Pennsylvaniassa oleskeli Fredrika Bremer paljon kvääkarien seurassa,
hän tahtoi likeltä tutustua heidän maailmankatsantoonsa, luonteesen
ja tapoihin; tämän uskokunnan historia oli häntä nuoruudesta saakka
viehättänyt, nyt oli hänellä tilaisuus muodostaa itsellensä näkemään
perustunut käsitys sen kehityksestä. Filadelfiassa asuessaan hän usein
oli läsnä heidän kokouksissaan, kuuntelemassa heidän esitelmiään.
Hän huomasi kvääkarien vaikutusta kaikkialla yhteiskunnassa, etenkin
hyväntekeväisyyden alalla, nämä "sisällisen valkeuden" saarnaajat
esiintyivät hänelle ahkeroina ja uskollisina inhimillisen edistyksen
kannattajina. "Ruotsissa", kirjoittaa hän, "tunnemme kvääkarit
ainoastaan omituisena uskonlahkona, jotka sinuttelevat kaikkia
ihmisiä, käyttävät leveälaitaisia hattuja ja astuvat hattu päässä
keisarienkin eteen, täällä olen oppinut tuntemaan heidän merkityksensä
ihmiskunnassa". Senjälkeen kuvailee meille kirjailija George Fox'in
ja William Penn'in vaikutusta ja työtä kvääkarikunnan perustuksessa,
sen asettumista Delaware virran rannoille ja kuinka tämä uskonvainoa
paennut joukko uudessa siirtomaassa kehittyy ja kasvaa vahvaksi
seurakunnaksi, josta moni voipi paljon oppia.
Mikä taitaa enemmän innostuttaa, sanoo hän, kuin seurata tämmöistä
jumalallisesti hurmaantunutta miestä todistavana totuuden puolesta ja
nähdä, kuinka hän julman pitelemisen käsistä, vankeudesta, kuoleman
vaarasta astuu taas yhtä lujana, yhtä vakaana esille; nähdä kuinka
tunnustajien joukko kasvaa hänen ympärillään, kuinka hän hengen
vastustamattomalla voimalla panee valtiokirkon kivimuurit horjumaan ja
sen palvelijat hämmästymään? Mikä taitaa enemmän ihmetyttää kuin nähdä
nämä sisällisen valkeuden oppimattomat tunnustajat esiintyvän sisimmän
elämän ilmoittajina ja tulkitsijoina? Päivämiehet ja palvelustytöt
tulevat saarnaajiksi, kutsuen paavit ja sulttanit, puritanit,
neekerit ja hindulaiset kuuntelemaan totuuden sanaa sisällisen äänen
tuomio-istuimen edessä.
Tuo sisällinen ääni, joka käski heitä asettamaan hengen raamattujen
yli, joka käski heitä sinuttelemaan kaikkia ihmisiä ja kieli ketäkään
kumartamasta, joka ei voinut hyväksyä valan tekoa eikä ulkonaista
hallitusmuotoa, käski sitävastoin jokaista sulkemaan kaikki ihmiset
veljesrakkauden syliin ja kohtelemaan eläimiäkin hellyydellä.
Tullessaan uudelle mantereelle tämmöiset aatteet sydämessään,
tervehtien indianeja veljen nimellä ja ystävän kohtelulla, ei ollut
ihme, että he kaikkialla voittivat lukuisasti seuraajia. Eikä ollut
ihme että seurakunta, joka jumalanpalveluksessaan katsoi niin vähän
muotoa, joka elämässään noudatti niin uskollisesti vapauden ja
tasa-arvon oppia, herätti totisen kunnioituksen henkilössä sellaisessa
kuin Fredrika Bremer. Missä kaikki ovat oikeutettuina samoihin etuihin
ja samaan asemaan, ilman sääty- tai sukupuolieroitusta, siellä täytyy
löytyä paraimmat aineellisen ja henkisen onnen toiveet. "Ajatusvapauden
oikeus, perustuva Jumalan ääneen ihmisen sydämessä, on sama oppi,
jonka puolesta Sokrates kuoli ja Luther eli", päättää kirjailija
mietteensä kvääkareista ja lisää, viitaten myös heidän heikkouksiinsa:
"Totta on, että se pahan ota, joka jokaisen ihmisen sydämessä juuret
löytää, kvääkarikunnassakin näytteleikse, vaikkei se nuoruudessaan sitä
nähnyt eikä sitä ehkä ollut alussa. Sillä ihanan aatteen into saattaa
muuttaa ihmissielun kevät-aamuksi, jonka ylitse selkeä taivas sinisenä
siintää, ja jonka puhtaan ilman kukkasten tuoksu ja lintujen viserrys
täyttää. Pilvet nousevat vasta myöhäisempään päivällä. Ensimäisessä
aamuraittiudessaan oli kvääkarisuus niinkuin kirkas, puhtaista
lähteistä juokseva virta, joka totuuden puhdistavalla vedellä uudestaan
kastoi maailman uskomaan ja tunnustamaan totuuden ääntä ja valtaa.
Tämä oli ja on vielä sen hyvä työ ihmiskunnassa, ja sen herätyssana on
puhdistavalla voimalla tunkenut tuhansien ihmisten sydämiin."