Amerikan löydön jälkeinen vuosisata avasi maailmaa laajemmalta kuin
ennen monta vuosituhatta. Keskiaika oli verraten vähän voinut ulottaa
maantuntemusta Vanhan ajan näköpiiriä ulommaksi, toisilla kulmilla se
oli taantunutkin, länsimaiden kannalta katsoen. Keski-Aasian arot ja
Kiina olivat tulleet näköpiiriin. Afrikan länsiranta tutkittu, mutta
sen sijaan olivat muhamedilaisuuden voiton kautta Etu-Aasia ja Intian
meren maat tulleet melkein kokonaan erotetuiksi länsimaiden yhteydestä.
Joka puolelta tuo ahdas tuntemattomuuden muuri nyt revittiin, ja
kaksi kansaa, jotka siihen saakka olivat olleet Europan kansaperheen
piintyneimmät koturit, lyhyessä ajassa purjehti kaikki meret, tutki
kaikki rannat, niin että maan ja veden suhteet maapallollamme
edellä käsitellyn aikakauden lopulla olivat pääpiirtein tunnetut ja
Europpa oli saanut yleiskäsityksen maapallomme edellytyksistä ja
mahdollisuuksista.
Rohkein ja uraa aukaisevin näistä löytöretkistä oli Columbuksen
matka tuntemattoman länsimeren poikki. Hän luuli tulleensa Intiaan,
ja hakiessaan suurkaanin maita, Cipangua, Kultaista Khersonnesoa ja
tietä Gangeen suistamoon. hän löysi tärkeimmät Länsi-Intian saarista,
Etelä-Amerikan koillisrannan ja Keski-Amerikan itärannan; mutta
hartaasti etsimäänsä salmea hän ei löytänyt, vaikka olikin vakuutettu
sen olemassa olosta ja kuoli siinä lujassa uskossa, että hän oli tullut
Intiaan.
Siinä vakaumuksessa, että löydetyt uudet maat todella olivat Aasian
itärannalla ja lähellä sen rikkauksia. Espanjan hallitus riensi
perustamaan niihin siirtokuntia, saadakseen toimilleen varmat
perusasemat. Ei puuttunut meren taa lähtijöitä, vaikka merentakaiset
maat tuottivatkin pettymyksiä ja tropiikin petollinen luonto sorti
lukemattomia varhaiseen hautaan. Haitista tuli aluksi Espanjalaisten
päämaa, mutta pian vei Cuba siltä voiton. Ja Länsi-Intian kaikkikin
saaret jäivät varjoon, kun mannermaan kehittyneemmät, metalleista
rikkaammat ja valkoisten asuttaviksi paljon sopivammat maat löydettiin
ja vallotettiin.
Uudella mannermaalla yritettiin ensiksi perustaa siirtokuntia
Venezuelan rannikolle, jossa varsinkin Ojeda hukkaan kulutti varoja
ja ihmisiä, sitten paremmalla menestyksellä Panaman kannakselle,
vaikka ihmishukka siellä oli suunnaton. Balboa kulki kannaksen poikki
ja löysi Tyynen meren, ja tämä antoi sekä kannaksen asutukselle
että uusille löytöretkille erinomaisen virikkeen. Pedrarias Davilan
aikana vallattiin Keski-Amerikkaa aina Nicaraguaan saakka, mutta
sitä edemmä ei sille puolelle päästy. Toiset olivat ennättäneet
vastakkaiselta puolelta anastaa Nicaraguan pohjoispuolella olevat
maat. Fernando Cortes, löytöretkien aikakauden loistavimpia
sankareita, oli verrattoman rohkean ja älykkäästi johdetun sotaretken
kautta vallottanut Aztekkien suuren valtakunnan ja tehnyt heidän
pääkaupungistaan Mexicosta Uuden Espanjan pääkaupungin. Anahuakin
ylängön terveellisessä ilmastossa espanjalaiset siirtolaiset
menestyivät hyvin ja espanjalainen aines nopeaan vahvistui Mexicossa.
Corteksen toimesta vallotettiin sieltä käsin Guatemala ja itse hän
teki Yucatanin tyven poikki rohkean retken Honduraaseen. Cortes edisti
Mexicon rantain tutkimista pohjoiseen päin ja hänen seuraajainsa aikana
vakoiltiin sisämaakin aina Coloradon suureen kanjoniin ja Arkansaaseen
saakka. Espanjalaiset Coronadon retkellä ensi kerran tutustuivat
prerioihin ja niiden suunnattomiin puhvelilaumoihin. Toiselta puolen,
Floridasta käsin, jonka Ponce de Leon löysi, tutkittiin Mexicon lahden
rannat, löydettiin Mississipin suu, ja Hernando de Soto teki Floridasta
suuren retken sisämaahan, kulkien Mississipin poikki Arkansaan
seuduilla, ja hänen kuoltuaan retkikunnan tähteet vielä samosivat
länttä kohti Kalliovuorille saakka ja sieltä palattuaan laskivat
Mississipin Mexicon lahteen.
