Kaikkialla missä hän matkustaa, koettaa hän tutustua itämaalaisten
kansain oloihin, heidän sivistyskantaansa ja käsityksiinsä,
Palestinassa samaten kuin sitten matkallansa Vähässä Aasiassa ja
toisella puolen salmea, europanpuolisessa Turkissa. Senvuoksi hän
nytkin käypi kaikissa jumalanpalveluksissa, juhlamenoissa, julkisissa
laitoksissa ja haremeissa. Suurimman esteen näiden kansain nousemiseen
tapaa Fredrika Bremer heidän uskonnollisissa käsitteissään, vaimon
alennustilassa ja pappien vaikutuksessa. Haremeissa puheli hän usein
naisien kanssa heidän tilastaan, kysellen heidän mieltään siitä
ja muista asioista. Syvästi kävi heidän tilansa Fredrika Bremeriä
sydämelle, eikä voinutkaan muuta. Nähdä oma sukupuolensa, järjellä ja
inhimillisillä tunteilla lahjoitettuja olennoita suljettuina häkkiin
kuin luontokappaleet, ilman mahdollisuutta mihinkään oppiin, ilman
mahdollisuutta pääsemään muun maailman yhteyteen, pidettyinä ainoastaan
leikkikaluina ja ihmiskunnan lisäyttämisen välikappaleina, täytyi
murtaa hänen mieltään. Hän sanoo itämaan naisesta:
"Jos heitä kasvatettaisiin vapauteen ja kristinuskoon, nousisivat
he Europan sivistyneimpäin naisten rinnalle. Sitä suurempi synti
kun heitä pakoitetaan koristeltuun alennukseen, häväistykseen ja
henkiseen vankeuteen, ja sitä oikeampi ja paremmin ansaittu on se
rangaistus, mikä kohtaa kansaa sellaista, joka ei ymmärrä kunnioittaa
naista, ihmiskunnan äitiä. Ja mikä on rangaistus? Se on se, että
sellainen kansa kokonaisuudessaan auttamatta alentuu häväistykseen
ja tappioon. Sillä kuinka voisivat nämä vaimot, nämä ihmismadot,
kasvattaa vapaata, itsetietoista, korkeampaan tarkoitukseen pyrkivää
kansaa? Missä perhe taipuu väkivallan alle ja perheenisä yksinvaltiaana
hallitsee, ja missä vaimo alentuu miehensä palvelijana hänen hyötyänsä
ja huvitustansa ylläpitämään, siellä pian koko kansa saapi kumartua
yksinvaltaisuuden alle ja siten orjuuteen ja kuolemaan — jollei se
kykene kahlehtivaa koteloansa särkemään. Ja ensimäinen askel tälle
tielle olisi naisen vapauttaminen ja perhe-elämän koroittaminen. Siinä
kaikkien itämaalaisten kansojen hengen kysymys." Kaksikymmentä vuotta
sen jälkeen kuin nämä sanat kirjoitettiin, saamme lukea saman ajatuksen
alennetun vaimon kostosta Carl Snoilskyn runossa, "Österländskan",
jossa hän antaa alennukseen pakotetun vaimon sanoa itämaan miehelle:
"Du dåre, som förbjöd oss
Att också äga själar,
Till straff vi frie männer
Ej föda mer, men trälar."
"Mutta naisen oma sielukin elää vielä ummessa", jatkaa Fredrika
toisessa paikassa, "ja jos kohta monet heistä, niinkuin etenkin
Konstantinopolissa on laita, huokailevat pois haremista europalaisen
naisen asemalle, niin on tuo heidän halunsa vielä lapsen mielen
kaltainen, joka pyytää vedessä kimaltelevaa kuun kuvaa omakseen.
He tahtovat kuulla soittoa ja seurustella europalaisten herrain
kanssa, siinä kaikki, tunnustavat lapsellisesti monet heistä. Naisen
vapautta jalommassa merkityksessä käsittävät he yhtä vähän kuin heidän
isäntänsä. Ainoa keino naisen ja koko kansan nousemiseen on siinä,
että he kääntyvät kristinuskoon. Monivaimoisuus tosin asiain pakosta
vähentyy, ja yksi toinen ylimys panee myös tyttärensä oppimaan vähä
ranskaa ja soittamaan pianoa, mutta siihen kaikki päättyy. Turkkilaisen
uskon mukaan tulee naisen aina "jäädä peiton alle", tuntemattomaksi.
