oikealta perältä ja Gerdalla on iso ulpukoista tehty
kukkavihko ja toinen orvokeista tehty).
_Aksel_ (ottaen lakin päästään). Hyvää huomenta, täti Malla -- ai,
anteeksi, olen tottunut kuulemaan Gerda-neidin kutsuvan teitä niin ja
siksi tulivat nuot sanat huuliltani vastoin tahtoani -- pyydän
tuhannesti anteeksi.
_Malla_ (hieman peloissaan, mutta samalla mielissään). Ei tee mitään.
-- Saanko sanoa sinulle jonkun sanan, Gerdaseni?
_Gerda_ (ihastuksissaan). Et voi uskoa, kuinka hauska kävelymatka
meillä on ollut. Me olemme käyneet aina Noitakummulla saakka. Tänään on
niin erinomaisen herttainen ilma, että tekisi mieli vain laulamaan ja
nauramaan. Ja katsokaas mitä minulla on mukanani! Ulpukoita täti! Niitä
on järvi valkeana.
_Malla_ (levottomasti). Ettehän vain olleet järvellä?
_Gerda_. Kyllä. Me lainasimme kalastajalta venheen ja herra Franck
souti jonkun matkaa. Ah, jos olisit ollut mukana, täti!
_Malla_. Herra varjelkoon! (Hiljaa Gerdalle). Tules tänne, niin saan
hieman puhella kanssasi. (Gerda tulee näyttämölle päin, Aksel jää kiven
luo ja katselee järvelle). Onko sinusta tuo ihmisellistä tuolla tavoin
kuljeksia hullun ihmisen kanssa metsässä ja päälle päätteeksi vielä
järvellä. Hänhän olisi voinut heilauttaa venheen nurin tai heittää
sinut veteen!
_Gerda_. Taasko täti puhuu noita vanhoja tyhmyyksiä. Herra Franck ei
olleskaan heilauta venhettä kumoon, vaan hän soutaa kuin mies. Ja
tänään on hänellä ollut parhaimpia päiviään, sillä hän ei ole puhunut
ei niin sekavaa sanaa -- jota ei hän ole myös tehnyt pitkään aikaan.
_Malla_ (hiljaa). Voipa niinkin olla, mutta jollet tahdo, että minä
paikalla kuolen sydämen halvaukseen, niin saat tästä puolen lopettaa
tuollaiset kävelymatkat.
_Gerda_. Enhän minä mitään voinut, sillä kohtasin herra Franckin tuolla
metsässä.
_Malla_. Herrallemme olen minä luvannut auttaa häntä olemalla hullujen
holhooja. Kun eilen olin Helsingissä, niin ostin pienen revolverin
sinua varten. Se sinun pitää pistää taskuusi (ottaa sen taskustaan ja
tahtoo pujahuttaa Gerdan taskuun, mutta katsoo ensin, ettei Aksel
näkisi) -- ja pitää se aina luonasi.
_Gerda_. Onkos se ladattu?
_Malla_. Mitä sinä ajattelet? Luuletko sinä, että minä uskaltaisin
ottaa ladatun revolverin käteeni?
_Gerda_. No mitä minä sitten sillä teen? Lataamaton revolveri -- eihän
se ole mikään ase.
_Malla_. Mutta otahan kumminkin -- minun tähteni.
_Gerda_. No ja (ottaa sen. Itsekseen). Minäpä pyydän herra Franckia
opettamaan minua maaliin ampumaan, sillä sitä olen jo kauvan halunnut.
Malla aikoo mennä sisään, ja kun hän aikoo hiipiä Akselin
sivuitse, kääntyy tämä ympäri ja pidättää hänet kysyen:
_Aksel_ (hyvin kohteliaasti). Kuinkas voitte tänään eilisten kemujen
jälkeen?
_Malla_ (hieman peloissaan). Kiitoksia vain -- aivan hyvin.
_Aksel_. Neiti Gerda on puhunut minulle, että teillä on vaarallinen
sydämen rasvettuminen. Teidän pitäisi olla varuillanne rouva Ström,
eikä antautua yövalvomisiin niin usein kuin olette tälläkin viikolla
tehneet.
