Eräässä kirjeessä vuodelta 1836 oli Fredrika kirjoittanut: "Voidaksensa
mitään hyvää vaikuttaa, täytyy ihmisen jossakin määrätyssä suunnassa
kartuttaa tietoansa ja kehittää taitoansa. Ja sitä varten tarvitsee
hänen etupäässä tuntea luonnollisen lahjoituksensa. Luulen siinä
nyt selvenneeni, ja arvelen sen vuoksi pitäväni kirjallisen työni
supistaa ainoastaan perheen ja yksityisen ihmisen käsittelemiseen.
Esitellä mikä perheensiteet tekee vahvoiksi ja miellyttäviksi, mikä
kaikissa oloissa yksityisen ihmisen kasvattaa vakaaksi ja hyväksi, sekä
omituisten luonteiden ja erityisten olosuhteiden piirtäminen lienee
tehtäväni, jossa minun tulee taitoani täydentää." Tämän jälkeen olikin,
niinkuin tiedämme, yhtä jatkoa ilmestynyt perhekuvaus toisensa perästä.
Mutta aika näytti pian, että perhekuvausten tekijä oli ulotuttava
harrastuksensa ja kykynsä muillekin aloille. Hänen luja vakuutuksensa
Kristuksen opin onnellisuuttavasta ja vapauttavasta voimasta toiselta,
ja hänen vastenmielisyytensä kaikkea umpioppisuutta ja dogmikuria
kohtaan toiselta puolen kehoitti häntä julkaisemaan mielipiteensä
toisessakin muodossa, kuin minkä romani hänelle tarjosi.
Isomman aikaa oli Fredrika Bremer jo miettinyt uskonnollisen
kirjoituksen julkaisemista ja koonnut sitä varten aineksia. Hänen
yksityiset kirjeensä näiltä vuosilta sisältävät paljon mietteitä ja
ehdoituksia siihen suuntaan. "Uskonnolliset käsitteet", sanoo hän
niissä, "ovat ihmiselle kaikista tärkeimmät, tiedollisesti taikka ei
ohjaa ihminen elämäänsä ja siveyttänsä niiden mukaan". Mimmoiseksi
ihminen arvaa Jumalan, hänen tahtonsa ja vaikutuksensa, hänen suhteensa
ihmiskuntaan ja sen tarkoitukseen sekä tulevaan elämään, siitä
etupäässä riippuu ihmisen onnellisuus ja hyvyys. Uuden testamentin
opissa on kätkettynä korkeimmat totuudet, mutta nämä totuudet ovat
suurimmalta osalta ihmisiä pimentäväin vaippain peitossa. Filosofia on
koettanut näitä vaippoja nostella, mutta se taas muotonsa kautta sulkee
enemmistöltä tien aarteihinsa. Mutta niin ei pitäisi oleman. — "Minua
on filosofia johdattanut näkemään yhteyttä elämän valtakunnissa ja
oivaltamaan, että yksi voima vaikuttaa kaikissa, jos kohta eri määrässä
ja eri tavalla. Etenkin historian filosofiasta olen käsittänyt että
tämä ääni: 'Katso minä ilmoitan teille salaisuuden', joka kuuluu kautta
koko ihmiskunnan ja joka on kaikissa uskonnoissa ihmiselle puhunut
korkeammasta olennosta, elämästä kuoleman jälkeen, rangaistuksista ja
palkinnoista, kuitenkin on puhtaimmasti kuulunut Jesuksen huulilta.
Kristinoppi on totuus kaikissa uskonnoissa: mitä Brahma, Buddha, Oden
ynnä muut parhaimmissa oppilauseissansa ovat ainoastaan vaillinaisesti
ja osalta esitelleet, se on kristinopissa ilmestynyt täydellisesti; ja
tämän ilmestyksen, katseltuna yhteydessä muiden uskontojen kanssa ja
suhteessansa ihmisluontoon, tahtoisin minä kansantajuisesti esitellä,
niinkuin olen sen käsittänyt." — "Muista kuitenkin", lisää hän heti
ystävällensä, "etten siinä suinkaan lausu kumoomattomia perusoppia
(axiomeja) muiden omistettavaksi, vaan ainoastaan oman mielipiteeni".
