Oli kaunis kevät-ilta. Hirvo seisoi Dnjeprin rannalla ja katseli
lukemattomia täydessä lastissa olevia kauppaveneitä sekä uljaita
urhouiskoja. "Huomenna siis valkenee lähtöpäivä", puheli hän itsekseen,
"vaan eipä taida tällä pojalla nyt ollakaan lähtö mieleen. Mitä mä
huolin mainetöistä. No, lähdettävä sitä kuitenkin on..."
Hirvo heräsi mietteistään, kun eräs maakansan vaimo lähestyi häntä.
Vasta kun nainen pääsi luo, purskahti Hirvo nauramaan. "Tsaj, miksi
ilmestyt noin oudossa asussa?" kysyi hän.
Ja Tsaj kertoi vilkkaasti: "Niin näes, maakansa viettää tänä yönä
suuren Perunin juhlaa tuolla, tuolla kaukana lakeudella. Mieleni tekee
hirveästi mukaan tuolle juhlalle, sillä siellä ilmoittaa suuri tietäjä,
miten teille käy Miklagårdin retkellä. Olen salaa poistunut Olgan
luota. Lähdethän mukaan juhlalle, en oikein uskalla sinne yksin."
Hirvoa ei tarvinnut kahdesti kutsua. Lähdettiin heti matkalle. Pian
päästiin Kiovasta. Jo kuljettiin läpi tammimetsän. Nyt saavuttiin
tasangolle, jonka keskeltä häämötti jotakin.
"Mikä tuolla kummulla häämöttää?" kysyi Hirvo.
"Se on suuren Perunin kuva", vastasi Tsaj.
Kansaa virtaili kaikilta kulmilta kumpua kohti.
Pian oli uhriateria valmistettu ja jumalankuva priiskoitettu verellä.
Syötyään alkoivat miehet innokkaasti keskustella tulevasta matkasta
tuota suurta kartanoa vastaan, sillä Igor oli luvannut hyvän palkan
jokaiselle, ken lähtee hänen mukanaan. "Tulisipa edes korven tietäjä
tänne", virkkoi yksi ja toinen joukosta.
Pimeys laski yli lakeuden, kun vihdoin tuohitakki, valkoparta tietäjä
äkkiä ilmestyi Perunin luo. Tsaj vavahti nähdessään tietäjän ja
vetäytyi lähemmäksi Hirvoa. Mutta tietäjä kastoi sormensa uhrivereen,
huitoi käsillään hetken ilmaa ja lyyhistyi sitten kuvan eteen maahan.
Siinä hän alkoi kolkolla äänellä manata: "Avarit valjastivat muinoin
heimoni vaimoja vankkureitten eteen, vaan Perun kosti. Perun kostaa
aina verojen kiskojalle. Juomakuppina kallosi kulkee, Perun kostaa,
kostaa..." Tietäjä katosi metsään, mutta kukaan ei oikein ymmärtänyt
hänen sanojaan.
"Me lähdemme retkelle", huusivat nuoret miehet ja riensivät kedolle
kisoja alottamaan.
Mutta Perunin kummulla seisoivat vanhukset totisina, sillä eräs
miehistä, joka oli tullut myöhemmin juhlille, kertoi, miten hän
tullessaan oli nähnyt kamalan Baba Jagan. Tuo ihmistensyöjätär, Baba
Jaga, oli ollut kopissaan metsän reunassa ja sieltä katsellut kaikille
ilmoille. Jotakin hirvittävää tuhoa se varmaan tietää, ja vanhat miehet
päättivät: "Ei lähdetä Igorin mukana."
Tsaj ja Hirvo olivat kuulleet kaikki keskustelut. He aikoivat juuri
lähteä juhlilta, kun kisakedolta alkoi kuulua hätähuutoja. Hirvo
tapaili jo miekkaansa, mutta eräs vanhus naurahti hänelle: "Anna
miekkasi olla! Ei siellä kedolla tapahdu mitään vaarallista. Nuoret
miehet vain ryöstävät kukin vaimon itselleen."
Sydän-yön aikana palattiin. Kuljettiin hiljaa läpi henkien lehdon,
jonka keskellä seisoi mahtava pyhä tammi. Tsaj ja Hirvo pysähtyivät
lehdon laidassa ja kääntyivät katselemaan lehtoa. Silloin he näkivät
miten metsien hyvät hengettäret tanssivat pyhän tammen ympärillä, ja
niitten siniset liinat liehuivat tuulessa.