_Malla_ (mielissään). No se täytyy minun sanoa, etten todellakaan
odottanut, että Franck kysyisi sydänvikaani -- sillä totta tosiaan en
ole tottunut, että kukaan sitä tässä talossa tekisi.
_Gerda_ (hymyillen). Siinä oli letkaus minulle.
_Aksel_. Minä kyllä tiedän, ettei sellaisten tautien kanssa ole
leikiteltävä. Tätini, valtioneuvoksetar Lejonram sairastaa myöskin
sydämen rasvettumista.
_Malla_ (lähenee häntä, hyvin mielissään). Vai niin, onko hänelläkin se
tauti? Valtioneuvoksettarella? Enpä tosiaankaan tietänyt, että tautini
olisi niin ylhäistä laatua.
_Aksel_. Ettekö? Sehän on ylhäisimpiä tauteja. Eikös täti Malla, -- ai,
anteeksi taaskin. Mutta tuskinpa tulee muu neuvoksi kuin että annatte
minun kutsua itseänne täti Mallaksi, sillä vallan tahtomattanikin teen
sen kumminkin!
_Malla_ (ojentaa vallan ihastuksissaan hänelle kätensä). Ah, tehkää
vain niin -- erittäin mielelläni -- (muistaa ja peljästyy, kun Aksel
puristaa hänen kättään). Mutta nyt minun pitää mennä sisään toimiini.
(Sivumennessään hiljaa Gerdalle). Olet oikeassa, tämä päivä lienee
hänen parhaimpia päiviään -- hänhän on oikein herttainen.
(Menee vasemmalle).
Kolmas kohtaus.
Gerda. Aksel.
_Gerda_ (nauraen). Tepä olette aika lumooja.
_Aksel_. Niin katsokaas, minä olen aina ollut vastustamaton vanhoihin
muoreihin nähden. Ja jotain korvaustahan minulla pitää ollakin siitä,
etteivät nuoret tytöt minusta koskaan välitä.
_Gerda_ (käy pöytään ja alkaa muodostaa molempia kukkakimppuja
yhdeksi). Se seikka kai ei teitä suuresti surettane.
_Aksel_. Kuinka niin?
_Gerda_. Tehän pelkäätte naisia.
_Aksel_. Minäkö? Mistä olette sen saaneet päähänne? Ah, nyt minä
ymmärrän, ha, ha, haa! Tosiaankin, kun kolme viikkoa sitten tulin
tänne, pelkäsin hieman naisia, mutta pelkoni on viime aikoina kokonaan
haihtunut ja siitä on minun teitä kiittäminen. Ah, te ette tiedä, mistä
arvosta te olette minulle tänä aikana ollut.
(Menee perälle koivun luo, ottaa kynäveitsensä ja alkaa
piirustamaan isoa A:ta koivun runkoon G:n oikealle puolelle).
_Gerda_. Minua ilahuttaisi suuresti, jos onnistuisin sovittamaan alussa
osoittamaani epäkohteliaisuutta. (Kääntyy ympäriinsä). Mitä te teette?
Ettekö saaneet eilen G:tä valmiiksi?
_Aksel_. Kyllä, mutta nyt minä teen A:n.
_Gerda_. Ei millään muotoa!
_Aksel_. Te kai luulette sen merkitsevän Akselia? Eei! Niin nenäkäs en
minä ole. Gerda ja Aksel vierekkäin, sehän näyttäisi kihlauskortilta.
_Gerda_ (taivuttaa hämillään päänsä kukkien ylitse ja Aksel tarkastaa
häntä).
_Aksel_. Eihän toki! A:han on nimenne loppukirjain -- G, A, merkitsevät
Gerda -- varsinkin jos panen ajatusviivan noitten väliin. Ja jos sen
teen, niin ymmärrättehän, ettei A voi merkitä Akselia -- Gerdan ja
Akselin välillähän ei saa olla mitään ajatusviivaa eli kuinka, neiti
Gerda?