Francisco Pizarro ja Diego Almagro purjehtivat Panamasta etelää
kohti ja löysivät ja vallottivat Perun kultamaan, josta ylänköjen
terveellisen ilmanalan ja metallirikkauden vuoksi tuli Espanjalaisten
päämaa Uudessa maailmassa. Perun suunnattomat aarteet antoivat
tavattoman voimakkaan vauhdin Etelä-Amerikan sisäosien tutkimiselle,
siellä kun luultiin vielä rikkaamman maan odottavan sitä, joka ensiksi
perille ennättäisi. Almagro teki retken Chileen. Benalcazar vallotti
Quiton ja maan siellä Bogotan ylängölle saakka. Gonzalo Pizarro
tunkeutui Quitosta Andien poikki Amazonjoelle, jonka Orellana sitten
aluksella laski mereen saakka. Welserien asiamiehet Venezuelassa
samoilivat sen maan ristiin rastiin ja Gasparo de Quesada nousi
Magdalena jokea Bogootán ylängölle. La Plata joki tuli ensiksi
tunnetuksi de Soliin matkan kautta, ja kun Peru oli vallotettu, niin
retkeiltiin La Plata joelta maan poikki kultamaahan Andien ylängöille,
joten nykyinen Argentinakin tuli pääpiirtein tunnetuksi. Brasilian
rannikon löysi Vicente Pinzon, mutta Cabral matkalla Itä-Intiaan otti
sen Portugalin omaksi. Brasiliasta ei kuitenkaan aluksi tultu tuntemaan
paljoa muuta kuin rannat, Amazonijokea lukuun ottamatta, mutta koko
pitkä rannikko vähitellen asutettiin. Guayanan olivat Espanjalaiset
jo osasta asuttaneet ja arvatenkin ristiin rastiin kulkeneet, kun
englantilainen Walter Raleigh saapui sinne Doradoa etsimään. Kun
Patagonian rannikko Magalhãesin salmeen saakka ja samoin Chilen
rannikko salmesta pohjoiseen päin tuli 16:nnen vuosisadan kuluessa
tunnetuksi, niin oli koko tämä valtava maanosa verraten lyhyessä ajassa
pääpiirtein tutkittu.
Siitä, mihin Espanjalaiset jättivät Pohjois-Amerikan rannikon
tutkimisen, sitä jatkoivat useat muut kansallisuudet. John Cabot
Englannista käsin löysi Newfoundlandin ja Uuden Skotlannin rannikon
ja luuli hänkin Kiinaan tulleensa. Miten hänen toisen retkensä
kävi, siitä ei ole säilynyt mitään varmaa tietoa. Portugalilaiset
Cortereal veljekset toivat tiedon Newfoundlandin matalikkojen
erinomaisesta kalaisuudesta; ensinnä Portugalilaiset ja vähän
myöhemmin Länsi-Europan kaikki kansat alkoivat joka vuosi tehdä
sinne kalastusretkiä. Nämä matalikot ovat sitten aikain kuluessa
antaneet pyydystäjille paljon enemmän varallisuutta kuin Mexicon ja
Perun parhaatkaan vuorikaivokset.- Gomes ja Verrazzano ensimäiseksi
purjehtivat nykyisten Yhdysvaltain itärannikon, edellinen Espanjan,
jälkimäinen Ranskan palveluksessa. Ranskalainen Jacques Cartier tutki
Laurentin lahden rannat ja ensimäiseksi nousi Laurentin jokeen. Kaikki
nämä purjehtijat etsivät väylää Tyynelle merelle, mutta turhaan.
Englantilaisista purjehtijoista, joilla oli sama päämäärä, tutki Hudson
Hollannin palveluksessa joen, joka hänestä nimen sai, ja kotimaansa
Englannin palveluksessa Hudsonin salmen ja lahden, jonka perukassa
hän. luullessaan jo tehtävän suorittaneensa. sai surkean lopun.
Ennen häntä oli Frobisher löytänyt Meta incognitan (Baffinin maan).
