Kunnioittaen kaikkia liikkeitä, jotka ovat johtuneet totisesta
totuuden halusta, tahtoo Fredrika nyt päästä näkemään mimmoisiksi
historiassa tunnettujen Waldolaisten uskonnolliset käsitykset ja
elämä ovat muodostuneet, ja oleskelee senvuoksi isomman ajan heidän
umpilaaksoissaan Poo-virran lähteillä ja sitten Piemont'in tasangoilla,
tutustuen heidän tapoihinsa ja heidän etevimpien johtajainsa kanssa.
Oma tietohalunsa käskee hänen herättämään samaa halua muissakin, ja
sanoen lukijalle: "Siksi sinulle asiasta vähän kerron, että tahtoisit
oppia siitä muualta enemmän", antaa hän taitavan kynänsä nytkin
piirrellä kuvauksia Waldolaisten menneistä elämänvaiheista, heidän
kovista kärsimyksistään pakolaisina, heidän urhoollisista vaikka
usein onnistumattomista vapauden yrityksistään, heidän uskostaan,
lujuudestaan, sitkeydestään ja vihdoin heidän vapautuksestaan. Yhtä
suurella innolla tutkii hän taas, Turin'iin tultuansa, Italian
vapautusliikettä vuosisadan alkupuolella. Mimmoisiksi hän käsittää
näiden suurien liikkeiden syyt ja tarkoitukset, kirjoittaa hän eräässä
muistiinpanossaan seuraavaa:
"Mitä on inhimillinen sivistys? Siinä kysymys. Korukasviko semmoinen,
jommoiseksi monet Itämaiden valtioista, Kreikan ja myöhemmin Italian
tasavallat ovat sen kasvattaneet? Jos niin on, ei ole meillä paljon
toivottavaa tulevaisuudessa. Sillä loistavampia ilmiöitä, suurempia
miehiä: sotilaita, valtiomiehiä, taideniekkoja, jalompia töissään ja
mainiompia taidetuotteissaan kuin he, ei meistä synny. Ja kuitenkin
ovat kaikki ne kansat ja valtiot, joiden povesta he nousivat, hajonneet
pirstaleiksi tai vajonneet voimattomuuteen. Mitä olemme me? minnekkä
pyrimme, mitä parempaa me etsimme? me, jotka ylistämme taideteoksia,
joiden vertoja emme voi luoda: Pyramideja, Parthenon'ia, Odyssé'aa,
Pantheon'ia, Divina Comedia'a sekä Rafael'in ja Michael-Angelon luomia.
Mutta, sanokaamme se nöyrästi iloiten — sillä vaan osaksi on ansio
meidän — meillä on ja me pyydämme jotain suurempaa, korkeampaa Mitä se
on, saapi Piemont'in ja nuoren Italian henki vastata."
Ja kirjailija viittaa ensin Silvio Pellico'n "Prighione'een" ja
Spielberg'in vankien sydäntä särkeviin kertomuksiin, "joita ei
sävyisinkään sydän saata lukea vihaan syttymättä Itävaltaa vastaan", ja
jatkaa: "Kun vankihuoneet vihdoin avattiin, osotti vankien tunnustukset
sitä pyhää maansa vapauden ja itsenäisyyden tulta, joka poltti Italian
nuorison povessa. — Ne osottivat että mitä nuoret isänmaanrakastajat
tahtoivat, ei ollut ainoastaan Italian vapauttamista muukalaisten
vallasta, vaan koko maan yhteyttä ja uutta, uusia ihanteita toteuttavaa
elämää." Nämä ihanteet antoi maanpakolaisuudestaan Gioberti, joka
opetti kansallensa että korkein inhimillinen siveys, kauneus ja
järjestys piti oleman uuden valtion tuntomerkki, jonka mukaan sitten
muutkin kansat voisivat valtionsa muodostaa. Tämmöisen hengen
johdatuksella Italian miehet taistelivat itsenäisyyden ja vapauden
puolesta, sanoo Fredrika, ja se osottaa hänelle että ihmiset todella
ovat menneet eteenpäin.