Gerda muuttaa tuoliaan niin että hän on vallan selin Akseliin.
_Aksel_ (jatkaa piirustamista). Kun minä kahdeksan päivän perästä
matkustan enkä enään koskaan tule takasin, niin _silloin_ voi A merkitä
Akselia ja silloin tulee tuo ajatusviiva olemaan vähennysmerkki. Gerda,
siitä pois Aksel. Kukahan voi sen laskea. (A on nyt valmis ja samoin
ajatusviiva). Katsokaas, tuollaiselta se näyttää (lähenee Gerdaa) jos
te olisitte oikein kiltti ja jos te vähänkin minusta pitäisitte, niin
te sanoisitte, että Gerda pois Aksel on yhtä kuin --
_Gerda_ (katsahtaa ylös, veitikkamaisesti, koettaen mielenliikutustaan
salata). On yhtä kuin nolla.
_Aksel_. Ei niin paljon en pyydä. Te olette häijy, neiti Gerda. --
Ettekö tahdo antaa minulle orvokkia?
_Gerda_. Mitä te sillä teette. Niitä on minulla niin vähän --- ettekö
tahtoisi sen sijasta ulpukkaa?
_Aksel_. Ei kiitoksia, se on liijan kylmä -- eikä myös kelpaa
puristettavaksi. Vai niin, te ette siis tahdo antaa minulle yhtään
kukkaa. Kuinka monta kuormaa heiniä isänne sai viime viikolla?
_Gerda_ (hämmästyneenä hänen epäselvästä ajatusjuoksustaan).
Satakaksikymmentä, luullakseni.
_Aksel_. No hyvä! Jos minulla olisi satakaksikymmentä kuormaa
orvokkeja, niin saisitte ne kaikki erojaislahjaksi, kun matkustan.
_Gerda_ (hymyillen). Kiitoksia, sehän olisi hyvin ystävällisesti tehty,
mutta sittenhän saisi isä laitattaa yhden heinäladon lisää minua
varten. -- En ymmärrä, miksi te aina ajattelette matkaanne, siihenhän
on vielä pitkä aika.
_Aksel_. On pitkä aika! Ette voi uskoa, kuinka sydäntäni koskee, kun
kuulen teidän noin puhuvan. (Istuutuu tuolille ja nojaten kätensä
pöytään, katselee häntä). Oletteko koskaan rakastunut, neiti Gerda?
_Gerda_. En, sikäli kuin muistan; entäs te?
_Aksel_. Kyllä, noin kahdeksan tai kymmenen kertaa, -- tarkalleen en
muista. Tiedättekös, kuinka minä käyttäydyin, kun olin rakastunut?
_Gerda_. En, eikä teidän huoli sitä kertoakaan. Minua se ei juuri
huvita.
_Aksel_. Saman tekevä, minäpä puhun kuitenkin. Nähkääs, kun minä olen
rakastunut, niin tulee minuun ääretön vastenmielisyys filosofiaa
kohtaan ja tahdon kuljeksia pitkin metsiä ja maita rakastettuni kanssa,
soudella ruuhessa hänen kanssaan, piirustella nimikirjaimiani hänen
nimikirjaintensa viereen ja syödä ne vatut, jotka hän poimii
illalliseksi.
_Gerda_ (tukkien korviaan). Minä _en tahdo_ tietää teidän
salaisuuksianne, senhän olen sanonut.
_Aksel_ (nojaten tuolissa taaksepäin). Mutta niin lapsellisesti en
tästä puoleen käyttäydy. Onpa ihmeellistä, miten pian voi muuttua. Enpä
ajatellut neljätoista päivää sitten, että tänään istuisin tällä
tuolilla ja ajattelisin, mitä nyt ajattelen.
_Gerda_. Mitä te sitten ajattelette?
_Aksel_. Että elämä kumminkin on hyvin vakava asia, neiti Gerda.
_Gerda_. Se johtuu siitä, ettette koskaan ennen ole ollut maalla.