Hudsonin jälkeen Davis, Baffin ja useat muut purjehtijat tutkivat
Pohjois-Amerikan luoteiskulman niin tarkkaan, että 17:nnen vuosisadan
alulla jo voitiin melkoisella varmuudella päättää kauppatieksi
kelvollista luoteisväylää ei olevan olemassa. Pohjois-Amerikan sisäosat
pysyivät tällä aikakaudella vielä salattuina, eteläisimpiä osia lukuun
ottamatta. Länsirannikkoa Espanjalaiset ja Francis Drake seurasivat
pohjoista kohti aina nykyisen British Columbian rajoille saakka.
Portugalilaiset olivat Keskiajan lopulla prinssi Henrik Purjehtijan
alotteesta tutkineet Afrikan koko länsirannikon, ja kun Diaz oli
löytänyt Hyvän toivon niemen, niin oli meritie Intiaan samalla
avoinna. Mutta vasta Columbuksen matkan jälkeen he lähtivät tätä tietä
käyttämään. Vasco da Gama purjehti Malabaar-rannikolle ja laski uljaan
retkensä kautta perustukset Portugalin mahdille Intiassa. Matkalla
hän poikkesi Afrikan itärannikon satamiin, joissa hän tapasi sangen
voimallisen arabialaisen kauppamahdin. Hänen seuraajansa pakottivat
sataman toisensa jälkeen tunnustamaan Portugalin ylivallan. Afrikan
koko itärannikko joutui siten Portugalin vaikutusvallan alaiseksi,
mutta sisämaahan he eivät yrittäneet tunkeutua kauaksi muuta kuin
Sotalasta käsin, jonka kohdalla sieltä saapui merenrannalle kultaa, ja
vanhan Puntin rannikolta. Marokosta aina Punaisen meren suulle saakka
Portugalilaiset vallitsivat mustain maanosan rantoja. He löysivät
vihdoin Abessinian vuorimaasta kauan etsimänsä pappikuninkaankin ja
saattoivat hänen apunaan vaihtaa miekaniskuja vihattujen maurien kanssa.
Almeidan ja Albuquerquen toimien kaulia Portugalilaiset saivat
hegemonian koko Intian merellä, jonka kaikki rannat ja useimmat saaret.
Madagaskarista alkaen, tulivat samalla tunnetuiksi ja osapuilleen
kartotetuiksi. He tunkeutuivat Etu-Intiasta Malaiji-saaristoon.
vallottaen Malakan toimiensa keskustaksi. Näin tuli etäisempikin
Intia maineen, valtavine saarineen hyvin tunnetuksi europpalaisille,
ja vihdoin kauan etsityt Molukitkin, kalliitten mausteitten
pääpaikat; mutta sitä kauemmaksi itää kohti Portugalilaiset eivät
toimintaansa ulottaneet. Kiinan rannikon he tosin purjehtivat ja
kävivät Japanissakin, mutta huomasivat itsensä varsin pian aivan
liian heikoiksi yrittääkseen näitä kehittyneitä, väkirikkaita maita
asevoimalla lannistaa. Heidän täytyi päin vastoin tyytyä siihen, että
kaupankäyntikin heiltä kiellettiin Kiinan satamissa, kun he olivat
siellä koettaneet esiintyä tavanmukaisella ylimielisyydellään. Ja
Cipangun asukkaat visusti pitivät kultalevynsä, joista Marco Polo
oli huhuja tuonut. Etu-Intiassa Portugalilaisten maantuntemus ja
valta rajottuivat rannikkoon. Laivatykkien kantomatkaa kauemmaksi he
eivät voineet lähteä, meren ja kaupan vallitseminen täydelleen riitti
heidän tarkotuksiinsa, Kuitenkin oli Intian ikivanhoista ajoista kuulu
aarremaailma nyt tullut hyvin tutuksi lännen kansoille.
Espanjalaiset, vähitellen päästyään selville siitä, etteivät heidän
löytämänsä rannat olleetkaan Intiaa, vaan välillä oleva tuntematon
maanosa, jatkoivat läntisen meritien etsimistä Itä-Intiaan. Soliin
huonosti päättyneen yrityksen jälkeen Magalhães sai Espanjan
hallitukselta laivoja Molukeille purjehtiakseen, ja hän löysi vihdoin
salmen, joka on hänestä nimensä saanut, ja purjehti Tyynelle merelle.
Hän luuli salmesta lähtiessään jo olevansa lähelläkin Itä-Aasian
rikkaita rantoja, mutta se vesi, jolle hänen laivastonsa siitä ulkoni,
olikin äärettömän laaja tuntematon valtameri. Magalhães purjehti
sen poikki, näkemättä kuitenkaan juuri mitään sen saarimaailmasta,
ennenkuin oli lähellä Filippinejä. Ainoastaan yksi Magalhãesin
laivoista, johtajan itsensä kaaduttua tappelussa, suoritti matkan maan
ympäri. »Victorian» voitokas retki on maantieteen suurin merkkitapaus.
