Paraiksi ehti Lauri kotiin ja sai polkupyöränsä suojaan, kun rupesi
satamaan. Ensin tuli harvakseltaan keveitä yksityisiä pisaroita,
jotka leppoisasti putoelivat janoiseen maahan ikäänkuin tunnustellen
kaipaako maa sadetta. Kai se siksi huomattiin että kaipaa, koska
pisarat alkoivat kasvaa ja tihentyä, ja vihdoin siitä kehittyi
runsasvetinen sade, joka lankesi maahan kuin Herran siunaus.
Lauri seisoi hetkisen porstuanovella ja katseli ulos. Pyörähti sitten
ja meni tupaan. Tuvassa ei ollut ketään. Isän kuorsaaminen vain
kuului sängystä uutimien takaa. Pöydän luota Lauri kääntyi takaisin.
Katsoi kamariin. Sielläkään ei ollut ketään. Hän meni jälleen
porstuaan, katsahti ulos sateeseen ja sitten meni suutupaan. Siellä
kuori äiti kermaa maitovadista.
-- Onko sinun nälkä? kysyi hän Laurilta. -- Menen heti laittamaan
perunoita kiehumaan.
-- Ei minun ole nälkä, vastasi Lauri, ja hetken aikaa pöydän luona
seisottuaan meni pois suutuvasta. Kääntyi vinnin rappusille ja kaksi
rappua kerrallaan harpaten juoksi vinnille.
Katolta kuului hiljainen sohina ja rapina. Mutta sitä ei Lauri
joutanut kuulemaan. Hän juoksi yhtäkyytiä suutuvan päälle laudoista
tehtyyn vaatehuoneesen, josta äiti oli huomattavimmat vaatekappaleet
korjannut pois ja siten tehnyt siitä hänelle kesäkamarin. Ikkunan oli
hän itse laittanut saranoille -- muuten ainoa sellainen ikkuna koko
talossa --. Hän avasi sen ja asettui pöydälle istumaan ja katsomaan
märkää höyryävää tallin kattoa ja mustia kesantopeltoja hiukan
etäämpänä, niiden takaa näkyvää ruisvainiota ja kaiken taustana
olevaa viheriäistä metsää. Miellyttävä tuoksu virtaili vainioilta.
Lauri värähteli.
He olivat Alaniemen Miskan kanssa olleet Niinilässä. Ensi kertaa
kumpikin. Koko puolen päivää oli siellä istuttu ja juteltu. Vuoroin
puhuttu vakavista asioista, vuoroin pilaa laskettu. Viatonta
herttaista pilaa.
Anni oli ollut mukana koko ajan. Kahvin vain käväsi keittämässä, ja
niin suloisesti punastui, kun sitten kahvia hänelle tarjosi. Ja aina
painoi päänsä alas, kun hän katsoi sinne päin.
-- Mitähän se sillä? Merkitseeköhän se sitä että Anni -- -- että Anni
minua -- --? Vai onko siihen syynä se talvellinen kirjeeni?
Anni ei ole siihen vastannut. Kerran perheiltamassa hän sai
huvipostissa kirjeen, jossa oli nimimerkki A--i. Hän uskoi sen olevan
Annilta ja osaa sen vieläkin ulkoa.
"Mä aina muistan sinua.
Muista joskus minua!
Muista edes silloin,
Kun yksin istut illoin!"
Onkohan se Annilta?
Kun sen varmasti tietäisi!