Syksyllä 1841 oli Fredrika jälleen palannut Årstaan ja asui sen jälkeen
omaistensa kanssa milloin maalla, milloin Tukholmassa. Mutta kun hän
vuonna 1845 odottamatta sai sanoman entisen emäntänsä sairastumisesta
Tomb'issa, matkusti hän sinne ja palasi vasta vuoden perästä,
saatettuaan uskollisen ystävänsä hautaan. Fredrika Bremerin nimi oli
nyt levinnyt laajoihin piireihin, Tukholman kirjallinen maailma olisi
tahtonut omistaa hänen kokonaan, ja kirjevaihtonsa kasvoi kasvamistaan.
Mutta yhtä vähän kuin Fredrika Bremerin vaikutus supistui pelkkään
kirjalliseen toimeen, taisi häntä paljot seurustelemiset tyydyttää.
Elämässänsä niinkuin kirjoituksessansakin etsi hän käytännöllisen
elämän moninaisuudessaan ja otti sen kehitykseen tehokkaasti osaa.
Lapsuutensa ja ensi nuoruutensa hartaileva mieli ja auttamisen
halu, jonka kehoituksesta hän oli kirjoittanut ja myynyt ensimäisen
kertomuksensa, ei ollut hänessä muuttunut. Yhden vuosikymmenen ajalla
oli totta kirjailija nyt supistanut työnsä omiin opinnoihinsa ja
kirjoittamiseen ja elänyt miltei kokonaan syrjällä ulkonaisen elämän
riennoista, ja tämmöinen kehityskausi oli ollut hänelle tarpeellinen,
mutta sen päätyttyä hän sydämensä käskystä ojentaa kätensä ja voimansa
neuvoksi ja avuksi tarvitsevaisille lähimmäisilleen.
Kirjapalkkioistaan pani hän usein enemmän taikka vähemmän jonkun
puutetta kärsivän käteen, monasti oli hän jo ennen teoksen valmistuttua
luvannut määrätyitä summia poisannettavaksi, milloin yksityiselle
henkilölle, milloin johonkuhun laitokseen taikka muuhun hyvää työtä
tarkoittavaan yritykseen. Niinpä kun "Hemmet" oli tekeillä, lainasi
hän, kirjastansa saatavan palkkion varalla, 300 riksiä, voidaksensa
siten ottaa osaa erään perheenisän taloudelliseen pelastukseen, ja
toiset 300 hän lupaa kannatukseksi nuoren varattoman tytön terveyden
hoitoon, jota varten häneltä oli apua pyydetty, ja kirjoittaa samassa
kuin rahat lähettää: "Kiitoksia, kun käännyitte tässä asiassa minun
puoleeni." Samaten hän usein, lähettäessään kirjoituksia sanomalehtiin,
antoi jonkun tuttavan periä toimitukselta palkkion ja jakaa sen
varattomille.
Itse hän tarvitsi aivan vähän. Sekä omassa puvussaan että huoneensa
sisustuksessa oli hän niin vaatimaton, että hän hylkäsi kaikki
mukavuudet ja koristukset, niin että kun perheen muista huoneista
astui sisään Fredrikan kammariin, oli eroitus silmiin nähtävä. Mutta
valoa ja auringon paistetta hän rakasti, sentähden hän ei pitänyt
verhojakaan akkunoissaan, joissa hän usein pitkät hetket seisoi
katsellen kauas ulos luonnon ja ihmisten yhteistä elämää. Kaikki mikä
ei ollut välttämättömän tarpeellista hänelle, saattoi hän iloisella
sydämellä painaa lähimmäisensä käteen. Kerta kun yksi hänen läheisimpiä
ystäviään, kirjallisuuden ja taiteen suosija ja kokeilija paroni von
Brinkman oli kehoittanut Fredrika Bremeriä lausumaan ajatuksensa
taiteen asemasta yksityisen ihmisen jokapäiväiseen elämään nähden,
vastaa tämä muun muassa, että vaikka hän halusta tunnustaa ja tuntee
tuon ylentävän vaikutuksen, minkä käynti Brinkman'in taidekokoelmassa
herättää mielessä, ei hänestä kuitenkaan koskaan voisi taidekokeilijaa
tulla. "Sanon suoraan", kuuluu hänen kirjeessään, "ettei minun
huostassani tule kauan viihtymään mitään, millä vaan rahan arvo on — ei
vainen Ruotsin Akademiasta kotoinen kultametaljikaan. Tarjokaa minulle
50 riksiä mistä hyvään, paitsi lämpöisestä päällysnutustani, niin
päästän sen paikalla menemään."