Totuuden tuntemisen palava halu se oli, joka nytkin käski kirjailijan
vaihtamaan rauhallisen kotinsa tuntemattomiin asuntoihin vieraissa
maissa ja kansoissa kaukana isänmaastansa. Aleksander Vinet'n uskontoa
käsittelevät teokset ja viimeiseksi hänen: "Discours Evangeliques",
jonka Vinet'n' leski oli lähettänyt Fredrikalle, suuntasivat hänen
matkansa alkua Schweiziin, päästäksensä elämässä tutustumaan niihin
vapaa-oppisempiin liikkeihin, joissa tämä suuri opettaja oli
vaikuttanut. "Vinet'n suuri henki kutsui minut Schweiz'iin", kirjoittaa
hän siitä itse.
Sateessa ja rumassa ilmassa matkusti hän alkukesästä 1856 Tukholmasta
meritse, "mutta ystäväin sydämellisyys oli pannut niin paljon kukkasia
sydämeeni ja käsiini, ettei paha ilma minua ensinkään häirinnyt, ja
minä sain elää rauhassa sisällisen kukkaistarhani päiväpaisteessa",
kirjoittaa hän yksityisessä kirjeessä. Heti tultuansa Schweiz'iin
rupeaa hän tekemään matkaltansa muistiinpanoja, jotka sitten nimellä
"Lifvet i gamla verlden" (Elämää vanhassa maailmassa) kotimaassa
annettiin painosta kolmessa osassa, sitä myöten kuin ne tekijänsä
kädestä valmistuivat. Tässä kirjassa avataan lukijalle suuri osa
Europaa: luonnonkuvauksia, kertomuksia maiden ja paikkakuntain sekä
kansain silloisista ja sen edellisistä oloista, elämäntavoista,
henkisistä liikkeistä eri aloilla.
Saamme näissä kuvauksissa ensin seurata kirjailijaa hänen matkallansa
Schweiz'issä. Bern'istä ja sen seutuvilta, hiljaisista laaksoista
korkeine vuorikukkuloilleen ja siintävine järviselkineen Lausanne'n
kaupunkiin ja eteenpäin vuorelta vuorelle, toisesta alppilaaksosta
toiseen saamme kertojan kanssa siirtyä, käydä hänen kanssansa täällä
niinkuin Amerikassakin monissa yhteiskunnallisissa laitoksissa,
kirkoissa, kokouksissa, kansanjuhlissa. Schwüz'in kantonassa
matkaellessaan kuulustelee kirjailija siellä otaksutun ruotsalaisen
asutuksen jälkijä, ja luuleekin semmoisia tapaavansa. Muistoista
Wilhelm Tell'in ajoilta ja monellaisia taruja vapautussodasta
kerrotaan lukijalle. Schwüz'in kaupungista matka johtaa Lucern'een
ja Rhigivuorelle, josta tekijä viehättävällä tavallaan opastaa
meitä ihantelemaan suuremmoista luonnon näytelmää; ja sieltä taas
Zürich'iin, jossa käydään useissa armeliaisuuden laitoksissa ja
eräässä munkkiluostarissa pakinoimassa pyhäin veljien kanssa heidän
uskonnollisesta tunnustuksestaan.
Mutta kun syyspuoleksi valmistettiin kansainvälistä kokousta
Brüssel'iin, jonka kokouksen tarkoituksena oli keskusteleminen
apukeinoista yhä lisääntyvän köyhyyden estämiseksi ja torjumiseksi, ja
johon Fredrika Bremer jo aikaisemmin oli saanut kutsumuksen saapua,
palasi hän jälleen takaisin pohjoiseen, kutsumusta ja omaa haluansa
noudattaen. 300:sta kokouksen osanottajasta on hän ainoa nainen, eikä
siis ole ihmeellistä, jos häntä kohdellaan erityisellä kunnioituksella
jo senkin vuoksi; mutta se asianlaita että hän oli saanut sinne
kutsumuksen, todistaa kuinka arvossa hänen nimeänsä ja merkitystänsä
pidettiin.
