Moni on minulta kysellyt, mikä mies on oikeastaan Esa Huttunen, josta
niin usein olen puhunut ja kirjoittanut.
Pitäisihän teidän hänet tuntea. Onhan hän kansallisen suomalaisen
puolueen pylväitä kaupungissamme, nousevan suomalaisen porvaristomme
kukkasia "sekä henkisessä että aineellisessa suhteessa." Henkisten
kykyjensä puolesta hän jo synnynnältään kuuluisi kukkasiin missä
yhteiskunnassa tahansa. Mutta päästäkseen aineellisessa suhteessa
samaan onnelliseen asemaan, täytyi hänen suorittaa -- minun nähdäkseni
-- mitä suurinta itsekieltämistä vaativa mainetyö. Sanotaan sanassa,
että helpompi on kamelin käydä neulansilmän lävitse kuin rikkaan päästä
taivaan valtakuntaan. Omasta puolestani en ole ollut tilaisuudessa
näkemään kumpaakaan temppua, enkä siis pysty vertailemaan niiden
helppoutta ja vaikeutta. Mutta sen voin täydellä varmuudella sanoa,
että helpompi on porsaan hypätä vanteen lävitse kuin köyhän miehen
ponnahtaa rikkaitten joukkoon.
Esa Huttunen pääsi varoihin "naimisen kautta" -- eli toisin sanoen
joutui naimisiin, pyrkiessään rikkautta kohden. Ja tämä Esan naimisiin
meno oli oikea mainetyö kaikkien hänen ystäväinsä silmissä. Sillä se
vaimo, joka hänelle annettiin, oli viime vuosisadan ensimäiseltä
neljännekseltä, enemmän kuin kolmekymmentä vuotta vanhempi Esaa, vaikka
Esakaan ei enää ollut pilan nuori. Vaimo elää vielä, ja sitäpaitsi on
Esalla ilman omaa syytään kunnia olla isänä kahdeksalla pojalla ja
neljällä täysikasvuisella tyttärellä, joista nuorin ikänsä puolesta
parhaiten olisi sopinut hänelle pariksi. Molempain -- sekä poikain että
tyttöjen -- suhteen on hän yhtä edellä hurskaasta Jopista.
Ja kuitenkaan ei hän koskaan ole kironnut syntymä- eikä edes
hääpäiväänsä. Eikä hän muutenkaan kiroile liiaksi. Ennen poikamiehenä
kuulin hänen joskus vähemmän valituilla sanoilla puhuvan
vekselinlankeamispäivästä, mutta nyt hänellä ei ole vekseleitäkään
enää. Hän on hyvinvoipa, arvossa pidetty mies ja kaikin puolin
tyytyväinen onneensa.
Ei kumminkaan ihan kaikin puolin.
Hän valittaa perhettään liian pieneksi. Arvatkaapas, mistä syystä!
Kun tässä muutamana päivänä kävin Esan luona, tuli hän puita
pilkkomasta ja kantoi tullessaan sylyyksen kamariinsa sekä alkoi
viritellä tulta uuniin.
"Eikö sulla ole nuorempaa väkeä tuohon puuhaan?" kysyin häneltä.
"Eipä näy olevan kotosalla ketään. Kalle taitaa olla
Kauppaseuran ja Ville Työväenyhdistyksen kokouksessa, Antti V.P.K:n
soittoharjotuksessa, Pekka Nuorison Raittiusseuran iltamassa, Heikki
Kauppapalvelijain yhdistyksen juhlatoimikunnassa, Iivo Suomalaisen
seuran pukutanssissa, Bruno Reippaan voimistelussa ja Junnu Karjalan
Kaiun lauluharjoituksessa."
"Entäs tytöt, missä ne ovat?"
"Liina on Pakanalähetyksen ompeluiltamassa, Maiju Nuorisoseuran
perheiltamassa, Emma Sivorin köörissä ja Fanni Ahdin laulussa. Ei tässä
taas saa nappia nuttuunsa, ennenkuin keväällä", sanoi hän huoaten.
"Ainahan noista toki joku sattunee kotiin, sillä harvoin niillä
yht'aikaa lienee kokouksiaan."
