Dave Slotter nojautui uhmailevana pöytään mikä sulki tien James
Ward'in yksityiskonttoriin. James Ward oli vanhempana osakkaana
toiminimessä Ward, Knowles ja Kumpp. Dave oli vihainen. Kaikki
ulommassa konttorissa olijat olivat epäluuloisina tirkistäneet hänen
päällensä ja se mies, joka nyt oli hänen edessään herätti myöskin
suurta epäilystä.
"Sanokaa hra Ward'ille että on jotain tärkeätä kyseessä", kiivaili
hän.
"Kuulettehan hänen sanelevan tahtomatta tulla häirityksi", kuului
vastaus. "Tulkaa huomenna toistamiseen."
"Huomenna on se jo myöhäistä. Puikkikaa vain sisälle ja sanokaa mr
Ward'ille asian merkitsevän joko elämää tai kuolemaa."
Sihteeri epäröi hiukan ja Dave käytti tilaisuutta hyväkseen.
"Sanokaa hänelle vain olleeni lahden toisella puolella, Mill
Valley'ssa viime yönä ja antavani hänelle erään tiedonannon."
"Mikä on nimenne?"
"Älkää nimestä välittäkö. Ei hän minusta tiedä mitään."
Kun Dave päästettiin yksityiskonttoriin oli hän vielä
sotatuulella. Mutta nähdessään kookkaan vaalean miehen, joka saneli
naispikakirjoittajalle, kääntyvän tuolillaan nähdäkseen tulijan
muuttui heti Daven käytös. Hän ei ollut selvillä miksi niin kävi
ollen salaa vihassa omalle itselleen.
"Oletteko mr Ward?" kysyi Dave tylyllä äänellä mikä häntä yhä enemmän
ärsytti. Hän ei tätä aikonut kysyä.
"Olen", kuului vastaus. "Ja kuka te olette?"
"Harry Bancroft", valehteli Dave. "Te ette minua tunne ja minun
nimeni on teille yhdentekevä."
"Lähetitte sanantuojan kera tiedon käynnistänne Mill Valley'ssa viime
yönä?"
"Tehän asutte siellä?" vastasi Dave katsellen epäilyttävästi
konekirjoittajatarta.
"Kyllä. Mikä on asianne? Minulla on erikoisen kiirettä."
"Olisin tahtonut puhella kanssanne kahdenkesken, sir."
Mr Ward loi häneen pikaisen, lävitsetunkevan katseen, epäröi
hetkisen, mutta teki sitten päätöksensä.
"Olette muutaman minuutin vapaa, neiti Patter."
Tyttö nousi, kokosi papereitaan ja poistui. Dave katsoi hämmästyneenä
James Ward'ia, kunnes tämä henkilö katkaisi Daven juuri alkanutta
ajatusrengasta.
"No?"
"Olin viime yönä Mill Valley'ssa", alkoi Dave hämmästyneenä.
"Tuon olen jo kuullut. Mitä haluatte?"
Ja Dave jatkoi huolimatta kasvavasta varmuudentunnosta.
"Olin luonanne eilen, puistossa, tarkoitan."
"Mitä siellä teitte?"
"Aioin murtautua luoksenne", vastasi Dave kerrassaan
totuudenmukaisesti. "Kuulin teidän siellä asustavan aivan yksinään
muuan kiinalainen kokkina. Ja senlainen tilaisuus on houkutteleva.
En kuitenkaan minnekään murtautunut. Sattui nähkääs tapaus, mikä
sen esti. Siksi olen nyt täällä. Tulen varoittamaan teitä. Tapasin
teidän puistossa erään villin miehen vapaana -- oikea piru mieheksi.
Senlaisen miehen kun minut esimerkiksi olisi tuo villi repinyt
tuhansiin osiin. Milloinkaan en ole juossut niin kovaa kun häntä
pakoon mennessä. Tuskin on hänellä vaatteita yllään, kiipeilee vain
puissa kuin apina ja juoksee kuin hirvi. Näin hänen juoksevan erään
aavikkosuden jälkeen ja todentotta eikö hän saavuttanut eläintä juuri
kun katosivat näkyvistäni."
Dave vaikeni kuullakseen minkä vaikutuksen hänen sanansa tekivät.
Mutta ne eivät vaikuttaneet mitään. James Ward oli tyyni ja utelias.
"Kovin merkillistä, kovin merkillistä", sanoi hän. "Villi mies,
sanotte. Miksi tulette tänne minulle puhumaan senlaista asiaa?"
"Varoittaakseni teitä uhkaavasta vaarasta. En juuri itse
lukeudu hellämielisten joukkoon, mutta en juuri siedä ihmisiä
tapettavan ... turhan takia, sanokaamme. Ymmärsin teitä uhkaavan
vaaran. Pidin sopivana varoittaa teitä sen varalta. Näin on asian
laita, totta pulmakseni. Jos tahtoisitte korvata vaivani ottaisin
tietystikin vastaan senlaisen. Se oli myöskin tarkoitukseni. Mutta
en kysy annatteko minulle vai ei. Joka tapauksessa olen teitä
varoittanut ja samalla täyttänyt velvollisuuteni."
