Toisellaisen muiston painoi Fredrikaan Theodor Parker, "mies joka
jättiläisen tavoin rohkeasti tahtoo filosofiasta laatia uskonnon ja
kirkon", joka pelkäämättä kaikissa paikoissa suoraan ja uskalluksella
lausuu ajatuksensa ja vakuutuksensa, mutta jonka puheesta ja olennosta
veljellinen sääliväisyys, rakastava sydän ja anteeksi antava mieli
lähimmäistä tervehtii. Mitä Waldo Emerson'ilta puuttui, sen löysi
Fredrika siis Parker'issa ja myöskin samalla tuon ylevän, puhtaan ja
vakaan siveellisen mielen, joka Emerson'inkin hänen arvostelussaan niin
korkealle kohoitti. Aikaisemmassa nuoruudessaan oli Fredrika Bremerkin
omannut unitarien oppia, senvuoksi Parker'in esitelmät enemmän kuin
muiden puoleensa veti hänen huomionsa, ja liikutettuna ojensi hän
hänelle kätensä, kiittäen tosisydämestä häntä hänen vakavasta ja
suorasta esitelmästään; mutta monessa kohdassa hän Parker'ia vastusti
ja etenkin tämän epäilykset ihmeitten suhteen antoi Fredrikalle
syytä muistutuksiin. "Ystävällinen ja miellyttävä kuin hän oli
puhuessaan", kirjoittaa Fredrika heidän keskusteluistaan, "kuunteli
hän aina lempeänä ja totisena, mitä toinen sanoi, ja teki myönnytyksiä
muutamissa kohdissa. Vastustuksessaan kivettynyttä orthodoksiaa ja sen
ruhtinasta, kirkkoa, vastaan on hän tosi ja vakuuttava, mutta usein
heikko oman jumaluusoppinsa järjestelmässä, ja tahtoisin", lisää hän,
"sovittaa Parker'iin, mitä joskus on sanottu Luther'ista: 'Il a bien
critiqué, mais pauvrement doctriné.'" — "Minä pidin siitä miehestä
kuuluu hänen viimeiset sanansa hänestä.