Sellaisia ajatuksia saadaan metsässä ja järven rannalla.
_Aksel_ (nojaten eteenpäin). Onko teilläkin ollut sellaisia ajatuksia?
Teillä ovat ehkä olleet samat ajatukset yhtä kauvan kuin minullakin,
kun kaikki käy ympäriinsä? -- Onko teillä hyvä muisto, neiti Gerda?
_Gerda_. Se riippuu kokonaan siitä, huvittaako asia minua, jolloin sen
kyllä muistan, mutta jollei se minua vähintäkään huvita, niin unhotan
sen heti.
_Aksel_. Kuinka monta päivää minua muistatte?
_Gerda_ (hyvin hämillään, nousee). Kas niin, nyt on kukkakimppuni
valmis.
_Aksel_ (nousee ja katsoo harmistuneena Gerdaan, menee perälle, viittaa
järvelle päin ja sanoo uhmailevasti Gerdalle). Näettekös tuon
kalatiiran, joka uiskentelee tuolla yksinään eikä tahdo vastata, vaikka
uros sitä houkuttelee. Nyt olen vallan selvillä, että se on
naarastiira.
Neljäs kohtaus.
Edelliset. Kurman (vasemmalta).
_Kurman_ (kirje kädessä). Halloo! Onko ketään Aksel Franck-nimistä
herraa näillä mailla. Maitokuski toi postin mukanaan asemalta ja täällä
on kirje nuorelle herralle.
_Aksel_ (ottaa sen). Kiitoksia. (Katsoo päällekirjoitusta). Se on
Hermanilta!
_Kurman_. Älä meitä ujostele -- lueppas se. (Gerdalle). Tätisi kysyi
sinua äsken.
_Gerda_ (kuiskaten). Minun täytyy puhua sinulle sittemmin.
_Kurman_. Odotan sinua täällä. Pidä varasi, kun Aksel on mennyt sisään.
Gerda menee vasemmalle, luotuaan katseen Akseliin.
Viides kohtaus.
Aksel. Kurman.
_Aksel_ (joka on lukenut kirjeen). Huomenna! Oh, sehän on kauheata!
_Kurman_. Mitä nyt? Huvitteleeko sinun Nimettömäsi itseään
kirjoittamalla sinulle surusanomia?
_Aksel_. Tämähän ei enään ole kirje, vaan salaman isku.
_Kurman_. No eihän ylioppilaat ennen ole noin arkoja olleet.
Reipastuppas nyt, äläkä seiso kuin suolapatsas.
_Aksel_. Kuuleppas nyt, veli Matti, sinähän reipastut nyt liijankin
pian. Äläpäs nyt tee pilaa minusta; jospa tietäisit, mitä Herman
minulle kirjoitti.
_Kurman_. Kuinkas minä sen tietäisin.
_Aksel_. Hän on sattumoisin saanut tietää, että filosofian professori
matkustaa pois tällä viikolla eikä tule takasin ennenkuin tutkintokausi
alkaa, ja jotta kohtaloni ennätettäisiin ratkaista, meni hän eilen
professorin luo ja ilmoitti minut tenttiin -- ja hän määräsi sen kello
11 huomenna.
_Kurman_. No sitten käsken minä heti valjastamaan hevoset, jotta
ennätät kaupunkiin iltajunalla. Ja sitten suoritat tutkintosi huomenna
ja tulet tänne taas kolmen junalla, mukanasi approbatur ja kaksi pulloa
parasta samppanjaa, jotka minä sitten illalla tarjoan uhrikivellä.
_Aksel_. Oletko hullu, ihminen? Minähän en tiedä niin mitään.
_Kurman_. Sinä lörpöttelet. Sinähän olet ajanut kalloosi päivät ja yöt
läpeensä koko kolmen viikon ajan ja johan sinä ne osasit kaikkityyni
sitä ennenkin kuin tänne tulit, niin että kyllä sinä olet täysin
ravittu.
