastaa ulkohuoneitamme täällä pihan perällä.
Ehkä suvaitsette myös ottaa näytteitä baktereoloogista tutkimusta
varten, vaikka minun tietääkseni ei ainakaan meidän perheessä ole ollut
arveluttavampia vatsataudin kohtauksia. Käykää vaan pihaan, olkaa
hyvät; minä otan ja sytytän lyhdyn. -- Usein ovat herrat kääntäneet
hevosensa ja lähteneet ajamaan tiehensä jo ennenkuin olen päässyt tämän
esitelmäni loppuun asti. Kertaakaan ei ole tapahtunut, että kukaan
olisi jäänyt odottamaan minun tulevan lyhdyn kanssa. Siinä näet, että
röyhkeyden ja väkivallan käyttäminen tämmöisissä tilaisuuksissa ei
ainoastaan ole tarpeetonta, vaan epäedullistakin sille, joka rakastaa
rauhaa ja tahtoo välttää rauhattomuutta. Nyt viime aikoina on minun
ainoastaan harvoina öinä enää tarvinnut tämän asian tähden nousta
vuoteeltani, ja toivoakseni nuo käynnit vähitellen kokonaan loppuvat."
Otin sitte puheeksi sen seikan, kuinka hän iltasin pääsee sivu kaikista
niistä juomarijoukoista, joita sanotaan vilisevän Kolikkoinmäen tien
varsilla.
"Tavallisesti ne eivät tee mitään sille, joka ei heitä häiritse
moittivilla tai säälivillä silmäyksillä tahi nenännyrpistyksillä.
Kerran kumminkin -- se oli juhannusyönä -- näytti asema mäkirinteessä
niin uhkaavalta, että minun täytyi turvautua erityiseen sotajuoneen.
Heittäysin näet minäkin päihtyneeksi, karjuin ja hoipertelin pahemmin
kuin kukaan heistä -- ja katso, kunnioituksella he väistyivät syrjään
kahden puolen tietä. Vielä jonkun aikaa minun mentyäni he olivat
äänettöminä pelkästä kateudesta, kuten minulla on syytä luulla."
Täytyy myöntää, että Esa uskollisesti, vaikka ei siltä yksipuolisesti,
sovittaa käytäntöön periaatteensa. Semmoinen on oikea aatteen mies. Ja
hänen uskollisuutensa on tähän saakka aina tullut palkituksi.
Viimein olen minäkin ruvennut luottamaan Esan periaatteeseen siinä
määrässä, että muutamana pimeänä iltana uskalsin lähteä yksin ja
aseettomana hänen luokseen Kolikkoinmäelle. Kun en tarkoin tuntenut
tietä ja omissa ajatuksissani astuin, tapasin pian itseni harhailemasta
milloin kivikkorinteillä, milloin taas vesiperäisissä vesakoissa, enkä
oikein tiennyt, mitä suuntaa oli mentävä. Jo jonkun aikaa olin ollut
kuulevinani hiljaisia askeleita lähettyvillä, ikäänkuin minua
seurattaisiin. Mutta oli niin pimeä, etten voinut nähdä mitään. Aloin
jo lohduttaa itseäni sillä, että mielikuvitus se vaan lyö leikkiä
kanssani, kun yht'äkkiä kuuluu käheä kuiskaus milt'ei korvani juuresta:
"Ken se on?"
Kylmä väre valahti läpi ruumiini. Käännyin katsomaan sinnepäin, mistä
ääni tuli, ja näin kaksi miehen haahmoa muutaman askeleen päässä
pensaikossa. Ennenkuin ehdin mitään vastata, oli jo toinen
kauluksessani.
"Rahat tänne, olipa paljon taikka vähän!" sähisi äskeinen käheä ääni.
"Kerjääminen on tässä kaupungissa kielletty, kuuleppas", ärjäsin minä
ja tavotin portin avainta taskustani. Mutta sitä ei ollutkaan. Minähän
olin päättänyt turvautua Esan periaatteeseen, vaikka en sitä heti
muistanut. Nyt se kuitenkin täytyi tehdä, sillä muuta neuvoa ei ollut.
Jos olisi ollut portin avain tai puukko muassani, olisin vielä tämän
kerran seurannut omia periaatteitani. Sillä tässä oli melkein liian
vakava kysymys alottelijalle. Esalla luultavasti olisi ollut suurikin
nautinto näin oivallisesta tilaisuudesta, mutta minä olisin suonut
saavani alkaa uuden uran vähemmän vaarallisissa oloissa. Sitte
tottuneempana ja harjaantuneempana olisi kyllä saanut tämmöinenkin
tulla.
