Hän tahtoi uskoa, että se on Annilta ja että Anni sentähden alas
katsoi, kun häntä -- Lauria -- --
Laurin täytyi hypätä pöydältä pois ja ruveta kävelemään.
Muutaman kierroksen tehtyään hän läksi alas.
"Mä muistan aina sinua.
Muista joskus minua!
Muista edes silloin,
Kun yksin istut illoin!"
Hänen teki mieli heittää porstuassa kuperkeikka ja käsillään kävellen
mennä tupaan.
Äiti seisoi takan luona toinen jalka takkakivellä ja musta
kahvinhämmennystikku kädessään. Keitti iltapuolikahvia.
-- Eikö siellä kylillä Niiloa näkynyt? kysyi Laurilta.
-- En minä ainakaan ole nähnyt.
-- Missähän se kakara taas kaiken päivää kaltraa? Kastelee hyvät
vaatteensakin, murehti äiti. -- Muistaako edes mennä lehmiä kotiin
hakemaan.
Lauri oli mennyt ikkunan luo, nostanut oikean jalkansa penkille,
asetti saman puoleisen kyynäspään polvea vasten ja leukansa kättä
vasten. Katseli ulos sateeseen.
-- Ei nyt tarvitse puita kastella, ihasteli äiti.
-- Ei tarvitse, myönsi Lauri muuta ajatellen.
-- Ei moneen päivään niitä nyt tarvitse kastella. Kun näin kovin
sataa, sanoi äiti vielä ja nosti kahvipannun takkakivelle.
Lauri katseli vain ulos.
Niinilässä oli komeita koivuja molemmin puolin tietä, aivan niinkuin
hänkin aikoo istuttaa ja on jo vähän istuttanutkin. Ja puutarha
siellä oli kunnossa! Sellaista hänkin rupeaa yrittämään.
Ottaa siihen nuo perunapellot ja tuon ohrapellon niiden takaa, ja
niiden ympärille laittaa pisteaidan niin että tuo pihlaja tuolta
kiven tyköä tulee vielä aidan sisään, niin siinä sitä jo onkin. Sopi
jo istuttaa melkein vaikka mitä. Pitkin aidan viertä sireenipensaita,
ja tuonne tienviereiseen nurkkaukseen sireenimaja niinkuin
Niinilässäkin oli. Ensi syksynä niitä jo pitää istuttaa. Niinilästä
varmaankin saisi. Ja Anni tulisi niitä minun kanssani irti
ottamaan -- --
Lauri muutti toisen jalan penkille.
Anni oli istuttanut seinän viereen ruusupensaita ja hiukan etemmäksi
laittanut kukkaspenkkejä. Ne olivat oikein sieviä. Jos Anni vielä
tuohonkin -- --
-- Joko siellä kylillä pian heinäntekoon aletaan? Puhuttiinko mitään?
kysyi isä sängystä ja pitkään haukotellen työnsi uutimia syrjään.
Lauri pyörähti lattialle päin.
-- En tiedä -- en kuullut mitään. Joko meidän pian aletaan?
-- Tiedä oikein -- Ajattelin mä vähän että eikö lopusta viikon
pitäisi mennä Vähäneva tekemään. Rupeaa aika jo olemaan siinä
määrässä, puheli isä ja haukotellen nousi sängyn syrjälle istumaan.
Äiti kaateli kahvia, ruvettiin juomaan.
-- Kyllähän me siksi jo ehdimmekin, jatkoi Lauri äskeistä puhetta. --
Parissa kolmessa päivässähän ne kesantotyöt nyt jo saadaan loppuun.
Vai -- tottakai sitä vainiota huomenna mennään kolmannelle kyntämään?
-- Kyllä. Minä menen sinne Takanevalle. Niilo saa tuoda lehmät sinne
ja sitten tammalla äestää niitä peltoja. Minä koetan sammutella
sellaisia paikkoja, joissa vielä on valkeaa, jos niitä enää on, kun
näin nyt sataa.
Sitten ei puhuttu mitään koko kahvinjuontiaikana eikä heti
jälkeenkään. Äiti meni pesemään perunoita, isä haukotteli ja
heittäytyi jälleen sänkyyn "kun niin kovin ramaa" ja Lauri alkoi
järsiä kynsiään.
-- Kun siellä Takanevalla olisi tullut edes ojat luoduiksi, sanoi
Lauri viimein ja sylkäsi kynnen siruja suustaan.
-- Johan se hyvä olisi ollut -- mutta --, sanoi isä sängyn kattoon
katsoen. -- Näethän sinä sen itsekin, ettemme me joka paikkaan ehdi.
Se sanottiin tavalla joka ilmaisi, että asiasta on jo ennenkin ollut
puhetta.
-- Ja se paloikin nyt niin hyvin, että kyllä se taas yhden rukiin
kasvaa, jatkoi isä vähän ajan kuluttua lauhtuneemmalla äänellä.
Lauri ei puhunut siihen mitään. Hetkisen vain järsi kynsiään ja
sitten läksi vinnille. Siellä oli pöydällä kunnan kirjastosta
lainattu "Pienviljelijän käsikirja". Hän avasi sen ja alkoi lukea.
Mutta puolen sivua luettuaan jäikin ulos katselemaan. Vasta vähän
pidelty kirja räpsähti itse kiinni, eikä Lauri sitä enää avannut.
Nousi vain ja heittäytyi selälleen sänkyyn.
-- Pitääköhän Anni minusta enemmän kuin muista pojista?
-- Ei sitä kenenkään omaksi sanota, mutta ei minuakaan kukaan hänen
takiaan kiusottele. Tuota Saviston Lissu topsakkaa vain minun
omakseni sanovat -- muutamaa -- -- Joka ei ymmärrä muusta kuin
kiinniotosta ja uusista vaatteista puhua ja juoruta! Liekö koskaan
sanomalehteäkään lukenut, -- muuta kuin kihlausilmoitukset. Mutta
Anni on selvillä kaikesta ja innostunut nuorisoseuraankin. Kelpaisi
vaikka johtokunnan jäseneksi -- --
Siinä kesken kaikkea tuli Laurin mieleen kuva kuinka he Annin kanssa
pimeänä syysyönä tulevat kahdenkesken kävellen. Silloin hyökkää
metsästä kaksi miestä Annin kimppuun. Hän ryhtyy puolustamaan
Annia. Syntyy ankara taistelu. Häntä lyödään puukollakin. Mutta hän
kuitenkin voittaa ja saattaa pelosta vapisevan ja häneen turvautuvan
Annin kotiin. Siellä Anni sitoo hänen haavansa -- --
Jossain välissä oli Lauri ollut kylelläänkin, mutta nyt hän taas
makasi selällään kädet niskan alla ja näki, mutta ei katsonut
karkeasti höylätyltä kattolautoja, ja kuuli, mutta ei kuunnellut
sateen sohinaa ja rapinaa.