Espanja sai tämän matkan kautta jalansijaa Itä-Aasiassa ja sinne alkoi
Keski-Amerikasta säännöllinen laivaliike, kun monen turhan yrityksen
jälkeen oli opittu Tyynen meren poikki takaisin purjehtimaan, käyttäen
sen pohjoisosissa puhaltavia länsituulia. Näillä retkillä löydettiin
Tyynen meren saaristoista toinen toisensa jälkeen, vaikkeivät
Espanjalaiset antaneetkaan kaikista löydöistään tietoa aikalaisille.
Silloisten paikanmääräysten puutteellisuuden vuoksi on mahdoton enää
tarkalleen määrätä, mitkä heidän löytämänsä saaristot olivat, ja
Tyynellä merellä jäi sen vuoksi paljon työtä seuraavalle aikakaudelle.
Espanjalaiset purjehtijat hakivat siitä suurta Etelämaata, mutta kuta
enemmän he etsivät, sitä kauemmaksi se väistyi. Ainoastaan Torres
lienee nähnyt, Uuden Guinean eteläpuolitse purjehtiessaan, Australian
manteren pohjoisimman nokan.
Englantilaiset ja Hollantilaiset etsivät Itä-Aasiaan pohjoisen kautta
purjehdusväylää, kun eteläiset väylät olivat heiltä suljetut. Tosin
rohkeat kaapparit, kuten Drake ja Cavendish, jotka suorittivat toisen
ja kolmannen matkan maan ympäri, kielloista huolimatta kulkivat
Espanjan ja Portugalin itselleen omistamia meriä ja toivat niiltä
rikkaat ryöstösaaliit, mutta kaupalta ne olivat kun olivatkin suljetut.
Amerikan pohjoispuolitse kulkevaan luoteisväylään tehtiin Englannista
monta hukkaretkeä, kuten jo mainitsimme; koillisväylää tutkivat
ensin Englantilaiset ja heitä vielä uutterammin Hollantilaiset.
Mutta Novaja Semljan takana oleva Kaara-meri oli voittamaton este.
Urhoollisimmin taisteli tällä väylällä Willem Barents, joka miehineen
vietti ensimäisen talven napamaissa ja paluumatkalla kuoli Novaja
Semljan rannalla. Huippuvuoret löydettiin, niiden vesien riistarikkaus
keksittiin, ja napamaiden luonnosta saatiin ensimäiset luotettavat
käsitykset. Englantilaiset ensimäisillä retkillään joutuivat Vienan
merelle ja Viena joen suuhun ja löysivät sieltä. Itä-Aasiaa paljon
lähempää, odottamattoman hyötyisät kauppa-alat.
Suurien löytöretkien aikakausi oli purjehtijain sankariaika.
Huolimatta siitä, että laivat vielä olivat vähäisiä ja niiden
varustukset ja purjehduskunto nykyaikoihin verraten vaatimattomat,
vallotettiin parissa miesiässä kaikki meret, melkein kaikki
rannat saatiin tutkituiksi. Edellisinä aikoina löytöretket olivat
tapahtuneet etupäässä maisin. Tällä aikakaudella ei sisämaiden
tuntemus sanottavasti edistynyt muuta kuin molemmissa Amerikoissa,
eikä niissäkään kartotus. vaikka retkiä tehtiinkin ristiin rastiin.
Mutta rannat kartotettiin sangen tarkkaan, sillä kartta oli huomattu
purjehtijalle välttämättömäksi apuneuvoksi.
Intian meritien ja Uuden maailman löytäminen vaikuttivat niin syvälti
ja ratkaisevasti maailmanhistoriaan, että niistä täydellä syyllä
lasketaan Uuden ajan alku. Vasta niiden kautta Europan historia
muuttui maailmanhistoriaksi. Omista ahtaista puitteistaan maanosamme
edut ja harrastukset äkkiä laajenivat käsittämään koko maan piirin,
ja ajan mukana näiden laajentuneiden suhteiden merkitys yhä kasvoi,
ne ratkaisivat Europassa itsessäänkin sotia ja rauhoja. Muihin
maanosiin, Aasiaan, Afrikkaan ja molempiin Amerikoihin, jotka siihen
saakka olivat eläneet omaa elämäänsä Europan historian ulkopuolella,
suuret löytöretket vaikuttivat vielä perinpohjaisempia muutoksia.
