Oltuansa Rhodolla, Smyrnassa, Mythiléne'llä oli Fredrika Dardanellien
ja Marmorameren yli saapunut Konstantinopeliin, josta hän, jonkun aikaa
sen seutuvilla kuljettuaan, ohjaa matkansa "siihen maahan, jonka kansa
ensin toteutti vapaan kansalaisen ja vapaan valtion aatteen, — ei
korkeimmassa merkityksessään, mutta kuitenkin oikeaan päin — maahan,
joka on synnyttänyt Solonin, Lykurgon, Sokrateen, Perikleen."
Oltuansa jonkun aikaa Athenassa ja maan saaristossa kirjoittaa hän:
"Vaikutus, jonka elämä ja esineet täällä herättävät minussa, peloittaa
minua tänne pitemmältä jäämästä; pelkäänpä että tämän kirkkaan
olympo-taivaan alla ja niissä herkullisissa nautinnoissa, joita
täällä aisteille tarjotaan, voisin, jollen unhoittaa, kuitenkin
heikommin tuntea sen tarkoituksen ja sen mielen elämästä, jonka eteen
jumalihminen eli, kuoli ja kuolleista nousi. Jotka eivät kärsi väkeviä
viinejä, heidän ei pidä niitä käyttää. Sen vuoksi Kreikan pian jätän
ja palajan pohjoiseen kotiini, jonka pilvinen taivas ja pitkät talvet
eivät viettele liiaksi hurmaavan kauniina pitämään tätä maallista
elämää. "Ja vähä sen jälkeen: "Sinua kiitän taivaallinen isäni, tänä
58 syntymäpäivänäni, kun tunnen sieluni ja mieleni nuoremmaksi ja
toiveellisemmaksi kuin nuoruuteni päivinä."
Mutta tuo Kreikan taivas ja luonto oli voimallisempi kuin kirjailijan
aikomus. Jo syyskuun alussa piti hänen alkaa kotimatkaansa Ruotsiin,
mutta hän viipyi Kreikassa — liki kaksi vuotta. Kuningattaren
hovisaarnaajan Hansen'in ja hänen rouvansa tarjoomuksesta ja seurassa
matkustaa Fredrika Naupliassa, samannimisen lahdekkeen perällä.
Korinthossa, Arkadiassa ja muinaisessa Spartassa. Vanhat muistomerkit,
luonto ja maan nykytila olivat matkueen tarkoituksena. Suurin osa tietä
tehdään ratsastaen, usein vaivalla ja vaaralla, mutta hevosen seljässä
istuminen on Fredrikalle aivan mieleen, ja hän sanoo itse nauraen,
että siihenpä hän lieneekin luotu. Palattuaan takaisin Athenaan lähtee
hän jonkun ajan perästä uudelle matkalle ja nyt Arkipelagin saarille:
Eubea, Paros, Naxos, Delos, suuremmat ja pienemmät, muistoinensa,
taruinensa. Taas Athenaan ja uudelleen ulos länteen ja etelään päin,
mantereella. Kuningas Otto ja hänen kuningattarensa Amalia osottivat
Fredrikalle suosiotansa monella tavalla: hän oli useampia kertoja
kutsuttu hoviin, ja hänen matkaansa varten Arkipelagin saaristossa
määräsi kuningas hänelle oman huvilaivansa, joka useamman viikon
kuluessa vei häntä saarelta saarelle, hauskassa seurassa kaupungin
etevimpien miesten ja naisten kanssa.
Muinainen ja nykyinen Kreikka oli hänen edessään. Muinainen Kreikka
muistomerkkiensä, tarujensa ja historiansa kautta, nykyinen Kreikka
kansansa tapojen, yhteiskunnallisen järjestyksensä ja laitostensa
kautta. Kumpaiseenkin hän matkakertomuksissaan saattaa lukijan.
Niinkuin hän koko sielullansa ja mielellänsä ottaa osaa tämän maan ja
kansan elämään, sen muinaiseen kunniaan ja sen nykyiseen taisteluun,
niin hän kuvauksessaankin panee koko sielunsa ja mielensä lukijan
eteen. Ei mikään niin vähäpätöistä, ettei se hänen huomiotansa herätä,
ei mikään niin korkeaa, ei mikään niin alhaista, ettei se hänen
sydäntänsä koskisi. Ihmiselämä moninaisuudessaan, semmoisena kuin
matkustaja sen on todellisuudessa käsittänyt, sen nousu ja lasku, sen
myrskyt ja sen tyveneet tulee meitä hänen matkakertomuksissaan vastaan.
