Hirvo tuli totiseksi: "Paettava! Minne me sitten pakenisimme?"

"Jonnekin pohjoiseen, etelään ei käy lähteminen. Mene satuloimaan kaksi

parasta hevosta! Aarteeni ovat valmiina matkaa varten. Mutta kiirehdi,

rakas, kysymyksessä on henkemme!"-- --

Illan hämärässä nelisti kaksi ratsua Kiovasta pohjoiseen. Päivien

päästä he pääsivät Holmgårdiin, jossa Hirvo möi molemmat ratsut. Sattui

niin onnellisesti, että voiolaisia kauppiaita oli juuri lähdössä

kotimatkalle, ja Hirvo ja Tsaj pääsivät heidän veneissään Karjalaan.

Täällä he kuljeksivat sinne ja tänne eksyttääkseen jälkiään. Vihdoin

viimein he kuitenkin päätyivät Osmalaan, joka kaiken aikaa oli ollut

Hirvon matkan määränä, sillä hän oli kuullut paljon Osmalasta, vieläpä

lapsuudessaan kerran nähnytkin vanhan Osman. Mutta vanha Osma ei enää

elänytkään. Hän oli talvella kuollut ja koko heimonsa saattamana

kätketty isien kuusikkoon. Hänen poikansa, iäkäs mies tämäkin, otti

tulijat hyvin vastaan.

Seuraavana päivänä jäivät Hirvo ja Osma sattumalta kahden pirttiin. Nyt

kertoi Hirvo Osmalle pulmallisen asemansa. Osma tuli tuiki totiseksi.

Hän mietti kauan. Vihdoin hän virkkoi: "Kaukana pohjoisessa on meillä

eräsauna. Se on ainoa turvallinen pakopaikka, jonka näillä mailla

tiedän. Sinne voisitte jäädä toistaiseksi."

"Valitsemisen varaa ei meillä ole, siksipä menemme sinne", sanoi Hirvo.

Eräänä yönä Osma saattoi pakolaiset tuonne kaukaiseen eräsaunaan.

"Tänne ei osaa ainoakaan ihmisjalka. Täällä saatte varmasti olla

rauhassa koko syksyn ja talvenkin jos tarvitaan. Ruuasta pidän kyllä

huolen." Näin puheli Osma lähtiessään.

Miten yksinäiseltä tuntuikaan täällä salon sydämessä niistä, jotka

vastikään olivat jättäneet Kiovan ihmisvilinän ja ruhtinaan iloiset

pirtit! Molemmat he lisäksi olivat niitä ihmisiä, jotka eivät tajua

luonnon ihmeellistä, syvää kieltä, eivät tunne siinä oman sisimpänsä

sykähdyksiä. Siksipä ottikin alakuloisuus heidät valtoihinsa, vaikka

Hirvo metsästi ja kalasti, Tsaj taas puuhaili taloustoimissa.

Yksinäisillä kalamatkoilla muistuivat Hirvon mieleen kotoiset selät ja

saaret, nuo lapsuuden tutut paikat Suomessa. Hän muisti aivan tarkoin

jokaisen saaren, selän, poukaman. Keväisin kalat polskivat lahdelmalla,

ja salmen rannalla kukki pihlaja ja tuomi. Oi, ihana oli tuo lapsuuden

maa, Suomi! Ja siellä kevätlehdoissa asteli impi -- Kultarannan Impi,

ja salmen rannalla kukki pihlaja ja tuomi...

Kultarannan impi: Historiallinen kertomus kymmenenneltä vuosisadalta · 第 20 / 30 题