Kuusi vuotta myöhemmin (1842) julkaisi hän väitöskirjan muodossa:
"Morgonvakter" (Aamunkoitteita), likinnä siihen nyt kehoitettuna
Straussin lausumista mietteistä "Das Leben Jesu'ssa", joka paraikaa
kierteli Europassa. Tähän kirjaan pani Fredrika Bremer ensi kerran
nimensä nimilehdelle. Sen alkulauseessa sanoo hän: "Oppineisuutta
tavallisessa merkityksessä ei minulla ole, mutta olen kärsinyt —
ja tuntenut paljon ja kokenut mitä syvimmällä elämässä liikkuu, ja
paljon sitä miettinyt. Sillä valolla mikä minulle on suotu, astun
julki, vaikka kohta vaan vastatulevan korkeamman ja täydellisemmän
ennustajana. Aamukoiton kutsumus onkin päivän edelläkävijänä ja
ennustajana olla ja luontoa sen vastaanottamiseen herätellä." Edelleen
muistuttaa hän siinä kuinka jokaisen, jolla on oma vakaantunut
mielipiteensä, täytyy saada ja on velvollinenkin se esiintuomaan,
uskonnollisissakin kysymyksissä. Samaten kuin Raamatun lukeminen
on oleva jokaisen oikeus, pitää myöskin jokaisen saada kysyä ja
käyttää omaa järkeänsä ja omaatuntoansa tämän kirjan käsittämiseen.
Orthodoksian opin ehdottomasta eli puustavillisesta inspirationista
sekä sen väitteet, ettei inhimillinen järki kykenisi käsittämään
uskonnollisia asioita, kirjailija hylkää, samaten kuin kaiken
kirkollisen pakon. "Älköön mikään kirkko luulko voivansa määrätä
ja säätää, mikä on ohjaava kaikkia kaikkina aikoina ", lausuu hän.
Vastoin yleistä kirkko-oppia siis hyväksyen vapaan tutkimuksen ja
julkisena keskustelun Raamatun käsityksestä, uskaltaa hänkin ilmoittaa
ajatuksensa siitä.
Ne kohdat, joissa hän Strauss'ia vastustaa, koskevat etupäässä uskon
ja tiedon yhteyttä, Jesuksen jumaluutta ja ihmeitä. Strauss oli
sanonut että usko ja järkeen perustuva tieto ovat ihmisessä kokonaan
toisistaan eroavia aloja: mikä on uskolla omistettava, siihen ei tieto
saa koskea, älköönkä taas toiselta puolen usko saako häiritä tietoa ja
mitä sen omaksi kuuluu. Kristillisen uskon ydin on kokonaan lukittu
tieteelliseltä tutkimukselta. Niinpä voivat Kristuksen yliluonnollinen
syntymä, hänen tekemänsä ihmeet, hänen ylösnousemisensa ja taivaasen
astumisensa seisoa ijankaikkisina totuuksina, vaikka kuinkakin sopii
niitä historiallisina tapahtumina epäillä. Mutta tällaiset väitteet
eivät tyydytä Fredrika Bremeriä. Usko ja tieto eivät saata olla niin
toisistansa eroitettavia. Järjetöntä uskoa ei Fredrika käsitä; usko ja
tieto käsittävät tosin saman totuuden eri muodossa ja eri tavallaan,
mutta perus, jolle kummankin käsitys nojautuu, ei voi olla muu kuin
logillinen johtopäätös. Kun Kristus käskee uskomaan häneen, puhuu hän
yhtäpaljon inhimilliselle järjelle kuin pelkälle tunteelle, vaatien,
että hänen teoistansa muodostettaisiin johtopäätös hänen olennostansa
ja personastansa. Määrätyistä hedelmistä täytyy johtua määrättyihin
syihin ja perustuksiin, niin että siellä missä tavataan voimaa ja
hengen korkeutta suuressa määrässä inhimillisen voiman ja korkeuden
yli, siellä tulee otaksua jumalallista voimaa.
Strauss'in väitökseen Jesuksen jumaluutta vastaan sanotaan kirjasessa
edelleen tämä, jossa vielä näemme jälkiä Fredrikan nuoruuden
epäilyksistä: "Mutta jollei Jesus olisi ollut Jumala, kuinka sitten
taidamme käsittää, että Jumala itse istuu taivaassansa tyynenä, sydän
kylmänä katsellen ihmiskuntansa syntejä ja onnettomuutta ja antaen
tuon yhden ihmisraukan täällä kärsiä sanomattomat tuskat ja viimein
häpeällisen kuoleman, vapahtaaksensa syyllisiä? Tottahan Jesus sillä
tavalla oli jotakin _parempaa ja korkeampaa_ kuin Jumala — jollei hän
ollut Jumala?"
