Niinkuin näemme, oli Fredrika Bremerin tähänastisissa kirjateoksissa
jo alkanut näyttäytyä tarkoitus eli tendenssi, jota lukeva yleisö
ensi alussa ei ollut huomannut. Tiedämme että taide ja sen viralliset
harrastajat usein ovat otaksuneet, että tarkoitus eli tendenssi
jollakin tavalla hämmentää ja estää taidetta sen omatakeisessa
kehityksessä. Siitä syystä nytkin moni kirjantarkastaja ravisti
levottomana päätään. Tosin vaadittiin taiteelta, ettei se saanut
loukata siveyttä, mutta siveyden tyydyttämiseksi kysyttiin
ainoastaan, että hyväksytty yleinen tapa tuli noudatetuksi. Jos
joku alkaa uudella tavalla silmäillä asioita ja yrittää julkituoda
toisia tuumia, kuin mitä ennalta on vahvistettu, huudetaan pian
että "tendenssikirjoitusta" tehdään ja että siten tahdotaan _puhdas
taide_ karkoittaa valta-istuimeltaan. Tosilaita on kuitenkin usein
se, että mikä tarkastuksessa vastamieltä ja harmia herättää, ei ole
tendenssi semmoisenaan, vaan kirjailijan rohkea keksimys panna vanhojen
ihanteiden sijaan uusia. Niinkauan kuin kirjailija ujosti pysyy
kaikkien heräävien aatteiden ulkopuolella, käy enimmäkseen kirjainsa
kaupitus hyvin joka taholla, mutta niin pian kuin hän rupeaa kääntämään
älyänsä ja kykyänsä uusien aatteiden puoleen, joutuu suuri osa yleisöä
epäilykseen. Yleisö ylipäänsä ei suosi sitä että kirjailija osottaa
järin paljon tarkastelevansa oman aikansa ihmisiä ja tuntevansa niitä.
Syynä siihen, ettei Fredrika Bremerin kirjoitelmissa ilmaantuva
tendenssi aluksi nostanut kapinaa eikä edes tullut yleisesti
huomatuksikaan oli, paitsi tuota miellyttävää tasapainoa ja
toiveellista mielisävyä, se, että se ylimalkain luonnokkaasti
liittyi itse kertomuksen kutoukseen ja samaten sulautui varsinaiseen
luonteenkuvaan. Kirjailija oli harvoilla poikkeuksilla tähän asti
osannut hienolla aistilla kuvauksistaan pois karsia kaiken karkean,
runottoman oppimuodon. Eikä voinut kuitenkaan kukaan olla tietämättä
hänen kirjatuotelmainsa merkityksestä, niin avomielisesti, niin
hartaasti tämä uusi kirjailija piti todellisen sivistyksen, totuuden
ja vapauden puolta. Niin tosi-olojen mukaisena, niin täydellisesti
omaperäisenä ja rakastettavana ei ollut ruotsalainen mieliala ja
luonne vielä kenenkään kynästä puhjennut, ja paremmin kuin hänen
teoksissaan ei oltu vielä ruotsalaisessa kirjallisuudessa osattu
henkisen ja siveellisen edistyksen aatetta kannattaa, todistivat hänen
arvostelijansa. Fredrika Bremer oli käsittänyt ja muotoon pukenut
mitä aikakautensa hengessä liikkui ja eleille pyrki. Samalla kuin hän
"kuvauksissaan" paljasti kaiken todellisesti huonon ja hyljättävän,
ylensi hän ansaitulle asemallensa mitä väärät oikeudenkäsitteet ja
ennakkoluulot olivat sysänneet syrjälle. Ja vaikka ei yleisön suuriluku
kohta alkamalta tuota aprikoinut, tunsi se vaistomaisesti että tässä
oli jotain, joka nosti ihmistä ylemmäksi kehityksen tiellä ja johon
kesti syvemmälle katsoa. Ja se mikä ensin näyttäytyi vaan aavistavana
ja epämääräisenä tunteena, selviytyi monessa pian vakavaksi käsitteeksi.
Tätä vaikutusta edistämään oli omiansa sekin, että Fredrika Bremer
enemmän kuin kukaan muu aikansa kirjailijoista oli koko personansa ja
luonteensa antanut kuvastua teoksissaan. Samassa kuin hän piirteli
ihmiselämän moninaisuutta, astui hänen oma sielunsa kehitys selvänä
lukijan eteen. Fredrika Bremeristä ei ole voinut kukaan sanoa, että
hänen personansa ja luonteensa olisi ollut jotain muuta kuin hänen
teoksensa, tämä pahentava, mutta tosilaitaan perustettu muistutus, joka
on kohdannut niin monta etevää kirjailijaa ja vahingoittanut heidän
runotuotelmainsa arvoa ja merkitystä varsinkin nousevien sukupolvien
tarkastuksessa. Mutta Fredrika Bremer, aina sama henkilö elämässänsä
ja teoissansa, kuin kirjallisissa tuotelmissansa, enensi ja vahvisti
niinmuodoin näiden arvoa ja siveellistä vaikutusta yleisössä.
* * * * *
Useimmat Fredrika Bremerin kirjoista olivat jo levinneet ulkomaihin ja
toiselle puolelle Atlantia: ne käännettiin englannin, saksan ja ranskan
kieliin [suomalaiseen pukuun on tähän saakka toimitettu ainoastaan
yksi: "Familjen H.", nimellä "Perhe", rouva Hahnsson'in suomentama]
ja valmistivat tekijällensä maineen, jonka vertaa tuskin oli tullut
monen ruotsalaisen kirjailijan osaksi, samalla kuin edistivät Ruotsin
kirjallisuuden merkitystä vieraissa maissa. Luonnollista oli, että tämä
menestys taas vaikutti takaisin kirjailijan isänmaahan. Vuosijuhlassaan
1844 osotti Ruotsin Akademia toisen kerran Fredrika Bremerille julkisen
kunnioituksensa, antamalla hänelle Yhdistyksen suuremman kultametaljin
— _För snille och smak_ — korkein palkinto, minkä se jakaa. Julkisessa
puheessa lausuttiin samassa tilaisuudessa yleinen arvostelu Fr.
Bremerin siihenastisesta kirjallisesta vaikutuksesta. 13 vuotta
oli kulunut siitä, huomautti puhuja, kuin Akademia ensikerran oli
osottanut julkisen kunnioituksensa nuorelle nerolle, jonka ensimäiset
kokeet ennustivat harvinaista luonnon kykyä ja taitoa eräällä
kaunokirjallisuuden alalla, jolla Ruotsissa vielä puututtiin kaavaa.
Fredrika Bremerin kirjatuotelmissa oli sitten yhä kehittyneemmässä
muodossa esiintynyt neron ja sydämen suuret ominaisuudet, kauneus
kuvauksessa ja puhtaus ajatustavassa, ja tällä omituisella kyvyllänsä
oli hän piirtänyt kaikki nuo harvinaisen viehättävät kuvansa perhe- ja
yhteiskuntaelämän hienoimmista vaiheista, jotka suuren yleisön silmältä
enimmäkseen jäävät kätköön. "Ruotsin Akademia tahtoi", lausuttiin
lopuksi, "antamansa kunniamerkin kautta panna julki kiitollisuutensa
etevälle kirjailijalle, joka niin ansiollisesti oli ylentänyt
ruotsalaisen kaunokirjallisuuden mainetta vieraissa maissa".