Fredrika kävi myöskin Piemont'in valtioministerin, kreivi Cavour'in
luona, jonka ystävällinen ja tasainen olento voitti kirjailijan
mieltymyksen yhtä suuressa määrässä kuin sitä ennen hänen nerokas,
ponteva valtiohoitonsa oli tehnyt. Ennenkuin Fredrika erosi hänestä,
kehoitti hän häntä toimittamaan valtakunnan perintölakiin muutoksen,
joka naiselle sallisi saman perintöoikeuden kuin miehelle, johon Cavour
lie vastannut, että mainittu muutos olikin oikeuden vaatimus. Neljä
vuotta myöhemmin, kun Fredrika Bremer palasi takaisin Palestinasta ja
Kreikasta, oli tämä etevä valtiomies päivää ennen kuollut, kansansa
kaipaamana.
Genuasta meni Fredrika Pisa'han, jonka kaltevaa tornia hän vertaa
kadulla kompastuneesen ihmiseen, joka paraikaa nousee ylös, ja
jossa hän jonkun aikaa seurustelee erään naiskirjailijan kanssa,
tunnettu isänmaallisesta mielestään ja kansanvapautta harrastavista
kirjoituksistaan. Oleskeltuaan vielä Florenz'issa asettuu hän joulun
aikaan Roomaan. Kirjailijan ikä ja tännekin levinnyt maine avasi
hänelle täälläkin ovet kaikkiin paikkoihin, kaikkiin tilaisuuksiin,
tiedemiesten, runolijain ja valtiomiesten luoksi.
Valtavan vaikutuksen häneen näkyy tehneen Rooman katakombit ja
vieläkin enemmän tuo katholisen kirkon rohkea ja kaikkiin oloihin
sekä yksityisten ihmisten koko maailmankatsantoon ulottuva valta ja
voima. Minne hän menee, missä liikkuu: kadulla, perheissä, huveissa,
kansanjuhlissa, kokouksissa, niin joka taholta tulee hänelle vastaan
katholisuutta. Ja katholinen uskontunnustus ei Fredrika Bremeriä
miellytä, etenkään ei sen välitys-aatteet ja niistä seuraavat
erehdykset ja paheet.
Mutta katholisen kirkon isännät, paavista alkaen, tekevät ahkeraa
työtä saadakseen häntä kääntymään. Fredrika kyllä antautuukin pitkiin
väitteihin heidän kanssaan, mutta ilman tyydyttäviä seurauksia
paavilaisuudelle. Hän saapi luvan käydä Pio Nono'nkin [Pius IX]
puheilla, saapi kunnian ensin kolmasti niiata hänen edessään ja sitten
suudella häntä kädelle, mutta ei sekään vaikuta. Laimiinlyömättä mitään
tilaisuutta, missä kath. kirkon opinperusteet taitaisivat hänelle
paremmin selvetä, menee hän kuuntelemaan, miten vastakääntyneitä
otetaan sen yhteyteen ja kuinka nuoria naisia vihitään nunniksi ja
kiinnitetään luostarielämän palvelukseen. Antaapa itsensä sulkea
erääsen nunnaluostariin oikein opetettavaksi, jolloin kaikki hänen
katholiset ystävänsä yhtyvät ennustamaan hänelle perinpohjaista
kääntymystä, sillä "Sacré Coeur" -kunnan helmasta ei ole vielä kukaan
protestanttina palannut. Aamusta iltaan häntä pidetäänkin tutkinnoissa
ja saarnoissa, joille ei varmaankaan "tuli- eikä vedenkoetus voisi
vetää vertoja, mutta", kirjoittaa Fredrika, "pahempana protestanttina
sieltä tulin, kuin olin sinne mennessäni."
Toukokuussa v. 1858 jättää kirjailija Rooman ja tulee Neapeliin.
Vesuviolla on silloin paraikaa mahtava purkaus, joka antaa
kirjailijalle syytä synkkiin ajatuksiin ja kysymyksiin. Nähtyänsä
Schweiz'issä Goldau-laakson hävityksen jäljet [jossa liki 5000 ihmistä
oli menettänyt henkensä] oli hän kirjoittanut: "Laakso vuorilohkoineen
ja maavanukkeineen on plastillinen saarna niille luonnonpalvelijoille,
joille luonto on pelkkää sopusointua ja korkeimpana ilmauksena luojan
hyvyydestä ja viisaudesta. — — Ja jollei tämän laakson toisella
puolen olisi toista ihanampaa, niin ei meillä olisikaan hyvä luoja ja
isällinen Jumala. Mutta mitä _luonto_ meille ilmoittaa tuosta toisesta
Goldausta?" Sokean luonnonvoiman näkee hän nyt jälleen sankarina ja
ihmiset sivuseikkoina, kun hän katselee tuota hävittävää tulensyöksyä,
joka niin monelta tuhannelta on hengen temmaissut.