Pekka seisoi vielä havutukkinsa ääressä eikä edes päätäänkään
kääntänyt, vaikka me huusimme hänelle kaikki yhteen ääneen, että tulisi
katsomaan, kun lamppu pannaan palamaan.
Yhdessä avauksessa syöksähdimme tupaan koko lapsilauma.
Mutta siinäpä meille jo tulikin seisaus. Lamppu olikin jo pantu
palamaan ja loisti katosta meitä vastaan niin kirkkaasti, ettemme
osanneet muuta kuin silmät sirrallaan siihen tirkistellä.
--Ovi kiinni, ostolämmin! huusi ääni pöydän päästä.
--Lentävät kuin kanat tuleen, kuului äiti toruvan karsinasta päin.
--Ei tuo kumma ole, jos sitä lapset säikähtävät, koskapa minä, vanha
ihminenkään, en osaa muuta kuin päivitellä, kuului kievarin vanha
emäntä sanovan.
--Mutta joka paikkaan se meidänkin tyttö ennättää, sanoi lautamiehen
miniä.
Kun silmät alkoivat vähän selvitä, huomasimme me vasta, että tupa oli
naapurin väkeä puolillaan.
--No, tulkaa nyt lapset vähän likemmäksi, että oikein näette, puhui isä
paljoa lempeämmällä äänellä kuin äsken.
--Kopistelkaa lumi jaloistanne ja tulkaa tänne karsinaan, täältä se
oikein korealta näyttää, sanoi taas vuorostaan äiti.
Kuurtaen kaartaen me kiersimme äidin luo ja istuimme kaikki rinnakkain
hänen viereensä penkille. Nyt me vasta hänen turvistaan uskalsimme
oikein ruveta lamppua tarkastelemaan. Emme juuri olleet ajatelleet,
että se ihan tuolla tavalla palaisi, kuin se nyt paloi, mutta kun taas
mietimme sinne ja tänne, niin kyllä se tuossa nyt paloi, niinkuin
pitikin. Ja kun vielä vähän aikaa katselimxne, niin tuntui meistä, kuin
olisimme jo aikoja sitten ajatelleet, että sen pitäisi palaa, niinkuin
se nyt paloikin.
Mutta sitä emme kuitenkaan osanneet ymmärtää, mitenkä tuli oli saatu
tuonne lasin sisään. Kysyimme sitä äidiltä, mutta äiti sanoi:
»Tottapahan sitten saatte nähdä».
Kilvan kyläläiset lamppua kiittelivät, ja mikä mitäkin sanoi. Kievarin
vanha emäntä sanoi, että »sehän paistaa ihan yhtä tasaisesti kuin
taivaan tähti». Kipeäsilmäisestä lautamiehestä oli se siitäkin syystä
mainio, »ettei siitä ollenkaan savua lähtenyt, jotta sitä saattaisi
vaikka kamarissakin polttaa, eivätkä seinät mustuisi ollenkaan». Siihen
sanoi isä, että »kamaria vartenhan se alusta pitäen on tehtykin, mutta
hyvä se on näin pirtissäkin, kun ei tarvitse monen päreen kanssa
tuhrata, ja tällä yhdellä tulella näkee koko joukko, vaikka kuinka
monta olisi».--Kun äiti virkkoi, »ettei kirkon pienempi ruunukaan sen
kirkkaammin valaise», niin isä käski minun ottaa aapisen ja mennä
ovensuuhun koettamaan, tokko tuolla lukea näkisi. Minä menin ja aloin
lukea »Isämeitää». Mutta silloin kaikki sanoivat, että »se poika osaa
sen ulkomuistista». Silloin äiti sieppasi minulle virsikirjan hyllyltä,
ja minä rupesin lukemaan »Jerusalemin hävitystä».
--No, ei häntä kummempaa ole vielä ennen nähty! ihmettelivät
kyläläiset.
Sitten isä vielä sanoi, että »jos kellä olisi nuppineula, niin saisi
viskata sen lattialle, ja se kyllä paikalla löytyisi».
Lautamiehen miniällä oli nuppineula rinnassa, mutta kun se heitti sen
lattialle, niin se menikin sillan rakoon, eikä sitä löydetty, vaikka
mitä olisi tehty.