Ainoastaan tietämättömyyden ja pakonalaisuuden turvissa naista pitäen
luulee Turkin mies voivansa varjella häntä ja itseänsä häpeästä."
Palattuaan suurilta päivällisiltä, jotka korkeasukuinen, sivistynyt
turkkilainen oli pannut toimeen haremissaan kuudellekymmenelle naiselle
ja joissa Fredrika Bremer oli kutsuttuna vieraana, sanoo hän taas:
"Sitä seuraa, sitä virvoittavaa kumppania, sitä ystävää, jonka mies
kotonaan tarvitsisi, sitä puolisoa, joka tekisi hänelle kotinsa
rakkaimmaksi paikaksi maan päällä, joka voisi osallistua hänen
yrityksiinsä ja vahvistaa häntä hänen lepohetkillään, sitä ei hänellä
ole eikä hän milloinkaan saa, yhtä vähän kuin mikään mahometilainen.
Kenen on syy? Hyviä taipumuksia ei näiltä vaimoilta puutu, sen tiedän.
Mutta valoa, vapautta, kasvattavaa hoitoa, jalompia tarkoituksia kuin
maalliset nautinnot ja Muhammedin paradisi — sitä he puuttuvat, siinä
on syy."
Kirjailija muistuttaa sen ohessa kuinka juuri itämaiden suuret
ja viisaat miehet, luokitusjärjestyksensä kautta, jota he kaikki
harvoilla poikkeuksilla ovat ylläpitäneet, ovat estäneet vapauden ja
itsenäisyyden aatteen kehittymisen, joten ei nainen itsekään huomaa
kahleitansa. Kiinalla on ollut monta etevää ja mainiota naista,
sanoo hän, mutta kuitenkin ovat tyttölasten murhat ja monivaimoisuus
julkisia ja jokapäiväisiä tapoja. Osottaakseen kuinka ahdasmielisiä ja
kaikkia korkeampia aatteita vailla eteväinkin naisten mietteet itämaan
kansoissa ovat, kertoo Fredrika Bremer, mitä oppinut kiinalainen
nainen sanoo eräässä teoksessaan, joka oli aiottu keisarin vastaiselle
puolisolle:
"Meille kuuluu ihmiskunnassa kaikista äärimmäinen tila, määrätty
nöyrimpiä askareita varten", sanotaan siinä. " Ennen muinoin kun
syntyi tyttölapsi, pantiin se alas maahan ja sai maata niin siinä
kolme vuorokautta ilman kenenkään siihen koskematta. Vasta kolmantena
päivänä sai se hoitoa. Silloin otti isä sen käsivarsilleen ja piti sitä
hiljaa ja ääneti esi-isäin kuvien alla, siten lapsensa heille omistaen.
Sen vuoksi tulee nuorten tyttöjen muistaa, mihin he ovat luodut, eikä
ylpeillä, vaan pysyä kuuliaisina asemallaan, vakuutettuina etteivät
mihinkään kykene ilman apua, ja tehdä tehtävänsä pitämättä mitään
niistä raskaana."
"Ainoastaan varjona ja kaikuna olkoon nainen taloudessa. Ja niinkuin
ei varjolla ole mitään omaa muotoa eikä kaiulla omaa ääntä, ei pidä
vaimollakaan oleman, ainoastaan sokea tottelevaisuus miestä ja hänen
omaisiansa kohtaan voipi suojella häntä nuhteista." — Kumpiko sitten
näistä kahdesta on surkuteltavampi, vaimoko, josta tehdään nolla, vai
mies, joka sen nollan saapi? kysyy kirjailija, mutta sillä tavalla
opetettiin idässä samaan aikaan, kuin kristinoppi lännessä levitti
yhdenvertaisuuden uutta oppia ihmisille.