_Aksel_. Mutta nyt ovat tiedot hävinneet kaikkityyni! Jos sinä käskisit
minun tällä hetkellä määrittelemään, mikä _itsetietoisuus_ on, niin
minä en osaisi vastata mitään.
_Kurman_. Älä pöräjä -- kuka sen sitten osaisi? Kas niin, rohkase vain
itsesi ja saat nähdä, että se menee vallan loistavasti. Siveellisen
kannatukseni voin sinulle antaa, mutta en mitään muuta.
_Aksel_. Ja lisäksi, juuri nyt -- että sen piti tapahtua juuri nyt, kun
minä olen niin levoton ja ajatukseni ovat joutuneet tasapainostaan --
kunhan se nyt olisi sattunut muutamaa päivää myöhemmin, jotta olisin
ehtinyt päästä selville eräästä toisesta seikasta, joka on tuhat kertaa
tärkeämpi kuin koko maailman filosofiia sekä tietopuolinen että
käytännöllinen.
_Kurman_. Mikä sinua nyt sitten painaa?
_Aksel_. Tahdotko minua vävyksesi, Matti?
_Kurman_. Vai siltä kohdalta se kenkä puristaakin.
_Aksel_. No mitäs vastaat?
_Kurman_. Minä puolestani vastaan, ettei minulla ole mitään sitä
vastaan. Toinen isä ehkä sanoisi, että nuori herra saa tulla takasin,
jahka hän on hieman ehtinyt kuivaa s.o. saanut korvantauksensa
kuiviksi, mutta minulla ei ole mitään oikeutta niin vastata, minä joka
itsekin menin naimisiin ollessani vasta kaksikymmentäkolmevuotias pojan
hulikko.
_Aksel_. Tarjoukseni ei näytä sinua olleskaan kummastuttavan.
_Kurman_. Ei, sillä olen useana päivänä huomannut, että siihen sitä
pyritään. Totta tosiaan et sinä osaa teeskennellä. No, mitäs Gerda
sanoo?
_Aksel_. Kas siinäpä onnettomuus onkin! Hän ei sano mitään!
_Kurman_. Eikö hän sano mitään? Etkö ole häneltä suoraan kysynyt?
_Aksel_. Kuinka minä voisin sen tehdä, kun hän ei ole antanut
pienintäkään todistusta siitä, että hän minusta välittää? Se seikka,
että hän viihtyy seurassani ja kuuntelee, kun minä puhun hullutuksia,
sehän ei voi mitään merkitä. Ja voithan vallan hyvin ymmärtää, että jos
minä kysyn häneltä ja hän vastaa "ei", niin olen pakotettu täältä
lähtemään aika kyytiä. Minä olen valmistanut hänelle tuhansia
tilaisuuksia osoittaa että hän minusta hiemankin pitää, mutta hän on
arka kuin lintu, ja kun luulen vain tarvitsevani ojentaa käteni
saadakseni hänet kiinni, niin on hän jo taas kaukana. Tuollaisestahan
voi tulla aivan epätoivoiseksi! Mutta nyt tästä pitää tulla selvä!
_Kurman_. Niin, se on oikein.
_Aksel_. Ennenkuin tänä iltana matkustan asemalle, täytyy kaiken olla
selvillä. Minä en voi tentteerata, kun sellainen epävarmuus ja
levottomuus minua ahdistavat -- ja kymmenessä minutissa olisin pussiin
pantu. Ei, katketkoon tai kestäköön, mutta kohtaloni ainakin tahdon
tietää ja jos saan kieltävän vastauksen, niin näette minut viimeisen
kerran.
_Kurman_. Niin tällä viikollako?
_Aksel_. Koko elämässäni!
_Hurman_. Vai niin! Sinä heittäydyt siis tänä iltana radalle ja annat
veturin kulkea ylitsesi.
