Pimeä, sateinen syksy oli saapunut. Paljon oli Kultarannassa, kuten
muuallakin Suomessa, puhuttu Igorista ja hänen aikomastaan suuresta
sotaretkestä. Mitenkähän sekin matka päättynee? Palanevatko miehet
sieltä ensi syksynä rikkauksineen, kuten Igor oli sanonut? Kuka
ymmärtääkään kaikkea!
Mutta nyt oli Kultarannassa unohdettu Igor, Miklagård, rikkaudet. Sillä
näes, Kulkija-Helkky oli saapunut harppuineen, huiluineen. Kaikkien
kasvoilla leikki hymy, ja kun tuli ilta, riensivät nuoret kaikista
Luonnonmaan pirteistä Kultarantaan kuuntelemaan Kulkijaa.
Ja Kulkija soitti vuoroin harppua, vuoroin huilua. Nyt hänen pehmeä
äänensä yhtyy harpun säveliin. Viime talven oli Kulkija viettänyt
ihmeellisessä satujen saaressa Islannissa, läntisen meren takana.
Siksipä hänellä nyt olikin uusia lauluja vallan määrättömästi.
Sanatonna istuu kuuntelijain parvi. Pirtti yhä hämärtyy, pimeät nurkat
muuttuvat ihaniksi satulinnoiksi, ja vihdoin koko tupa suureksi,
komeaksi jumalten taloksi. -- Jopa tuossa viisas Ukko, jumalten
isä, ratsastaa kahdeksanjalkaisella hevosellaan, niin että kaviot
tulta lyövät. Niin todella kahdeksanjalkaisella! Ja kuule nyt, kaksi
korppia istuu Ukon olkapäillä kuiskaten hänen korvaansa kaiken, mitä
tapahtuu maan päällä ja jumalten aukeilla. Mutta Ukko rukka, miksi
olet yksisilmäinen? Niin no, -- toisen silmäsi annoit pantiksi, jotta
sait kerran juoda viisauden lähteestä. Ja sinun puolisosi, -- ah,
sehän on ylevin nainen jumalten maassa!-- Ole hiljaa, tässä kulkee
iki-ihana rakkauden jumalatar Freja. Hän kylvää nyt juuri lemmen-usvaa
kevätyöhön; nyt sitoo katkenneita rakkauden kieliä; nyt kuljettaa
kumppaninsa kanssa jumalille ikuisen nuoruuden omenoita. -- Pois
tieltä, pois tieltä! Ukon poika, raju Tor tulee. Hän ajaa kahdella
pukilla, että taivaankansi kaikuu ja pitää kädessään hirveän suurta
moukaria. Niin, tästäpä moukarista juuri johtuu, että oikeus ja
järjestys vallitsee sekä maan päällä että jumalten talossa. Mutta jos
Tor hukkaisi vasaransa, niin voi sitä sekasortoa! Ja kauhistus! Tor
nukkuu. Vasara valuu, valuu. Herää, Tor, herää! Noin, vasara suistuu
ilkeitten jättien taloon. Tor herää, tempaa punaista partaansa. Kaikki
on hukassa, kaikki, kaikki! Jätti ei luovuta moukaria, paitsi jos saa
ihanan Frejan puolisokseen, niin sitten kylläkin. Lähde Freja, lähde
toki, muuten katoaa oikeus maailmasta. Mutta Freja ei lähde, kuka
sitten kylväisi lemmenusvaa, kuka sitoisi rakkauden säikeitä. -- Ah,
rakkaus on maailmassa yhtä tärkeätä kuin oikeuskin! Freja ei lähde,
Tor on tuskassa. Kokoontuu jumalten neuvosto. Jo keksitään keino: Tor
pukeutuu Frejan vaatteisiin ja lähtee morsiusneitonsa kera jättien
maahan. Jätti ihastuu ikihyväksi; kun luuli Frejan saavansa ja tuo
moukarin. Tor sieppaa sen ja palaa ilkkuen jumalten maahan. Oikeus
vallitsee taas kaikkialla, ja jumalten talossa juhlitaan, juhlitaan.
-- -- Sateenkaarisilta vie maasta jumalten taloon. Vartija talon
portilla näkee tuhannen peninkulman päähän ja kuulee, miten ruoho
kasvaa maassa. Kultainen on vartijan torvi, kultainen. -- -- --
Yö oli tullut, kun nuoret vihdoin läksivät Kultarannasta. Polku
kierteli läpi lehtojen pimennon. Salama silloin tällöin valaisi tummaa
syys-yötä. Ah, sehän on jumalten talon roihuvalkea, joka välkähtelee
pilvien välistä. Siellä ylhäällä juhlitaan, juhlitaan, ja Freja seuloo
usvaansa syysyöhönkin. Surunvoittoisena kuin Kulkijan harppu soi lehto,
henkien lehto, haltijoitten olosija. Juhlitaanko sielläkin? Ja katso!
Pohjan taivaalla välkkyy valojuova. Tänne kummulle se oikein vasta
näkyy. Niin, siinähän on jumalten talon sillanpää. -- Portilla seisoo
vartija, ja kultainen torvi välkkyy.