Koko juttu ei Watson'in mieleen jättänyt mitään katkeruutta. Se oli
eräänlaista uutta sosiaalista huomiota ja aiheutti uuden kirjan
kirjoittamiseen nimellä: _Poliisituomiomenetelmä._ Erittely-yritys.
Eräänä kesäaamuna vuosi jälkeenpäin oli hän maatilallaan. Watson
laskeutui hevosenselästä ja kiipesi muuatta kalliotietä pitkin
tarkastamaan edellisenä talvena istuttamiaan saniaispensaita.
Tullessaan kalliotien ylimpään päähän oli hänen edessään muuan
kukkaniitty, ihastuttava palanen luontoa matalain kunnaitten ja
puittenlatvain eristämänä suuresta maailmasta. Ja täällä tapasi
hän erään herran, joka nähtävästi oli kävelyllä pikkukylän
kesähotellista. Senlainen sijaitsi kivenheittomatkan päässä. He
tapasivat ja tunsivat heti toisensa. Tämä oli tuomari Witberg. Tässä
oli myöskin aivan selvä tapaus kuuluva lainkohtaan: "tunkeutuminen
vieraille alueille". Watson oli rajoilleen asettanut kilpiä:
"Kielletty alue". Hän ei kuitenkaan koskaan sitä käytännössä
soveltanut.
Tuomari Witberg ojensi kätensä, mutta Watson ei ollut tuota
näkevinään.
"Politiikka on lokainen ammatti, eikö totta herra tuomari?" sanoi
hän. "Näen kyllä kätenne mutta en välitä siihen tarttua. Sanomalehdet
sanoivat minun ravistaneen kättä Patsy Horan'in kanssa tuon
kuulustelun jälkeen. Tehän tiedätte ettei niin tapahtunut. Mutta
nytpä sanon teille että tuhatta kertaa mieluummin antaisin käteni
Patsy Horan'ille ja hänen viheliäiselle koiraseurakunnalleen kuin
teille."
Tuomari Witberg'iin koski tämä sangen kiusallisesti ja kun hän
änkytti ja karisti kurkkuaan yrittäen jotakin sanoa, katsoi Watson
häntä. Tällöin sai hän omituisen päähänpiston ja päätti järjestää
katkeran ja toiselta puolen hupaisen ilveilyn.
"Tuskinpa saattaisi odottaa teiltä tuonlaista pitkävihaisuutta,
lahjakkaalta ja maailmaanähneeltä henkilöltä", sanoi tuomari.
"Pitkävihaisuutta?" toisti Watson. "Ei suinkaan. Senlainen on minulle
vierasta. Ja osottaakseni sen teille tahdon näyttää teille jotain
erikoista mitä ette koskaan ole nähneet". Watson katsoi ympärilleen
ja otti nyrkinkokoisen rosokiven maasta. "Katsokaa tätä. Pitäkää nyt
varanne."
Tuota sanoessaan löi Carter Watson itseään kasvoihin kivellä. Kivi
leikkasi posken luuhun saakka ja veri kuohui.
"Kivi oli liian terävä", sanoi hän hämmästyneelle poliisituomarille,
joka luuli hänen tulleen hulluksi. "Minun on myöskin hankittava
itselleni joitakin sinisiä kohtia. Silloin ei saata olla tarpeeksi
realisti."
Carter Watson löysi nyt sileän kiven ja löi sillä poskelleen usean
kerran sangen varovasti.
"Kas noin", sanoi hän tyytyväisenä. "Tämä tulee kauniin siniseksi
ja keltaiseksi muutaman tunnin kuluttua. Se tulee ehdottomasti
näyttämään vakuuttavalta."
"Te olette hullu", sanoi tuomari Witberg värisevällä äänellä.
"Älkää minulle puhuko noin epäkohteliaasti", sanoi Watson. "Näettekö
minun rikkinäiset ja vertavuotavat kasvoni? Tuon olette te tehneet
oikealla kädellänne. Te löitte minua kahdesti -- noin ja noin. Se
on törkeä, aiheeton pahoinpitely. Olen hengenvaarassa. Minun on
puolustettava itseäni."
Tuomari Witberg peräytyi toisen miehen uhkaavia nyrkkejä.
"Jos minua lyötte vangitsen teidät", uhkasi tuomari Witberg.
"Tuon sanoin minäkin Patsy'lle", kuului vastaus. "Ja tiedättekö mitä
hän sanoi sen sanottuani?"
"Ei."
"Näin."
Samassa silmänräpäyksessä sattui Watson'in oikea nyrkki tuomari
Witberg'in nenään. Oikeudenedustaja kaatui taaksepäin ruohikkoon.
"Nouskaa pystyyn!" komenteli Watson. "Jos olette herrasmies niin
nouskaa -- tuon sanoi Patsy minulle, niinkuin tiedätte."
Tuomari Witberg ei tahtonut nousta, mutta Watson tarttui hänen
kaulukseensa, nosti hänet pystyyn ja antoi hänelle sinisen silmän
kaataen uudelleen. Sitten seurasi rangaistus kaikkien taiteen
sääntöjen mukaan. Tuomari Witberg sai aimo selkäsaunan. Hän sai
korvapuusteja ja nyrkiniskuja poskilleen ja hänen nokkansa kynti
vaon maahan. Koko ajan muistutteli Watson miten Patsy Horan oli
käyttäytynyt. Silloin tällöin antoi tuo raivostunut sosioloogi
uhrilleen oikein turkin liiasta. Kerran nosti hän pystyyn
tuomariraukan ja satutti tahallaan nokkansa tämän pääkalloon. Nenä
rupesi heti verta vuotamaan.
"Katsokaahan!" huusi Watson ottaessaan askeleen taaksepäin ja
taitavasti salli veren pirskoutua omalle paidanhialleen. "Tuon olette
te tehnyt. Omalla nyrkillänne. Sehän on kauheata. Olette suorastaan
murhannut minut. Taaskin on minun puolustettava itseäni."
Vielä kerran sai tuomari Witberg nyrkiniskun naamaansa ja löysi
itsensä ruohikosta.
"Minä vangitsen teidät", nyyhkytti tuomari makuupaikaltaan.
"Juuri niin sanoi Patsykin."
"Raaka -- niff, niff -- hyökkäys -- niff, niff -- aivan syyttä."
"Juuri niin sanoi Patsykin."
"Minä vangitsen teidät, siitä voitte olla varma."
"Pitäkää kiinni leipälaukkunne, niinkuin puhutaan sakilaiskielellä."
Sen sanottuaan ratsasti Carter Watson kalliopolkua pitkin alas kylään.
Kun tuomari Witberg linkkasi ajotietä ylämäkeä hotelliinsa pysähdytti
hänet muuan maalaispoliisi, joka ilmoitti hänelle Carter Watson'in
ilmiantaneen hänet päällekarkauksesta ja pahoinpitelystä.