"Niinkö luulet? Jos ne kuuluisivatkin ainoastaan yhteen
seuraan kukin, voisi joku joskus sattua kotiinkin. Mutta kun
kuuluvat moneen jok'ikinen, eivät ehdi muuta kuin syömässä
pistäytymään hätäjälin. Äsken mainittujen lisäksi istuu Kalle vielä
Kolikkoinmäen raittiusseuran johtokunnassa sekä Teollisuus- ja
Puutarhuriyhdistyksissä. Ville käy joskus Suomalaisessa klubissa ja
Kirjallisuusseurassa sekä on sitäpaitsi johtavana miehenä
Koneenkäyttäjä- ja Mekaanillisessa ammattiyhdistyksessä. Antti on
Taiteenharrastajain sihteerinä ja puuhailee parastaikaa muutoksia
Ajurien ja Vetomiesten sääntöihin sekä kyhäilee kilpakirjoitusta
T.V.Y:n Puhujayhdistykselle. Pekka liehuu Raittiusseurain
Keskustoimikunnassa, Kirvesmiesten ammattiyhdistyksessä ja kuuluu
T.V.Y:n soittokuntaan. Heikki taas saman yhdistyksen laulukuntaan ja
Liiton torvisoittoon sekä Puuseppäin ammattiyhdistykseen. Iivo on
Musiikkiystäväin yhdistyksessä, laulaa Kirkkoköörissä, käy pitämässä
puheita Kirjanpainajain yhdistyksessä ja Ahti-raittiusseuran iltamissa.
Bruno kuuluu kesät Purjehdusyhdistykseen ja Soutuklubiin, talvet taas
Luistinklubiin ja Hengenpelastusseuraan sekä koettaa ensi tilassa
päästä Laivanpäällysmiesyhdistykseen; Matkailijayhdistyksen jäsenenä
hän on kesät talvet. Junnu kirjoittautui Kansanopistoseuraan ja
johonkin ammattiyhdistykseen, vaikka en muista oliko se Suutarien vai
Räätälien; myös kuuluu hän Yritys-nuorisoseuraan ja nuorukaisten
puhujayhdistykseen Vesaan sekä Kipinä-lauluseuraan. Tytöt ovat kaikki
raittiusseuralaisia, joko Vellamon neitosia tahi jäseniä mikä Viipurin,
mikä Papulan, mikä Sorvalin raittiusseurassa, kuuluvat Naisyhdistykseen
ja sen ohessa viiteen tai kuuteen lauluseuraan ja vähintäin kolmen eri
yhdistyksen näyttelijöihin -- paitsi Liina, joka jo ikänsäkin vuoksi on
uskonnollinen. Hän kuuluu Siveellisyyden Ystäviin ja ompelee ei
ainoastaan pakanamaailmaa varten, vaan myös kotimaisen lähetystoimen,
köyhäin kansakoululasten y.m. tarpeiksi. Jos olisin minäkin köyhä
kansakoululainen tahi koti- tai ulkomaalainen pakana, pitäisi hän kyllä
huolen vaatetuksestani."
"Onhan teillä pari piikaakin. Missä ne ovat?"
"Tarkastamassa Naispalvelijain yhdistyksen pöytäkirjaa. Kuuluvat
valitun siihen toimeen. Vaikka -- näin meidän kesken -- minua vähän
epäilyttää, kun tuota tarkastusta on kestänyt milt'ei joka ilta nyt
syyspuoleen. -- Kun on, niinkuin minäkin, tavallaan johtavassa asemassa
ja nauttii puolueensa luottamusta, niin täytyyhän sitä ottaa osaa
aikakauden harrastuksiin. Itse en kuulu kuin Pamaukseen ja
Talonomistajain yhdistykseen sekä Maanviljelys-, Hevosystäväin ja
Eläinsuojelusseuroihin, jotka työskentelevät verraten vaatimattomasti,
vaan perheeni kautta tulen kannattaneeksi enimpiä kaupungissamme
työskenteleviä yleishyödyllisiä seuroja. Tosin en siinä määrässä kuin
haluaisin. Kyllähän minulla riittää sekä varoja että perhettä enemmän
kuin monella muulla, mutta, niinkuin näet, tahtoo viimemainittu
sittenkin loppua kesken."
"Entäs arvoisa emäntäsi, vieläkö hän ottaa osaa ajan rientoihin?"
"Etkö kuule? Kyllä hän on pysynyt mukana, hänkin."
Aivan oikein. Kun pörhistin korviani, kuului jostain viereisestä
huoneesta hiljainen harpunsoitto sekä värisevä naisen ääni, joka
innostuksella veteli Pelastusarmeijan uusinta marssia: "Se oli onnen
päivä se."
Tähän laatuun se on se "talvisesonki", joka Esa Huttusen sanoen "on
vähä liika pullistus näin pienelle kaupungille ja varsinkin pienille
perheille, kun vielä tulevat lisäksi teaatterit, konsertit, alituiset
arpajaiset y.m."
Melkeinpä luulen, että Esa nykyisen vaimonsa kuoltua olisi valmis vielä
kerran menemään naimisiin yhtä lapsirikkaan lesken kanssa, saadaksensa
vihdoinkin kokoon perheen, joka osapuilleen riittäisi yhteiskunnassamme
ajelehtivain aatteiden palvelukseen.