_Aksel_. En, mutta minä antaudun kauppa-alalle ja kaivaudun numeroitten
sekaan niin että olen korviani myöten niiden peitossa. Rupean isäni
konttoristiksi Uudessakaarlebyyssä. Ja minä tiedän kyllä, kuinka tulee
käymään. Muutaman vuoden kuluttua menen naimisiin jonkun siellä olevan
serkkuni kanssa, sillä he kaikki kolme minua tavoittelevat -- ja
sattuma saa ratkaista, joudunko naimisiin punatukan, litteänenäsen tai
ristisuun kanssa. Ja se on sinun syysi kokonaan.
_Kurman_. Onko minun syyni? Voinko minä sille mitään, että Gerda ei...
_Aksel_. Voitpa kylläkin, sillä se olit juuri sinä, joka tahdoit, että
hän edelleenkin luulisi minun olevan heikkomielisen. Luulenpa
tosiaankin olleeni hullu, kun voin suostua noin mielettömään
ehdotukseen. Vaikka olisin ollut kaunis kuin jumala ja vastustamaton
kuin ratsuväen luutnantti, niin kuinka voisi kenenkään nuoren tytön
päähän pälkähtää lahjoittaa pikku sydämensä hullulle, joka vain
leikkisi sillä kuin kumipallolla ja käsittelisi sitä kaikin tavoin
kovakouraisesti.
(Malla kori kädessä menee näyttämön poikki oikealle).
_Kurman_. No hieman tyhmäähän tuo nyt oli, ettemme ennen keppostamme
lopettaneet, mutta koska se kerran on minun vikani, niin on myös minun
velvollisuuteni koettaa pelastaa, mitä pelastaa voidaan. Minä puhun
heti Gerdalle, kerron hänelle koko juonen ja samalla tiedustelen, miten
taipuvainen hän on tuumiisi. Ja toisekseen on hän itsekin pyytänyt
saada puhua kanssani ja tulee kohta tänne. Mene sinä siksi aikaa
matkoihisi ja jos hän vähääkään sinusta välittää, niin sen piankin
huomaan ja silloin --
_Aksel_. Silloin kosit sinä minun puolestani, mutta et muutoin,
kuuletko sen. Rukkaset tänään ja repposet huomenna, se on liikaa
yhdeksi kerraksi.
_Kurman_. Ole huoleti. "Ehdoton vaitiolo luvataan", kuten
naimailmoituksissa sanotaan. Pysy läheisyydessä. Minä huudan sinulle
sitten, kun voit tulla.
_Aksel_. Tämä on kauhea hetki, tuhat kertaa pahempi kuin huominen
filosofian tutkinto. Jospa minulla olisi jotain ajateltavaa sillä
aikaa.
_Kurman_. Voithan jutella Mallan kanssa; hän on tuolla mansikkamaassa.
(Viittaa oikealle). Pidä nyt varasi ja kerro, kuinka tuon salaperäisen
kirjeen laita oikeastaan on ja samoin sinun n.k. mielenvikasi laita.
_Aksel_. Se oli hyvä tuuma! Ja kun sinä huudat -- --
_Kurman_. Niin merkitsee se, että tule ja kuule vastaus Gerdalta
itseltään. Kas niin! Koeta nyt olla tyyni äläkä peloita Mallaa niin
että hän saa halvauksen. Hyvästi nyt siksi!
_Aksel_. Tee mitä voit -- ja jos onnistut, niin lupaan, että minusta
saat sellaisen vävyn, ettei vertaista löydy tällä puolen
päiväntasaajaa.
(Rientää pois).
Kuudes kohtaus.
Kurman, sitten Gerda.
_Kurman_ (kävelee miettivän näköisenä edestakasin, katsoo rakennukselle
päin ja näkee Gerdan, joka hitaasti lähenee). Senpä voin jo arvatakin,
että hän ei kaukana ollut.
_Gerda_. Onko hän jo mennyt?
_Kurman_. Kuten näet. Mutta tulehan nyt tänne ja istu tuohon, niin saan
kuulla, mitä pikku tytölläni oli minulle asiata.
(Istuutuvat).
_Gerda_. Tahtoisin niin mielelläni matkustaa pois joksikin ajaksi.
_Kurman_. Mihin nyt? Etkö sitten viihdy kotona?
