Ainoastaan yhdestä Fredrika Bremerin teoksista on sanottu, ettei
se tyydyttävästi vastaa sitä selvyyttä, sitä kirkasta puhtautta
siveellisessä arvostelussa, mikä muuten on läpikäyvänä voimana hänen
kirjallisessa vaikutuksessaan. Tämä kirja, ₙNina", tuli painosta 1835,
vuotta jälkeen "Presidentens döttrar" ja jatkona siihen. Lukijakunta
ihastui kertomuksen eri kohtiin, tuohon tunteenrikkauteen, joka
siinä tulvana juoksi, mutta se moitti päähenkilöä, Ninaa, ja oli
tyytymätön tekijän kantaan, jota ei se tässä saanut täysin selville.
"Nina" oli presidentin nuorin tytär, ihastuttava, lemmellinen ja
kaikkien mielikki. Ludvig kreivi — toinen Alarik — ilmoittihe muiden
muassa kosijaksi, mutta Nina ei rakastanut häntä. Vaan sitten kun Don
Juan tulee, syttyy neidossa rakkaus ilmituleen, ja ellei ulkonaisia
pelasteita olisi varalla ollut, olisi tuo valtava tunteenhehku
vietellyt hänet siveelliseen erehdykseen. Sydänaallot kuitenkin pian
jälleen laskeutuvat, ja nyt saavat tytön omaiset hänen myöntymään
jonkinmoisiin puolikihloihin Ludvigin kanssa. Mutta jonkun ajan
kuluttua joutuu Nina oleskelemaan äitipuolensa kanssa toisessa
paikkakunnassa, uusissa oloissa, joiden johtajana ja elähyttäjänä
esitteleikse seurakunnan jaloinen pappi, Hervey, kaikkien suosikki.
Hervey'ssä vasta tapaa nyt Nina oikean osansa, ja Hervey Ninassa
samoin. Tämä vuorovaikutus muodostuu vakavaksi rakkaudeksi, jota ei
kuitenkaan aviollinen yhdistys pääse vahvistamaan, sillä ilmi tulee,
että Hervey kantaa väärää nimeä ja että hänen maineensa on tahrattu.
Kuuluu näet että hän olisi vietellyt, poisvienyt ja viimein murhannut
Ludvig kreivin sisaren, eikä ollut voinut viattomuuttaan todistaa.
Ainoastaan Nina uskoo häntä, mutta nähdessään kuinka suurta surua
hän saattaisi perheelleen, jos menisi Herveylle vaimoksi, luopuu hän
hänestä ja ottaa Ludvig'in. Mutta rakkauttansa Herveyhin ei Nina voi
sammuttaa, hän kuolee aikaiseen. Hänen rakastettunsa syyttömyys tulee
viimein ilmi ja hän kohoaa korkeimman maineen kukkuloille, mutta
rakastetullensa pysyy hän uskollisena loppuun asti.
Jos tekijä päähenkilönsä suhteen olisi joko astunut kokonaan
puolueettomalle kannalle, pysyen vaan kuvaajana, taikka selvemmin
esitellyt mielipiteensä, ei olisi yleinen arvostelu kirjasta päättynyt
siihen tyytymättömyyteen, kuin nyt oli laita. Semmoisena kuin
luonteenkehitys ja toiminnan juoksu nyt esiintyi, jäi se epäselväksi
ja hämärti samassa lukijan omaa arvostusta. Yleisö oli kirjailijan
edellisissä teoksissa tavannut uusia aatteita, jotka asettivat sen
eteen tähän asti tuntemattomia kysymyksiä, mutta Ninassa tapahtui
huomattava taka-askel vanhan vallattoman romantikin ja tunteen-elämän
alalle takaisin. Ajan kaunokirjallisuudessa yleisesti Nina ei suinkaan
mikään poikkeus ollut, mutta lukijakunta ja varsinkin se osa siitä,
joka uusilla toiveilla oli "Kuvauksien" tekijässä luullut saavansa
tervehtiä merkille pantavaa tienraivaajaa uusille aatteille, huomasi
pettyneensä toiveissaan ja kävi alakuloiseksi. Etenkin ensimäinen
tarkastus oli kiivaasti moittiva ja se koski tekijään sitäkin enemmän,
koska hän itsekin oli tyytymätön työhönsä. Yksityisessä kirjeessä
tältä ajalta sanoo hän siitä: "Ninassa on monta virhettä, ja paljon
antaisin, jos voisin karsia niitä vähemmäksi. — — Ei kukaan taida olla
tyytymättömämpi häneen kuin minä." Ankaruus jolla tarkastus alkoi,
asettui kuitenkin pian osaksi ja kirja otettiin viimein armoihin, mutta
muiden Fredrika Bremerin kirjateosten rinnalle ei se ole voinut täysin
nousta.