Kun Lauri jälleen ehti tupaan, oli äiti jo tullut lypsyltä. Isä söi
ja kehotti Lauriakin syömään. Lauri ei mennyt, jäi vain selkäänsä
muuriin nojaamaan ja lattiaan tuijottamaan.
Niilokin tuli kotiin.
-- Tpruu, huudahti heti ensi sanoikseen ja heitti jotain lattialle.
Se oli elävä hiiri. Hiiren ympärille oli hän sitonut nuoran ja nuoran
toisesta päästä kiinni pitäen ajoi hiirtä ympäri tuvan.
-- Shoo Pekka! Hei! -- Tpruu -- Älä kaapin alle!
Raa'asti nykäsi hän hiiren keskilattialle.
-- Soo!
Hiiri rukka pyrki piiloon milloin minkin esineen alle, ikäänkuin
sillä olisi ollut jonkinlaista toivoa vapaaksi pääsemisestä.
Niilolla oli hauskaa.
Lauri seurasi hänen räyhästämistään, ja vihdoin, kun isä ja äiti
eivät näyttäneet mitään välittävän, hän sanaa sanomatta astui hiiren
päälle ja toisaanne katsoen polki sen murskaksi.
-- Pirun poika! kivahti Niilo ja sinkautti verisen hiiren raadon
Laurille vasten kasvoja.
-- Niilo! Sinä! ärjäsi isä, mutta Niilo ei ollut tietääkseen.
-- Luuletko etten uutta saa, härnäili vain uhitellen Laurille ja meni
syömään.
Lauri nojasi selkäänsä muuriin ja tuijotti lattiaan. Ei tullut edes
hiirestä jäänyttä verta kasvoiltaan pois pyyhkineeksi.
Hän idätteli aivoissaan sitä ajatusta, jonka siemen sinne kulkeutui
navetan vesiränniin vettä ammentaessa.
Kaksi erilaista maailmaa ei sovi samaan kotiin. Ne ovat haitaksi
toisilleen ja turmelevat toinen toisensa. Ja särkevät kodin.
Hän lähtee täältä pois ja vie maailmansa mennessään. Sitten saavat
toiset olla niinkuin tahtovat, kun hän ei ole heidän tiellään -- --
Minne lähtee, sitä ei hän ruvennut sen perinpohjaisemmin
harkitsemaan. Pois vain täältä --!