_Gerda_. Kyllä kai, mutta Emmi Stålhammar on pyytänyt minua tulemaan
heille pariksi viikoksi Koivulahteen, ja juuri nyt sopisi erittäin
hyvin. Saanko matkustaa jo huomenna?
_Kurman_. Ei, huomenna ei sovi hevosten tähden. Silloin pitää käydä
Franck hakemassa asemalta. Tänä iltana matkustaa hän Helsinkiin.
_Gerda_. Vai niin. -- Mutta voisinhan lähteä maitokuskin kanssa.
_Kurman_. Niinkö arvelet? Mutta vanha Laukki ei jaksa kulkea kahta ja
puolta penikulmaa ja miten tuo lähtösi niin välttämätöin on?
_Gerda_. Kyllä se on aivan välttämätön -- oi, jospa tietäisit, isä!
Minä _en voi_ olla täällä, minun täytyy päästä pois!
_Kurman_ (hymyillen). Onko se Franckin tähden?
_Gerda_ (puolikovaan). On.
_Kurman_. Onko hän ollut sinulle epäystävällinen?
_Gerda_. Päinvastoin. Hän on ollut liijankin ystävällinen. Mutta
käsitäthän itsekin.
_Kurman_. En, puheesi on minulle käsittämätön kuin Arabian kieli.
_Gerda_. No sitten puhun selvää kieltä. Jollen heti matkusta niin hän
kosioipi minua.
_Kunnan_. No eipä tuo nyt olisi mikään niin erinomaisen suuri
onnettomuus.
_Gerda_. Mutta isä! Luulenpa että sinun laitasi on sama kuin minunkin
viime aikoina, että nimittäin olet unhoittanut, ettei herra Franck ole
kuten muut ihmiset.
_Kurman_. Mutta jospa hän olisi, kuten muut ihmiset, niin silloin kai
ei olisi mitään esteitä.
_Gerda_. En minä ole sitä sanonut.
_Kurman_. Et, et, mutta mitäs olet ajatellut?
_Gerda_ (innokkaasti). Siitä ei nyt ole kysymys. Onnettomasti kyllä ei
herra Franck ole täysijärkinen, vaikka minä puolestani en suinkaan voi
sanoa, mihin tuo hänen hulluutensa perustuu -- ja sellaisen vävynhän
tahtonet yhtä vähän kuin minä tahdon sellaisen miehen.
_Kurman_. Vai niin, ja sinä et ole olleskaan häneen rakastunut?
_Gerda_. En ole. Kuinka voit sellaista luulla? Senkötähden sitä luulet,
että viime aikoina olen niin paljon seurustellut hänen kanssaan?
Katsos, se tapahtui vain siksi, että luulin -- älä naura senkin
ilveilijä! Minä arvelin voivani terveellisesti vaikuttaa häneen -- ja
niin sanoi hän itsekin.
_Kurman_. Vai olikin tuo vain hyväntekeväisyydestä! Niin että, jos hän
olisi ollut 20-30 vuotta vanhempi kuin nyt ja hänellä olisivat olleet
kipeät silmät ja hän olisi puhunut nenäänsä, niin olisit sinä kumminkin
yhtä uskollisesti istunut tuolla kivellä hänen kanssaan.
_Gerda_. Usch, kuinka sinä olet ilkeä, isä! Etkö sinä ymmärrä, että
kaikki on tapahtunut pelkästä sääliväisyydestä ja -- sääliväisyyden
tähden minä tahtoisin matkustaakin. Jos hän kosii, niin _täytyy_ minun
vastata "ei" ja kuka takaa, ettei hänen mielenvikansa, joka nyt näyttää
kokonaan kadonneen, puhkea taas esiin. Sitä minä en tahdo
omalletunnolleni.
_Kurman_ (veitikkamaisesti). Ja -- häneen sinä et ole olleskaan
rakastunut? Et edes pikkusormen verran.
_Gerda_ (kärsimättömästi). En, olenhan sen jo sanonut.
