Oli aamusta ja päivästä tullut toinen ehtoo. Ystävykset istuivat taas
entisellä paikallaan pyöreän pöytänsä ääressä. Torkkeli oli kertomassa.
"Minä tulin Viipuriin aikaseen aamulla. Ajoin näet loppumatkan
junalla."
"Junalla?"
"Niin, junalla. Voin kyllä arvata, että veljet eivät tunne sitä
kulkuneuvoa. Outo laitos se oli minullekin, enkä vieläkään ole sen
salaisuuksista täysin selvillä. Siinä oli joukko vaunuja, joita veti
raudasta rakennettu hevonen. Kulkuvoima saadaan jonkunlaisella
koneella, jossa pääasiana on veden kuumentamisesta syntyvä höyry.
Samanlaatuinen kone kulettaa myös laivoja, joten soutaminen ja
purjeiden käyttäminen on vähentynyt. Junat liikkuvat erittäin
rakennettuja n.s. rautateitä myöten, pitkin maita mantereita ja tekevät
hevoskyydin harvinaiseksi. Sentähden onkin hevosen hoito laiminlyöty.
Ennen niin kuuluisa Karjalan hevonen on menettänyt kaiken ryhtinsä,
niin että maan ratsuväelle tarvittavat hevoset täytyy tuoda Venäjältä.
Ihme vaan, etteivät vielä ole keksineet höyryllä käypiä sotahevosia.
Tosin sain monestikin nähdä ratsastajia, joilla hevosen asemesta oli
allaan suuri pyörä; sitä jaloillaan kiertäen he kiitivät huimaa
vauhtia. Mutta siinä olivat ratsastajan kädet ja jalat kiini koneen
hoidossa, niin että heillä ei olisi mahdollisuutta taisteluun muilla
aseilla kuin ehkä hampaillaan."
"Kulkiko juna nopeasti?"
"Sangen nopeasti. Ja mukava siinä oli matkustaa. Viipuriin tullessa
alkoi niissä vaan tuntua omituinen tuoksu. Sierameni laajenivat
uteliaisuudesta, ja ennen pitkää ne huomasivat kohdanneensa tuttavan
entisiltä ajoilta. Vanha aatelisnenä ei petä. Paljo on 600 vuoden
kuluessa muuttunut, mutta musikan haju on ennallaan, ryssän musikan
haju. Sen laadun voitte arvata, kun ajattelette, että nenäni näin kauan
oli siitä säilyttänyt katkeran muiston. Kaikissa venäläisissä ei
kuitenkaan ole tätä hajua; oli toisia, joilla oli hieno hipiä,
parrattomat kasvot ja visertävä ääni. Ne ovat venäläisiä naisia,
ja he miellyttävät yhtä suuressa määrässä kaikkia aistimiamme.
Pääkansallisuutena Viipurissa ovat kuitenkin suomalaiset, enimmäkseen
karjalaisia."
"Kumpiko kansallisuus nyt kaupunkia hallitsee, venäläinen vai
suomalainen?"
"Ei kumpikaan. Ja sepä se onkin ihmeellistä. Hallitsevana osana on
kansa, jota ei kertaakaan mainita raamatussa ja jota minun tietääkseni
ei ihmiskunnan historiakaan tunne -- ikkefennomaanien kansa. Minulle se
oli ollut ihan tuntematon tähän asti, ja tietysti teille myös. Tosin
olemme tänne tulleiden edustajain kautta saaneet tietää monta uutta
kansaa, niinkuin tsheremissit, syrjäänit, hererolaiset y.m.m., joista
meillä ei ennen ollut aavistustakaan, mutta ikkefennomaanien kansasta
ei tänne ole saapunut ainoatakaan näytettä. Ja kuitenkin ovat he
kristityitä eivätkä ylimalkaan näyttäneet elävän suuremmissa paheissa
kuin heidän ympärillään asuvat kansat. Syynä lienee joku kirous
vanhoista synneistä. Muutamat ikkefennomaanit arvelevat olevansa Aasain
sukua, niinkuin mekin, ja siihen heidän kielensä hiukan viittaakin.
Mutta heidän luonteensa ja tekonsa puhuvat tätä olettamista vastaan. He
ovat yhtyneet ryssiin ja pitävät niiden avulla kaupunkia vallassaan.
Myös näyttävät he kavaluudessa olevan ryssien vertaiset, ellei
etevämmät näitä. Rauhallisen luonteensa takia ei suomalainen kansa,
vaikka onkin paljoa voimakkaampi, ole kukistanut ikkefennomaanien
valtaa. Yhteisissä asioissa tyytyy suomalainen äänestämään i ja 2
äänellä, samalla kuin ikkefennomaanit äänestävät 25:llä. Heillä on näet
semmoinen laki, ja suomalaiset pitävät pyhänä kaikkea lakia."
"Sillapa niitä on niin helppo kenen tahansa pitää orjuudessa",
huomauttivat toiset.
Hetken vielä näistä asioista juteltuaan kääntyi Torkkeli puhumaan
Viipurin kaduista.
"Muutamat niistä olivat suorat ja leveät, ja pitkin niiden vartta oli
korkeita patsaita, joihin oli kiinnitetty suoraksi pingotettuja
rautalankoja. Ensin ajattelin niiden olevan sitä varten, että jos
tulipalo hävittäisi kaupungin, jäisivät kuitenkin nämä langat
osottamaan katujen paikkaa ja niiden avulla voitaisiin kaupunki
uudestaan jakaa tontteihin. Mutta kun olin muutamia päiviä oleskellut
kaupungissa, sain selville, että näitä lankoja myöten kulkee ääni
pitkiä matkoja, joten ihmiset toistensa kanssa puhellessa saattavat
istua kukin kotonaan. Se vähentää jalkavaivoja ja helpottaa suuresti
ihmiselämää."
"Mutta eikö se saata ihmisiä vieraantumaan toisistaan?"
"Kyllähän se muuten voisi laimentaa seuraelämän tykkänään, jos ei olisi
vekseleitä."
"Mitä ne ovat?"
"Paperinsuikaleita, joilla pankeista lainataan rahaa. Niihin tarvitaan
useampia nimiä, jotka ovat jokaisen omakätisesti kirjoitettavat, ja
sentähden täytyy miesten käydä toistensa luona. Muutamista tuleekin
sillä tavoin hyvin ahkeria kylänkävijöitä ja miellyttäviä seuramiehiä."
Sitte Torkkeli taas palasi jatkamaan kuvaustaan Viipurin kaduista.
Meille siinä ei ollut mitään uutta, vaan kyllä hänen kuulijoilleen.
Enimmän he ihmettelivät viipurilaisten huonoa muistia, kun melkein
jok'ainoan täytyy maalata nimensä kadunpuoleiselle seinälle, että
naapurit tietäisivät, kuka missäkin paikassa asuu.