Ne ovat joutuneet Europan etevämpien rotujen ja etevämmän kultuurin
vallanalaisuuteen siihen määrään, että enimmäkseen ovat menettäneet
itsenäisen elämänsä. Kokonaisia sivistyksiä on sortunut, kokonaisia
rotuja tuhoutunut tai vaipunut alemmanarvoisen rodun tilaan.
Löytöretket olivat luonnonhistorian kannalta nähden yksi niitä
geologisia mullistuksia, joiden kautta vanhempia rotuja väistyy ja
katoo uusien etevämpien edestä. Tätä kehitystä on siitä pitäen jatkunut
meidän aikoihin saakka. Yhdessä maanosassa on rodunmuutos jo kokonaan
tapahtunut, parissa muussa se on pitkälle ennättänyt; ainoastaan
Aasiassa, jonka rikkain puoli on kääntynyt Europasta poispäin,
alkuperäiset rodut ovat pitäneet puoliaan, jopa siihen määrään, että
Europassa on pelätty sieltä päin tuhoisaa vasta-aaltoa.
Intian meritien löytäminen vaikutti heti alussa mullistuksen
maailmankauppaan. Kolme suurta ikivanhaa karavanitietä menetti entisen
merkityksensä: arotie Itä-Turkestanin ja Lop Norin syvänteen kautta
Kiinaan, jonka tulot epäilemättä olivat suurena syynä arokansain
vanhaan rikkauteen ja mahtiin; tie Mustan meren etelärannalta Tabriin
kautta Ormukseen ja edelleen meritse Intiaan, sama tie siis, jota
Polot matkustivat; erämaantie Arabian länsirannikkoa Adeniin ja sieltä
edelleen laivoilla Intiaan. Ensimäinen reitti oli Kiinan kaupan
valtasuoni, molemmat jälkimäiset olivat jo Vanhasta ajasta alkaen
välittäneet Intian tuotteitten saapumista Europpaan. Kaupan siirtyminen
merelle tietysti riisti suuren tulolähteen niiltä mailta, joiden kautta
nämä tiet kulkivat, ja samalla vähensi niiden merkitystä. Intian kaupan
menettäminen vähensi Etu-Aasian ja Egyptin muhamedilaisten valtakuntien
tuloja, mutta se vahingoitti myös mitä tuntuvimmin Italian kaupunkien
kukoistavaa ja vilkasta kauppaa, näille kun jäivät vain läheisen
Idän maat. Kun Italian kaupunkien, varsinkin Venezian ja Genovan
kauppahegemonia kukistui, niin menettivät Etelä-Saksan kaupungit
kaupanvälitysasemansa, köyhtyivät ja rappeutuivat. Europan meripuolelle
sitä vastoin alkoi uusi toimeliaisuuden ja vaurastuksen aika. Ensinnä
hyötyivät Portugal ja Espanja, sitten Alankomaat, Englanti ja Ranska.
Välimeri oli menettänyt ikivanhan merkityksensä ja maailmankauppa
vallannut kaikki meret. Välimeren maat olivat lakanneet olemasta
länsimaisen kultuurin keskusahjo ja edistyksen painopiste siirtyi
Europan valtameri-rintamalle.
Suurien löytöretkien sekä mullistava että perustuksia laskeva merkitys
kävi hyvinkin nopeaan ilmeiseksi, mutta ne eivät ainoastaan nopeaan
saaneet aikaan suuria muutoksia, niiden vaikutus oli myös mitä laajin,
kautta vuosisatain ulottuva kehitys. Mutta niillä molemmilla mailla,
jotka saivat korjata ensimäiset rikkaat hedelmät, oli ajan pitkään
kaikkein vähimmän syytä iloita maailman avaamisesta. Ei mikään kansa
ollut ennen niitä lyhyessä ajassa saanut niin suurta varallisuuden
lisäystä kuin nyt Espanja ja Portugal, mutta siitä huolimatta ei
seitsemännellätoista vuosisadalla koko Europassa ollut niin ränstynyttä
ja köyhtynyttä maata kuin Iberian niemimaan molemmat naapurukset.
Itä-Intian hallitseminen, Länsi-Intian ja Etelä-Amerikan anastus
ja asutus olivat siihen määrään vieneet kummastakin maasta voimia,
etteivät ne ole voineet sen koommin toipua iskusta. Portugalissa
turmeltui koko rotu, Espanja heikontui kuin nuori ruumis, joka
liiallisesta verenvuodosta kesken kehitystään kuihtuu.