_Kurman_. Oletko rakastunut? Ensimäinen, -- toinen -- ja kolmas kerta.
_Gerda_. En, en, en! (Heittäytyy pöydän ääreen, painaa päänsä pöytää
vasten ja rupeaa itkemään). Hyi, kuinka sinä, isä, olet ilkeä.
_Kurman_. Kas niin! Eihän suuri tyttö saa, itkeä! Minäpä kerron sinulle
sadun, niin tulet taas iloiseksi.
_Gerda_. Minä en koskaan enään koko elämässäni tule iloiseksi -- en
koskaan, en koskaan!
_Kurman_. Kerronpa satuni kumminkin. Sen olen itse sepittänyt.
_Gerda_. Saat lörpötellä mitä tahdot, mutta minä en kumminkaan
kuuntele.
(Kääntää hänelle selkänsä).
_Kurman_. Loppua en ole voinut keksiä ja sinun täytyy olla siinä
minulle avullisena.
_Gerda_. Minä en ole mikään keksijä!
(Nousee ylös ja tahtoo lähteä, mutta Kurman pidättää hänet).
_Kurman_. Älähän! Istuhan hiljaa -- satu on vallan lyhyt. Oli kerran --
_Gerda_ -- ilkeä isä, jolla oli onneton tytär.
_Kurman_. Ei, vaan oli kerran iloinen ylioppilas, joka oli asettunut
maalle luekslmaan. Hän onnistui joutumaan siivoon perheeseen, jossa
erittäinkin perheen isä oli älykäs mies.
_Gerda_. Tuon kohdan voit hypätä yli.
_Kurman_. Parhaan paikan koko jutussa. Onnettomuudeksi oli tällä
rakastettavalla ja kaikin puolin kunnon miehellä tytär, joka välitti
liian vähän tuosta ylioppilaasta. Tytär oli aika veitikka, joka laski
verkkonsa pyydystelläkseen miehiä, vaikkei ollut vielä ketään
onnistunut saamaan pauloihinsa ja sen lisäksi oli hänellä
vielä se heikkous, että hänen piironginlaatikkonsa olivat aina
epäjärjestyksessä --
_Gerda_ (kiukustuneena). Se on ilkeä vale!
_Kurman_. Vale? Mitä sinä siitä asiasta tiedät? Rupeatko häiritsemään
luovan mielikuvituksen vapautta? Saatpa olla huomautuksiasi tekemättä
kunnes pyydän. -- No tuolla nuorella miehellä, jota kutsumme vaikka
Akseliksi, oli Helsingissä hyvä ystävä, nimeltä Nimetön. Tämä oli
luultavasti kuullut puhuttavan, että tuo kiemaileva tytär ei antanut
nuorien herrojen olla rauhassa.
_Gerda_. Isä, nyt minä jo suutun!
_Kurman_. Eli oli sitten Aksel kaikessa viattomuudessaan sattunut
kirjoittamaan tälle jotain edullista tuosta tytöstä. Mutta oli miten
tahansa Nimetön peljästyi, että Aksel rakastuisi tuohon nuoreen tyttöön
ja siten laimiinlöisi lukunsa, jonka tähden hänen vekkulipäähänsä pisti
hurja aate, kirjoittaa nimetön kirje tuolle erinomaisen etevälle
maanviljelijälle, jossa hän kertoi, että ystävänsä oli hieman
sekapäinen.
_Gerda_. Ja se ei siis ollutkaan totta?!
_Kurman_. Ja Aksel, joka samalla kertaa sai kirjeellä kepposesta
tiedon, oli siksi ritarillinen, että olisi heti tahtonut kertoa talon
naisväelle asian oikean laidan, mutta --
_Gerda_ (hyppää ylös ja heittäytyy isänsä kaulaan). Isä, isä, kuinka
minä olen iloinen!
_Kurman_, Näetkös nyt lapseni! Ei pidä milloinkaan sanoa "en koskaan".
Tiesinhän, että satuni sinua miellyttäisi.
_Gerda_. Ja loppu, isä -- loppu.