Oli outoa ja katsottiinhan se sopimattomaksi rohkeudeksi, että henkilö,
joka ei voinut näyttää tieteellistä oppitodistusta ja päällepäätteeksi
oli nainen, julkaisi uskonnolliset mielipiteensä; mutta toiselta puolen
tuollainen harvinainen tapaus, yhteydessä Fredrika Bremerin nimen
kanssa, oli omiansa tuottamaan kirjaselle huomion, joka vuorostaan sai
aikaan kiivaan keskustelun ja ankaran tarkastuksen. Siinä hyökättiin
sekä sisältöön että muotoon ja tekijä sai ensi aluksi pitää hyvänään
löylytyksiä oikealta ja vasemmalta. Sekä _että_ hän oli kirjoittanut,
ja _mitä_ hän oli kirjoittanut, moitittiin kovasti. Ettei tämä tullut
tekijälle odottamatta, näkyy hänen kirjeestään Franzén'ille, jossa hän
m.m. sanoo: "Tiedän kyllä, etteivät monet ihmiset anna minulle anteeksi
itsenäistä etsimistäni, mutta semmoiset ihmiset kuin sinä sen varmaan
tekevät." Pitkä ja vilkas kirjeenvaihto seurasi nyt Franzén'in kanssa,
jossa kumpikin kehittää ajatuksensa raamatunsanan ehdottomuudesta
ojennusnuorana uskolliselle käsitykselle. Fredrikan kirjeistä selviää,
että Franzén oli kehoittanut Fredrikaa vastaamaan tarkastajilleen,
mutta hän vastaa: "En ole vielä milloinkaan vastannut tarkastajilleni,
en sitä nytkään tee, ja tiedänpä hyvin, etten jäisi siinä pitämään
viimeistä sanaa. " Myöskin Tegnér ottaa intoa kiistasta, suuttuu noihin
hyökkääviin arvosteluihin ja kirjoittaa itse tarkastuksen, jossa hän
astuu "Morgonväkter'in" puolelle. Kirjoituksensa julkaisemisen suhteen
tahtoo hän kuitenkin ensin kuulustaa Fredrikan mieltä, ja tämä pyytää
vastauksessaan Tegnériä jättämään julkaisu sillä kertaa sikseen,
"koska", arvaa hän, "sen kautta vaan viimeiset puuskat yltyisivät
pahemmiksi kuin ensimäiset". Niin jäikin kirjoitus painamatta.
Myöhemmissä arvosteluissa Fredrika Bremerin kirjallisesta vaikutuksesta
mainitaan "Morgonväkter'istä", että kuinka vähäpätöinen kirjanen
olikin tekijän muiden teoksien rinnalla, ilmituli siinä paljon oppia
ja enemmän ajatuksen syvyyttä kuin Strauss'in väitelmissä, joita
se vastusti. Göteborgin Tiede- ja Kirjallis-Yhdistyksen pitämässä
surujuhlassa Fredrika Bremerin muistoksi v. 1866, vuotta jälkeen hänen
kuolemansa, sanotaan juhlapuheessa "Morgonväkter'istä" m.m., että
"mikä tohtorinhattu hyvään olisi syyllä voinut ylpeillä semmoisesta
kirjoitelmasta".
Samaten kuin uskonnolliset kysymykset, olivat ne sisälliset
valtiolliset liikkeet, jotka tällä ajalla elivät hänen isänmaassaan,
omiansa herättämään Fredrika Bremerin valvosan hengen uutteraan
osallistumiseen. Edustusmuodon muuttaminen säätyjärjestelmän kannalta
heräävän tasa-arvo-aatteen luonnollisemmalle perustukselle oli se
sydänkohta, johon ajan uudistusmiehet ponnistivat voimansa; ja vaikka
Fredrika Bremer ei tosin voinut aina heidän käyttämiänsä välikappaleita
ja joskus liian rajua menettelöänsä hyväksyä, omisti hän heidän
päätarkoituksensa omakseen. Kukaan ei voinut hartaammasti kuin Fredrika
Bremer toivoa muutosta, jonka kautta yhdenvertaisuuden aate saisi uuden
voiton valtiollisessa elämässä.
Ja kun samaan aikaan Ranskan kaunokirjallisuudessa oli ruvettu puheeksi
ottamaan yhteiskunnallisten ongelmani ratkaiseminen ja kehitys, ja
sociali-romani 1840 luvulla tuotettiin sieltä Ruotsiin, pani se uutta
virikettä kirjailijan kynäsuoniin, joissa, niinkuin olemme nähneet,
oli jo ennenkin tavattu voittava taipumus vallitsevain olojen ja
mielipiteiden tutkistukseen. Fredrika alkoi nyt kokoilla aineksia
yhteiskunnalliselta alalta, matkusti 1846 Saksassa, silmäilläkseen
elämätä ulompanakin kotomaastaan, ja kirjoitti vähän aikaa senjälkeen:
"Syskonlif" (Sisaruselämää) sekä pienemmän matkamuistelman: "Ett par
blad från "Rhenstranden" ja v. 1849 "Lif i Norden".