Erityisestä pyynnöstä kirjoitti hän esitelmän, jossa hän huomauttaa
kokousta miten tarpeellista olisi vaikuttaa siihen suuntaan, että
köyhempien kansankerrosten tyttärille valmistettaisiin parempi opetus,
etupäässä ammatillinen, sillä senkautta työväen perheelle karttuisi
suuri aineellinen apuvoima, jota paitsi ei se voi tulla toimeen. Näemme
siis ettei Fredrika Bremerin vapautus-aatteet suinkaan supistuneet
säätyläisnaisiin, vaan että hän piti silmällä koko sukupuolta, eikä
tehnyt sitä vaan naissuvun, vaan koko sukukunnan tilan kohoittamiseksi.
Tämä esitelmä luettiin kokouksessa ja voitti suurta kannatusta.
"Aftonbladet'iin" lähetti Fredrika Brüssel'istä useampia kirjoituksia,
joissa hän kertoo kongressin istunnoista, sen toimitushallinnosta,
sen näyttelystä ja viimein sen etevimmistä jäsenistä, etenkin niistä,
jotka ilmaisivat tiedonantoja asiain kehkeymisestä heidän isänmaassaan.
Luonnollista oli että Fredrika Bremer, joka oli käyttänyt suuren osan
elämästään lähimmäisensä palveluksessa, tahtoi koko sydämellänsä
osallistua siihen työhön, jota varten kokous oli toimitettu. Olihan
tämä kirjailija jo kymmenen vuotta sitten romanissa "Syskonlif"
ihanteena kuvaillut semmoista yhteiskuntaa, josta köyhyyden kärsimykset
ovat poistetut yhteisen huolenpidon avulla. Sanalla ja työllä hän oli,
niinkuin olemme nähneet, isänmaassaan kehoittanut kansalaisiaan ja
erittäin omaa sukupuoltaan ryhtymään toimenpiteihin puutetta vastaan,
ja viimeksi oli hän tehnyt sitä "Herthassa". Täytyihän hänen siis
iloita, kun nyt näki koossa nerollisia tiede- ja valtiomiehiä melkein
kaikista Europan maista, joiden mieli ja aikomus oli etsiä ratkaistusta
kysymyksille, jotka enin painavat Europan kansoja ja uhkaavat sen
tulevaisuutta, kysymykset köyhyyden vastustamisesta ja poistamisesta.
"Kiitän Jumalaa kaikesta, mitä olen täällä nähnyt ja kuullut ja siitä
tulevaisuuden toivosta, jonka tämä kokous on antanut minulle ja
monelle", päättää hän kirjoituksensa kongressista.
Käytyänsä kirjailijan kera kutsutussa keskustelussa kuningas Leopold:in
luona siirretään lukija Genfiin tutustumaan pitsivalmistuksiin ja
sieltä Antverpen'in kautta lyhemmäksi aikaa Paris'in kirjavaan elämään,
josta Fredrika tekee sen muistutuksen, että sen suurin kurjuus nyt on
korjattu pois näkyvistä paremmin kuin kolmekymmentä vuotta sitä ennen,
jolloin Fredrika asui siellä vanhempainsa kanssa, jättäen kuitenkin
päättämättä, oliko muutos parempaan päin vai ei. Lontoossa oli Fredrika
nähnyt kuinka koetettiin kaupungin halvempia osia kuntoon panna ja sen
asukkaille toimittaa raitista ilmaa ja tilavuutta, mutta Parisissa
näki hän vaan sen keskus-osia, jossa rikkaat ja mahtavat asuivat,
kaunistettavan, mutta köyhäin ja onnettomain asuntopiirit kaupungin
perällä saivat vartoa, kunnes heidän vuoronsa tulisi.