KAIN. -- ja outo tuulenvirve kasvoilleni väreilee. Näen jonkun lentävän!
(Lentävän linnun muotoinen, erivärisin valoin valaistu ilmalaiva
leijailee esiin. Laivassa useita henkilöitä. Koko ajan soittoa.
Miehet näyttävät nostavan hattujaan ja kuuluu huuto: eläköön!
eläköön! eläköön! Kiitää ohitse.)
KAIN. Jo sanattomaks käyn. Tuot' usein lasna uneksuin: kun voisi liitää
lintuna ja avaruuteen kurkistaa. Niin lasna silmin avoimin ja sitten
aikuisena unen sulkasilla noita maita matkasin. Ja nytkö uni todeks
vaihtunut?
LUSIFER. Miksei! Lentää lintukin!
KAIN. Niin _lintu_?
LUSIFER. Ja sekin on vain luontoa!
KAIN. Niin että senkin lentotaito --?
LUSIFER. -- vaan luonnonlakiin perustuu. Ja että kerran ihminen...
KAIN. -- tään salasäännön tietoon saa --?
LUSIFER. -- ja myöskin kohoaa!
KAIN. Niin että salaperäist' onkin vaan --?
LUSIFER. -- se, mit' emme satu tuntemaan!
KAIN. Ei, ei! Lie sentään joku ala, jonka piiriin ihmisen ei suotu
kurkistaa.
LUSIFER. Se ihmemaa --?
KAIN. Tuo, tuolla ylhäällä! Kuinka taivaan tulet illoin lakeen kiintyy,
kuinka syttyy, sammuu, paikoiltansa siirtyy?
LUSIFER. Lie hyvin merkillistä! Jos ihminen tuon kumman nähdä sais, kai
liian syvään kumartais -- siks Herra pilviin kääriytyy.
KAIN. Ei, ei!
LUSIFER. No sitte koko laitos lienee silmänlume vaan, jok' ei siedä
lähemmältä tarkastaa?
KAIN. Ei, ei! Vaan jos ihminen lie sentään joltain kohti tomun
syleilyhyn kytketty?
LUSIFER. Ei tomu sitä sido, ken ei tomua itse ole hengeltään!
KAIN. Ja henki meill' on ... vaan tuo --? Kuin kaikki sumuun peittyisi
ja kummat haamut avaruutta halkoisi! Tuo outo humu?
LUSIFER. Ja tuolla avaruuden ääri liikkunee --?
KAIN (katsellen käsiensä välitse). -- ja kiirein tänne rientänee. Nyt
tähdet sumun läpi pilkottaa!