"Jonnekin pohjoiseen, etelään ei käy lähteminen. Mene satuloimaan kaksi
parasta hevosta! Aarteeni ovat valmiina matkaa varten. Mutta kiirehdi,
rakas, kysymyksessä on henkemme!"-- --
Illan hämärässä nelisti kaksi ratsua Kiovasta pohjoiseen. Päivien
päästä he pääsivät Holmgårdiin, jossa Hirvo möi molemmat ratsut. Sattui
niin onnellisesti, että voiolaisia kauppiaita oli juuri lähdössä
kotimatkalle, ja Hirvo ja Tsaj pääsivät heidän veneissään Karjalaan.
Täällä he kuljeksivat sinne ja tänne eksyttääkseen jälkiään. Vihdoin
viimein he kuitenkin päätyivät Osmalaan, joka kaiken aikaa oli ollut
Hirvon matkan määränä, sillä hän oli kuullut paljon Osmalasta, vieläpä
lapsuudessaan kerran nähnytkin vanhan Osman. Mutta vanha Osma ei enää
elänytkään. Hän oli talvella kuollut ja koko heimonsa saattamana
kätketty isien kuusikkoon. Hänen poikansa, iäkäs mies tämäkin, otti
tulijat hyvin vastaan.
Seuraavana päivänä jäivät Hirvo ja Osma sattumalta kahden pirttiin. Nyt
kertoi Hirvo Osmalle pulmallisen asemansa. Osma tuli tuiki totiseksi.
Hän mietti kauan. Vihdoin hän virkkoi: "Kaukana pohjoisessa on meillä
eräsauna. Se on ainoa turvallinen pakopaikka, jonka näillä mailla
tiedän. Sinne voisitte jäädä toistaiseksi."
"Valitsemisen varaa ei meillä ole, siksipä menemme sinne", sanoi Hirvo.
Eräänä yönä Osma saattoi pakolaiset tuonne kaukaiseen eräsaunaan.
"Tänne ei osaa ainoakaan ihmisjalka. Täällä saatte varmasti olla
rauhassa koko syksyn ja talvenkin jos tarvitaan. Ruuasta pidän kyllä
huolen." Näin puheli Osma lähtiessään.
Miten yksinäiseltä tuntuikaan täällä salon sydämessä niistä, jotka
vastikään olivat jättäneet Kiovan ihmisvilinän ja ruhtinaan iloiset
pirtit! Molemmat he lisäksi olivat niitä ihmisiä, jotka eivät tajua
luonnon ihmeellistä, syvää kieltä, eivät tunne siinä oman sisimpänsä
sykähdyksiä. Siksipä ottikin alakuloisuus heidät valtoihinsa, vaikka
Hirvo metsästi ja kalasti, Tsaj taas puuhaili taloustoimissa.
Yksinäisillä kalamatkoilla muistuivat Hirvon mieleen kotoiset selät ja
saaret, nuo lapsuuden tutut paikat Suomessa. Hän muisti aivan tarkoin
jokaisen saaren, selän, poukaman. Keväisin kalat polskivat lahdelmalla,
ja salmen rannalla kukki pihlaja ja tuomi. Oi, ihana oli tuo lapsuuden
maa, Suomi! Ja siellä kevätlehdoissa asteli impi -- Kultarannan Impi,
ja salmen rannalla kukki pihlaja ja tuomi...