Mutta niitä täytyy itse lukea, voidakseen niistä ottaa tyydyttävää
tietoa ja vaikutusta. Ainoastaan muutamasta kohdasta tahdomme lainata
kirjailijan sanoja ja ajatuksia.
Vaikkei Fredrika Bremer, niinkuin tiedämme, suosinut katholista kirkkoa
sen opissa eikä voinut hyväksyä sen pintapuolisia menoja, kiittää hän
usein tämän kirkon vaikutuksessa sitä puolta, jolla se on kääntynyt
yhteiskunnan köyhien ja turvattomien avuksi. Kreikassakin niinkuin
ennen Italiassa tapaa hän melkein kaikki armeliaisuuden laitokset:
lasten ja vanhain hoitohuoneet, köyhäinhuoneet, sairashuoneet
katholisuuden helmassa, sen varoilla perustettuina ja sen voimasta
vaikuttavina. Ja hän siunaa tätä vaikutusta, huomauttaen kuinka paljon
protestanttisilla kirkkokunnilla olisi tässä kohden katholisuudelta
opittavaa.
Kreikan maa ja kansa muuten saavuttaa Fredrikan mieltymyksen, etenkin
heidän jäntevä vapauden taistelunsa Turkkia vastaan. Hän kiittää heidän
lujaa kansallistunnettaan, heidän kauppaneroansa, heidän kunnioitusta
perhettä kohtaan ja maakansan ahkeruutta, josta jälkimäisestä hän
sanoo, että se ei ole hädän pakosta syntynyttä, vaan luonnollista
työhalua. Mutta vielä tärkeämpänä perustuksena kansalliselle hyveelle
ja onnelle mainitsee hän Kreikassa perheen pyhyyden. "En ole tavannut
yhtäkään Kreikassa pitemmän aikaa asunutta muukalaista, joka ei
perhe-elämästä täällä antaisi sitä todistusta, että se on suuressa
määrässä siveellistä ja paraimmassa merkityksessä patriarkallista.
Vaikka lain mukaan aviopuolisolla on sangen helppo saada ero, tapaa
Kreikassa ani harvoin eroitettuja puolisoja, taikka laittomia
yhdistyksiä. Aviollinen yhteiselämä näkyy kansalle olevan luonnollinen
tila, sen vuoksi harvassa löytyy vanhempia naimattomia naisia.
Naimattomat pojat ja veljet sen sijaan pitävät kiitettävää huolta
äideistänsä ja ala-ikäisistä siskoistansa, jos perheen-isä kuolee.
Uskonnollinen ja kansallinen tapa häntä käskee siihen. Naineet miehet
taas pitäisi oleman mitä parhaita aviopuolisoja."
Naisista uudessa Kreikassa arvelee kirjailija, että niillä olisi paljon
oppimista saksalaisilta, englantilaisilta, ranskalaisilta sisariltaan,
etenkin mitä koskee naisen kehitystä tyttärenä ja äitinä. Hänen
asemansa on vielä ylehensä joutavan asema, ja kasvatus on laimiinlyöty.
Suurin osa ylimysten, korkeain virkamiesten ja keskisäädyn tyttäristä
viettävät aikansa työttömyydessä, ja laiskuudessa isänsä kodissa
siihen asti kuin omaistensa toimesta joutuvat naimisiin. Siinä että
tyytymättömyyttä on alkanut herätä ja kuulua julkisuudessakin, luulee
Fredrika Bremer voivansa löytää takeita siitä että asiat parempaan päin
käyvät. Julkiset opetus- ja kasvatuslaitokset kyllä olivat järjestetyt
länsimaalaiseen malliin — ja me tiedämme, mimmoisia ne olivat. Että
tyttöjen kasvatus ylipäänsä käsitetään kokonaan pintapuolisesti, on
Fredrikalle selvä, mutta myös se, että "Kreikan miehet ja naiset
yhä selvemmin alkavat käsittämään perusteellisemman ja vankemman
naissivistyksen tarvetta".