Mr Ward mietti ja näppäili sormillaan kirjoituspöydän suojuskantta.
Dave huomasi suuret, voimakkaat ja hyvinhoidetut kädet, vaikkakin
suuresti auringon paahtamat. Hän pani myöskin merkille mitä
aikaisemmin oli huomannut -- nimittäin kapeahkon kaistaleen
iholaastaria otsassa toisen silmän kohdalla. Mutta häneen juurtunut
ajatus oli vieläkin aivan mahdoton.
Mr Ward otti sisätaskustaan lompakon ja avaten sen antoi hän sieltä
setelin Davelle, joka pistäessään rahan taskuunsa huomasi sen
kahdeksikymmeneksi dollariksi.
"Kiitos", sanoi mr Ward tarkoittaen sillä keskustelun olevan lopussa.
"Minäpä tutkitutan tuon asian. Vapaana kulkeva villi mies on aina
vaarallinen."
Mutta mr Ward oli niin tyyni, että Dave jälleen saavutti rohkeutensa.
Sitäpaitsi oli uusi päätelmä sukeltautunut esiin. Tuo villi mies oli
kaikesta päättäen Ward'in veli, muuan mielipuoli, joka pidettiin
teljettynä yksityisten luona. Dave oli kuullut sellaista puhuttavan.
Kenties toivoikin mr Ward sen pysyvän salassa. Siksi oli hänkin
saanut nuo kaksikymmentä dollaria.
"Kuulkaahan", aloitteli Dave, "ajatellessani lähemmin tuota asiaa,
oli tuo villi mies miltei teidän näköinen..."
Dave ei puhunut enemmän, sillä tässä silmänräpäyksessä tuli hän
todistajaksi suureen ilmemuutokseen ja seisoi siinä tirkistellen
edessään samat hirvittävän äkäiset, siniset silmät kuin viime
yönäkin, samat kynsimäiset puristuspihtikädet ja sama suuri
jättiläisolento, joka kaikin mokomin tahtoi hyökätä hänen kimppuunsa.
Mutta tällä kerralla ei Davella ollut viskattavana sähkölyhtyä ja
häntä vangitsivat jäntevät käsivarret senlaisella pelottavalla
otteella, että hän suorastaan ähki tuskasta. Hän näki vielä valkeat
hampaat paljaina aivankuin purevan koiran. Mr Ward'in parta kosketti
hänen kasvojaan juuri kun hampaat oli valmiit puremaan kurkun poikki.
Mutta puremisesta ei tullut mitään. Sensijaan tunsi Dave miten tuon
toisen miehen ruumis kerrassaan jäykistyi kuin raudanlujan tahdon
pakottavasta voimasta ja sitten viskattiin hän syrjään ponnistuksetta
mutta senlaisella voimalla, että vain seinä hiljensi hänen vauhtinsa
ja tuossa permannolla makasi hän nyt läähättäen.
"Mikä on tarkoitus kun tulette tänne ja tahdotte anastaa rahaa?"
sihisi mr Ward hänelle. "Kas niin, antakaa rahat takaisin."
Dave ojensi hänelle setelin sanaakaan sanomatta.
"Luulin teidän tulevan tänne kelpo aikeissa. Nyt tunnen teidät.
Pitäkää huoli siitä, että ette enää täällä näyttäydy, enkä tahdo
teistä edes kuulla puhuttavankaan. Jos tulette tänne, pistän teidät
vankilaan, siellä on oikea paikkanne. Ymmärrättekö?"
"Kyllä, sir", läähätti Dave.
"Menkäähän nyt."
Ja Dave läksi sanomatta sen enempää. Hänen molemmat käsivartensa
särkivät armottomasti tuon äärettömän voimakkaan otteen jälkeen. Kun
hänen kätensä piti avata oven, estettiin hänet.
"Teitä on suosinut onni", sanoi mr Ward ja Dave huomasi, että hänen
kasvonsa ja silmänsä olivat julmat, vahingoniloiset ja ylpeät. "Teitä
on suosinut onni. Jos tahtoani olisi seurattu olisin voinut riistää
lihakset käsivarsistanne ja viskata ne paperikoriin tuolla."
"Niin, sir", sanoi Dave ja hänen äänensä ilmaisi vilpitöntä uskoa
lausuttuihin sanoihin. Dave avasi oven mennen ulos. Sihteeri katsoi
kysyvästi häneen.
"Uff!" oli kaikki minkä Dave sanoi. Tällä sanalla katosi hän sekä
konttorista kuin tästä kertomuksestakin.