Kaikissa tapauksissa hämmästytti rohkea esiintymiseni miestä senverran,
että hän irrotti kätensä kauluksestani ja meni toverinsa luokse. Kuulin
heidän kuiskailevan keskenään hetkisen, sitte toinen yskähti pari
kertaa kulkkunsa selvittämiseksi, astui eteeni ja sanoi jotenkin
päättävällä äänellä:
"Rahasiko annat vai henkesi?"
Järki-ihmisten kanssa tulee toimeen järkevällä puheella -- se oli Esan
opetus, ja sitä piti minun nyt ruveta koettelemaan, vaikka itsekin
huomasin, että se minulta kävi kömpelösti.
"Panehan nyt tupakka aluksi!" sanoin ja ojensin rosvolle paperossin.
Vaistomaisesti tarttui hän siihen, mutta samassa ikäänkuin havahti ja
viskasi sen metsään. Toinen mies myös läheni arveluttavan likelle.
"Vai sinun tupakoitasi tässä! Rahat taikka henki!"
"Niinkuin itsekin voitte käsittää, en mielelläni luopuisi
kumpasestakaan", vastasin. "Rahani olen saanut raskaalla työllä, ja
henkeni on myös minulle kallis. Eikä ainoastaan itselleni, vaan myös
omaisilleni. Sitäpaitsi ei esittämänne vaihtoehto ole täysin
johdonmukainen eikä tarkka. Teille nimittäin ei ole yhdentekevä,
annanko rahani taikka annanko henkeni, sillä jos voisin antaa henkeni
ja pitää rahat, niin teillä ei olisi mitään hyötyä siitä, jos
ottaisittekin henkeni. Ei myöskään minulle ole samantekevä, luovunko
hengestäni vai luovunko rahoistani. Tietysti minä paljoa ennemmin
pitäisin henkeni kuin ne pari markkaa rahaa, mitä minulla on. Mutta
asianlaita on oikeastaan niin, että jos te kerran otatte minulta
hengen, niin te myös viette rahat; taikka minun kannaltani katsoen: jos
minä kerran menetän henkeni, niin menevät minulta myös rahat. Te olette
esittäneet asian siinä valossa kuin olisi kysymyksessä toinen taikka
toinen: rahat taikka henki, vaikka tässä epäilemättä on kysymys
molemmista, jos nimittäin minä en suostuisi hyvällä antamaan rahojani.
Pyydän teitä huomauttaa tästä ajatusvirheestä, sillä voitte vastedeskin
tulla tekemään samansuuntaisia ehdotuksia."
"Onko se hullu, vai luuleeko se meitä hulluiksi?" kuulin miesten
kyselevän toisiltaan.
"Elä mökise siinä, panet pään sekasin meiltäkin..." keskeytti vihdoin
toinen heistä minun selitykseni.
"Asia on päivän selvä. Ehkä kumminkin vielä suuremman selvyyden
saavuttamiseksi otamme pienen esimerkin --"
"Me otamme sulta rahat ja kellon. Joutuun tänne! Koko yön tässä
seisotat lörpötyksilläsi."
"Tarkoitukseni ei ollut häiritä teitä elinkeinonne harjottamisessa eikä
riistää teiltä kylläkin kallista aikaanne. Tahdoin vain huomauttaa
pienestä epäjohdonmukaisuudesta alkuperäisessä vaatimuksessanne,
joka --"
"Kuule, mikä sinä oikein olet, hullu vai viisas? Tiedätkö edes
nimestäsi?"
"Tiedän kyllä, ja jos ette katso sopimattomaksi, voin sen sanoa
teillekin. Minä olen Kaapro Jääskeläinen."
"Oikeinko totta! Olisit heti sanonut, niin tässä olisi päästy hyvin
vähillä puheilla. Milloinka sinunlaisellasi miehellä on ollut rahaa
asiaksi asti -- mokomallakin kirjailijalla! Ja tappaa sinua taas ei
viitsi. Mutta ethän pane meitä lehteen?"
"En toki. Voisitte kumminkin palkita minulle tämän ajanhukan,
opastamalla minut ystäväni Esa Huttusen asunnolle. Olen tainnut kävellä
vähä harhaan, kun en ole monasti liikkunut täälläpäin."
Miehet tekivät työtä käskettyä ja veivät minut aivan lähelle Esan
kotia. Sitte puikkivat metsään taas. Oli kuin olikin Esalla oikein
siinä, että tämä kansa on pohjaltaan rauhallista. Ei meistä ole
rosvoiksi.
Nyt kun kesä jo kallistuu syksyn puoleen ja yöt arveluttavasti
pimenevät, olen tahtonut piirtää nämä rivit opiksi ja ojennukseksi
niille, jotka asuvat rauhattomissa esikaupungeissamme. Ja miks'ei myös
muille, jotka sattuvat semmoisiin tilaisuuksiin kuin ne, mistä Esa
Huttunen ja minä olemme niin kunnialla selvinneet.