Johdonmukaisena seurauksena niistä kristillisistä aatteista, jotka
inhimillisen oikeuden ja vapauden oppia levittivät, tapasi Fredrika
Bremer naisen tilan ja aseman Amerikassa osaksi jo paljon parannettuna
ja kaikkialla parannuksen esineenä. Sillä kuta enemmän todellisesti
kristilliset aatteet voimaan pääsevät, sitä enemmän ihmisen siveellinen
arvo astuu määrääjäksi ja sitä mukaa naisen asemakin koroittuu; silloin
kun ruumiillinen väkevyys lakkaa valtikkaa kantamasta, on nainen
miehen vertaisena, kuuluu Fredrika Bremerin ennustukset. Paljon siitä
vielä puuttuu Amerikassakin, mutta suunta sekä valtiollisella että
yhteiskunnallisella alalla on siellä selvä. Fredrika Bremer, joka oli
nähnyt kuinka vaikeata tytön oli saada oppia, kuinka vaikeata hänen oli
maallisen elämän polulla eteenpäin päästä, kuinka paljon nöyryytystä
maailmassa, kuinka paljon esteitä kaikkialla, kodissa ja kylässä, hänen
eteensä oli pantu, näki Amerikassa naisen jo nauttivan vapauden lakia.
Tilaisuus korkeampaan kehitykseen oli hänelle suotu. Naisella pitää
siellä oleman sama oikeus hengenlahjain viljelykseen ja edistykseen
kuin miehelläkin. Sama tie on oleva auki hänellä kuin miehelläkin
vapauden ja onnellisuuden saavuttamiseen. Tämän periaatteen huomasi
Fredrika vaikuttavana voimana naisen kasvatuksessa, hänen asemassaan
kodissa ja perheessä niinkuin sen ulkopuolellakin. Koulut olivat
hänelle avoinna, hän sai tehdä opintoja korkeampia työ- ja tiedealoja
varten; Fredrika tapasi hänen lääkärinä, opettajana, esitelmänpitäjänä,
johtajana sairashuoneissa, orpohuoneissa, koululaitoksissa ja
osanottajana useammissa yhteiskunnan onnea ja menestystä koskevissa
toimissa. Nainen ei ollut Amerikassa niinkuin Europassa syrjälle
sysätty kaikesta, häntä ei siellä niinkuin täällä kotona voitu pihdissä
puristaa, ei perheessä eikä ulko-elämässä. Uuden mantereen perheet
ovat kerrassaan julistaneet naisen haltijaksensa ja lainsäätäjäksensä;
hän tietää sen ja sen vuoksi hän myöskin koettaa asemaansa ja
arvoansa niin hoitaa, että siitä koko hänen kansansa kasvaisi ja
lujaksi tulisi. Edesvastauksen tunne velvoittaa amerikalaista naista
suurempaan itsenäisyyteen, hänen täytyy muodostaa itselleen ajatus ja
mielipide kaikissa ihmiselämää koskevissa kysymyksissä; hän tietää
että kansan kehityksen juuret kasvavat ensimäistä alkuansa siitä
kodista, jonka keskus ja haltija hän on. Aviovaimosta lelukaluna
taikka palvelijana ei tietänyt uuden mantereen asukas, senvuoksi
miehen ja vaimon välillä suurempi vuorovaikutus työssä, vertaisuus
elämän taakkain ja velvollisuuksien kantamisessa. "Ja avioliitto näkyy
olevan amerikalaisen korkein onnellisuuden ihanne", sanoo kirjailija,
"avioliitto ja koti ensimäisenä ja vaikutus kansalaisena toinen.
Oma puoliso, oma koti kaunistettavana, oma maantilkku viljeltävänä
ja sen lisäksi jotain toimittaa kunnan ja kaupungin hyväksi, siinä
useampien miesten elämäntarkoitus. Siihen tulee joskus vielä toivottuna
tapauksena matka Europaan katselemaan _valmiita_ kaupunkeja ja
_raunioita_."
Tiedämme kuinka korkealle juuri Fredrika Bremer asetti kodin arvon
ja vaikutuksen ihmiskunnan kehityksessä; kotielämän jalostuttaminen,
ylentäminen ja siihen tarkoitukseen naisen sivistyksen koroittaminen.
Siinä se läpikäyvä aate hänen teoksissaan, jonka hän kotomaassaan
oli eloon kutsunut ja jota hän nyt merten toisella puolella etsi.
Fredrika oli ennen lähtöänsä lukenut kertomuksia Amerikasta ja sen
kansasta ja maahan tullessaan tuonut muassaan valmiin aatekuvan uuden
maailman naisesta. Löysikö hän todellisuudessa tämän kuvan vastineen?
Oliko uuden maailman nainen itse sitä, mitä kirjailija oli ajatellut
ja toivonut? Ei täysin, mutta saattoi siksi tulla, nyt oli hän
niinkuin kesken kasvantoa. Hän omisti paljon koulusivistystä, mutta ei
riittävästi aina sitä sivistystä, jota kanssakäyminen jokapäiväisessä
elämässä ihmiseltä kysyy. Hänen näköalansa ei ollut ennättänyt
täälläkään kyllin vielä laajentua. Hän tunsi sen merkityksen, joka
on kodin muodostumiselle annettava koko kansan kehitysjuoksussa,
mutta hänen tietonsa kodin suhteesta yhteiskunnalliseen elämään
ja valtiollisiin kysymyksiin oli puuttuvainen. Hän ei ollut vielä
saavuttanut kykyä, "millä voisi kasvattaa kelpo kansalaista, millä
voisi lapsen sydämessä sytyttää pyhän isänmaanrakkauden ja innon sen
oikeaan palvelukseen, miten voisi valaista hänen sydäntänsä niin,
että se yhteiskunnallisissa oloissa ja vakiokysymyksissä käsittäisi
omantunnon puhtauden ja totuuden pyhyyden yhtä välttämättömäksi kuin
kodinkin piirissä." Täydellisyyttä ei Fredrika siis löytänyt tässäkään,
mutta pyrkimyksen sitä saavuttamaan näki hän kaikissa kansanluokissa.